Lapsi yhteiskunnallisena kannanottona

Olen pitänyt tärkeänä sitä, että lapsi (näin omalla kohdallani) on yhteiskunnallinen kannanotto ydinperheen, perinteisen avioliiton ja laajemminkin kristillisten perusarvojen puolesta. Olen kuitenkin törmännyt useisiin ongelmiin. Yksi suht vähäpätöinen koskee tätä: missä määrin lapsen nimi saa ilmentää arvoja? Saako nimi esim. olla hurskas ja raamatullisia teemoja korostava, mutta silti uniikki? Mitään kovin militanttia tai modernisminvastaista nimeä en ole ajatellut.

Toinen paljon isompi kysymys on tämä: miten toimia, jos lapsi myöhemmin ei ilmennäkään kristillistä hurskautta ja siveyttä toivomillani tavoilla? En esim. pitäisi siitä, jos hän lähtisi myöhemmin seuraamaan vaihtoehtoista seksuaalista suuntautumista, mutta en kai voisi häntä tämän tähden hylätäkään? Pyrin tietysti kasvatuksessa tekemään selviksi miesten ja naisten erilaiset tehtävät ja ennen kaikkea sen, että ainoa Jumalan sallima seksuaalisuus on avioliiton sisällä ja aviopuoliso on elinikäinen, vaikka parisuhdeongelmia olisi. Tärkeitä asioita ovat nekin, että abortti ei ole parempi teko kuin jo syntyneen lapsen surmaaminen, eutanasia loukkaa Jumalan oikeutta määrittää ihmisiän kesto ja kunkin ihmisen sukupuolen päättää Jumala, joka on pahoillaan, jos ihminen itse ei sukupuoltaan hyväksy. Myös itsetyydytyksen ja pornon tulen ilmoittamaan vääräksi, mutta en voi ikuisesti pitää huolta siitä, että lapsi pysyy Jumalan määrittämällä tietä, sillä valitettavasti ihmisen on helppo valita kadotuksen tie, oman langenneen ruumiin houkutukset kun ovat usein kutsuvampia kuin Jumalan käsky.

Miten siis tehdä mahdollisimman epätodennäköistä siitä, että lapsi lähtee seuraamaan himojaan? Pelkkä itsetyydytyksen, esiaviollisten suhteiden ja modernien seksuaalisten suuntausten ilmoittaminen vääryyksiksi ei riitä, sillä etenkin murrosikäiset monesti tuntevat vetoa kiellettyyn, synti kun on erityisen vahvana ihmismielessä nuoruuden myrskyissä. Miten säilyttää välit lapseen, jos hän hairahtelee? Hylkääminen olisi arvatenkin synti, koska onhan lapsella oltava myöhemmin mahdollisuus palata harharetkiltään, ryhtyä taas kuuliaiseksi, osoittaa nöyryyttä maallistenkin vanhempien edessä ja lopulta päästä Taivaan Isän luo.