Ihastuminen on kidutusta!

Kokeile peukaloruuvia, saat perspektiiviä.

Todella väsynyt provo.

Miten niin provo? Eiköhän tämä ole aika tavallista. Vituttaa vaan.

Ap

Minusta ihastuminen on ihanaa. En ole varattu, niin saan täysillä nautti tunteesta, ajatella ja kaivata vapaasti, odottaa jokaista tulevaa tapaamista ja hiljalleen edetä eteenpäin.

No kukapa sitä nyt ihastumisestaan omalle miehelle kertoisi.

Minä ihastuin ollessani parisuhteessa, mutta ONNEKSI meni ajan myötä ohi kun en antanut ajatukselle sen enempää painoarvoa. Mutta perseestähän se ihastumisen tunne yleisesti on.

Samaa mieltä, ihan perseestä on. Aina vaan sama tollo mielessä.

Samaa ajattelin kun aviossa ollessani ihastuin toiseen. Yhtä kidutusta. Kaksi vuotta salaa ihastelin ja kaipasin. Sitten annoin mennä. Sain vastakaikua ja siitä seurasi sitten avioero ja täydellinen elämänmuutos parempaan.

Hypergamia mot.

Huono vitsi.

Samaa mieltä ap. Oneksi en ole ihastunut neljään vuoteen jotka olen ollut nykyisen mieheni kanssa. Mä en pidä yhtään siitä tunteesta. Sydän pamppailee, poskia kuumottaa, jos luulet näkeväsi ihastuksen jossain, sydän hyppää kurkkuun, vatsassa on perhosia, eli jännittää koko ajan vähän. Samoja oireita kuin paniikkikohtauksessa, varsinkin nuo vatsassa olevat perhoset. minä inhoan siis ihastumisen fyysisiä oireita, ja olen erittäin tyytyväinen ettei niitä ole ollut enää vuosiin.

Itse en ole varattu mutta kuitenkin ihastunut "väärään" ihmiseen - itseäni nuorempaan työkaveriin. Hänen seurassaan on hermostuttavaa mutta samalla ihanaa. Välillä keskittyminen herpaantuu. Kun hänellä on vapaata, pystyn keskittymään töihin paremmin mutta samalla toivon salaa hänenkin olevan töissä.

Vierailija kirjoitti:

Sitä vaan päivästä toiseen ajattelee ja himoitsee toista. Ei pysty ajattelemaan muuta. Jatkuvasti vaan täytyy sinnitellä, että ei kerro tätä omalle miehelle tai ihastuksen kohteelle. Helvetin sinnittelyä ja salailua koko elämä. Sitten vielä pitää yrittää käyttäytyä normaalisti.

No sinulla on sentään ihastuminen johtanut johonkin pysyvämpään.... Vai painostiko ja alistaako nykyinen miehesi sinut hänen kanssaan vastoin omaa tahoasi nykyiseen parisuhteeseen? - Tiedä häntä. Omalta kohdaltani ihastumisen olen kokenut viime vuosina turhauttavaksi erityisesti siksi, että olen joitain kertoja ennättänyt ajattelemaan ja uskomaan siihen, että minä ja ihastukseni kohde olisimme voineet jakaa yhteisen tulevaisuuden; jakaen puolin ja toisin yhteisiä haaveita ja tavoitteita, joita kohti edetä yhdessä kumpainen toinen toista tukien ja rinnalla kulkien. Kunnes taas olen huomannut olevani yksin haaveideni ja tulevaisuudesta olevien mielikuvien ja unelmien kera. Yrittäen jaksaa hymyillä kauniisti ja nyökytellä toiselle, kun toinen kertoo siirappisesti ja kauniisti antaen ymmärtää, että hän toivoisi meidän jatkavan vastaisuudessa vain hyvinä ystävinä.

Ei siinä. Arvostan ja kunnioitan ystävyyttä suuresti ja paljon. Tietäen samalla, että osa sanoo näin, koska osaavat käyttäytyä hieman paremmin kuin he, jotka katoavat ja häipyvät lakaten ja lopettaen enää vastaamasta. Tai jotka lähettävät hyvästit tekstiviestinä, kun asian sanomine suoraan kasvokkain olisi kai liian vaikeaa ja hankalaa.

Osa on onnekseni tarkoittanut mitä on sanonut ja osa kariutuneista ja koskaan kunnolla lentoon päässeistä parisuhteista huolimatta meistä on voinut tulla kavereita tai jopa ystäviä.

Mutta hyvin monesta en ole enää myöhemmin kuulunut mitään. - Ellei kuulumisena sitten ole pidettvä sitä, kun toinen on saattanut soittaa silloin ja vain silloin kun on halunnut tai tarvinnut minulta jotain.      

Vierailija kirjoitti:

Samaa ajattelin kun aviossa ollessani ihastuin toiseen. Yhtä kidutusta. Kaksi vuotta salaa ihastelin ja kaipasin. Sitten annoin mennä. Sain vastakaikua ja siitä seurasi sitten avioero ja täydellinen elämänmuutos parempaan.

Minä en voi antaa mennä, vaikka oma parisuhde on ajoittain erittäin perseestä. Meillä on pieni lapsi, ja myös ihastuksellani on perhe. Tämä koko asetelma tekee tästä ihan kamalan. Tekisi mieli tunnustaa ihastukselle tunteeni, vain siksi, että tulisin torjutuksi ja voisin unohtaa koko asian. Mutta jos kävisikin niin, että hän tuntisi samoin, tilanne muuttuisi sietämättömämpään suuntaan.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä vaan päivästä toiseen ajattelee ja himoitsee toista. Ei pysty ajattelemaan muuta. Jatkuvasti vaan täytyy sinnitellä, että ei kerro tätä omalle miehelle tai ihastuksen kohteelle. Helvetin sinnittelyä ja salailua koko elämä. Sitten vielä pitää yrittää käyttäytyä normaalisti.

No sinulla on sentään ihastuminen johtanut johonkin pysyvämpään.... Vai painostiko ja alistaako nykyinen miehesi sinut hänen kanssaan vastoin omaa tahoasi nykyiseen parisuhteeseen? - Tiedä häntä. Omalta kohdaltani ihastumisen olen kokenut viime vuosina turhauttavaksi erityisesti siksi, että olen joitain kertoja ennättänyt ajattelemaan ja uskomaan siihen, että minä ja ihastukseni kohde olisimme voineet jakaa yhteisen tulevaisuuden; jakaen puolin ja toisin yhteisiä haaveita ja tavoitteita, joita kohti edetä yhdessä kumpainen toinen toista tukien ja rinnalla kulkien. Kunnes taas olen huomannut olevani yksin haaveideni ja tulevaisuudesta olevien mielikuvien ja unelmien kera. Yrittäen jaksaa hymyillä kauniisti ja nyökytellä toiselle, kun toinen kertoo siirappisesti ja kauniisti antaen ymmärtää, että hän toivoisi meidän jatkavan vastaisuudessa vain hyvinä ystävinä.

Ei siinä. Arvostan ja kunnioitan ystävyyttä suuresti ja paljon. Tietäen samalla, että osa sanoo näin, koska osaavat käyttäytyä hieman paremmin kuin he, jotka katoavat ja häipyvät lakaten ja lopettaen enää vastaamasta. Tai jotka lähettävät hyvästit tekstiviestinä, kun asian sanomine suoraan kasvokkain olisi kai liian vaikeaa ja hankalaa.

Osa on onnekseni tarkoittanut mitä on sanonut ja osa kariutuneista ja koskaan kunnolla lentoon päässeistä parisuhteista huolimatta meistä on voinut tulla kavereita tai jopa ystäviä.

Mutta hyvin monesta en ole enää myöhemmin kuulunut mitään. - Ellei kuulumisena sitten ole pidettvä sitä, kun toinen on saattanut soittaa silloin ja vain silloin kun on halunnut tai tarvinnut minulta jotain.      

Itse asiassa painostaa.

Ap

Ois se varmaan ihanaa jos toinen osapuoli tuntisi samoin. Muuten kyllä todellakin pelkkää sairautta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä vaan päivästä toiseen ajattelee ja himoitsee toista. Ei pysty ajattelemaan muuta. Jatkuvasti vaan täytyy sinnitellä, että ei kerro tätä omalle miehelle tai ihastuksen kohteelle. Helvetin sinnittelyä ja salailua koko elämä. Sitten vielä pitää yrittää käyttäytyä normaalisti.

No sinulla on sentään ihastuminen johtanut johonkin pysyvämpään.... Vai painostiko ja alistaako nykyinen miehesi sinut hänen kanssaan vastoin omaa tahoasi nykyiseen parisuhteeseen? - Tiedä häntä. Omalta kohdaltani ihastumisen olen kokenut viime vuosina turhauttavaksi erityisesti siksi, että olen joitain kertoja ennättänyt ajattelemaan ja uskomaan siihen, että minä ja ihastukseni kohde olisimme voineet jakaa yhteisen tulevaisuuden; jakaen puolin ja toisin yhteisiä haaveita ja tavoitteita, joita kohti edetä yhdessä kumpainen toinen toista tukien ja rinnalla kulkien. Kunnes taas olen huomannut olevani yksin haaveideni ja tulevaisuudesta olevien mielikuvien ja unelmien kera. Yrittäen jaksaa hymyillä kauniisti ja nyökytellä toiselle, kun toinen kertoo siirappisesti ja kauniisti antaen ymmärtää, että hän toivoisi meidän jatkavan vastaisuudessa vain hyvinä ystävinä.

Ei siinä. Arvostan ja kunnioitan ystävyyttä suuresti ja paljon. Tietäen samalla, että osa sanoo näin, koska osaavat käyttäytyä hieman paremmin kuin he, jotka katoavat ja häipyvät lakaten ja lopettaen enää vastaamasta. Tai jotka lähettävät hyvästit tekstiviestinä, kun asian sanomine suoraan kasvokkain olisi kai liian vaikeaa ja hankalaa.

Osa on onnekseni tarkoittanut mitä on sanonut ja osa kariutuneista ja koskaan kunnolla lentoon päässeistä parisuhteista huolimatta meistä on voinut tulla kavereita tai jopa ystäviä.

Mutta hyvin monesta en ole enää myöhemmin kuulunut mitään. - Ellei kuulumisena sitten ole pidettvä sitä, kun toinen on saattanut soittaa silloin ja vain silloin kun on halunnut tai tarvinnut minulta jotain.      

Itse asiassa painostaa.

Ap

No, tiedät kyllä, miten menetellä. Ja siitähän se on helpottavaa, että ero on kyllä sellainen myllytys, että tilapäiset ihastukset kaikkoavat mielen taka-alalle hyväksi toviksi.

Onhan se. Vielä sittenkin kun huomaa, että toinen ei ollutkaan pelkästään ihana, eroaa ja kaipaa toista, vaikka järjellä selittelee, että ei halua sellaista elämäänsä. Sisin ei vaan usko vaan kaipaa silti :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä vaan päivästä toiseen ajattelee ja himoitsee toista. Ei pysty ajattelemaan muuta. Jatkuvasti vaan täytyy sinnitellä, että ei kerro tätä omalle miehelle tai ihastuksen kohteelle. Helvetin sinnittelyä ja salailua koko elämä. Sitten vielä pitää yrittää käyttäytyä normaalisti.

No sinulla on sentään ihastuminen johtanut johonkin pysyvämpään.... Vai painostiko ja alistaako nykyinen miehesi sinut hänen kanssaan vastoin omaa tahoasi nykyiseen parisuhteeseen? - Tiedä häntä. Omalta kohdaltani ihastumisen olen kokenut viime vuosina turhauttavaksi erityisesti siksi, että olen joitain kertoja ennättänyt ajattelemaan ja uskomaan siihen, että minä ja ihastukseni kohde olisimme voineet jakaa yhteisen tulevaisuuden; jakaen puolin ja toisin yhteisiä haaveita ja tavoitteita, joita kohti edetä yhdessä kumpainen toinen toista tukien ja rinnalla kulkien. Kunnes taas olen huomannut olevani yksin haaveideni ja tulevaisuudesta olevien mielikuvien ja unelmien kera. Yrittäen jaksaa hymyillä kauniisti ja nyökytellä toiselle, kun toinen kertoo siirappisesti ja kauniisti antaen ymmärtää, että hän toivoisi meidän jatkavan vastaisuudessa vain hyvinä ystävinä.

Ei siinä. Arvostan ja kunnioitan ystävyyttä suuresti ja paljon. Tietäen samalla, että osa sanoo näin, koska osaavat käyttäytyä hieman paremmin kuin he, jotka katoavat ja häipyvät lakaten ja lopettaen enää vastaamasta. Tai jotka lähettävät hyvästit tekstiviestinä, kun asian sanomine suoraan kasvokkain olisi kai liian vaikeaa ja hankalaa.

Osa on onnekseni tarkoittanut mitä on sanonut ja osa kariutuneista ja koskaan kunnolla lentoon päässeistä parisuhteista huolimatta meistä on voinut tulla kavereita tai jopa ystäviä.

Mutta hyvin monesta en ole enää myöhemmin kuulunut mitään. - Ellei kuulumisena sitten ole pidettvä sitä, kun toinen on saattanut soittaa silloin ja vain silloin kun on halunnut tai tarvinnut minulta jotain.      

Itse asiassa painostaa.

Ap

Surullista. Jollei olisi niin helppoa ja vaivatonta kuin on neuvoa ulkopuolelta ja sivullisena kehoittaa eroamaan, niin tekisin niin. Mutta en osaa tai halua, koska en tilannettanne paremmin tunne. Mutta toivon voimia ja jaksamista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samaa ajattelin kun aviossa ollessani ihastuin toiseen. Yhtä kidutusta. Kaksi vuotta salaa ihastelin ja kaipasin. Sitten annoin mennä. Sain vastakaikua ja siitä seurasi sitten avioero ja täydellinen elämänmuutos parempaan.

Minä en voi antaa mennä, vaikka oma parisuhde on ajoittain erittäin perseestä. Meillä on pieni lapsi, ja myös ihastuksellani on perhe. Tämä koko asetelma tekee tästä ihan kamalan. Tekisi mieli tunnustaa ihastukselle tunteeni, vain siksi, että tulisin torjutuksi ja voisin unohtaa koko asian. Mutta jos kävisikin niin, että hän tuntisi samoin, tilanne muuttuisi sietämättömämpään suuntaan.

Ap

Oon ollut samassa tilanteessa ja mietin ihan samalla tavalla. Tunnustin lopulta ihastuksen siinä toivossa että homma loppuu siihen. No, mies tunnusti myös ja tulin myös torjutuksi. Ei sitten kuitenkaan helpottanut vaikka tuli torjutuksi, vaikka niin olin kuvitellut. Yli vuoden vielä mietin, että otanko uudelleen yhteyttä ja sain kuin sainkin oltua niin etten ottanut. Mutta helvettiä on ollut. Tiedän nyt, että tunteet oli molemminpuolisia ja parempi vaan että ei sitten oltu sen enempää tekemisissä. Olisi ollut vaan pidennettyä kidutusta. Varmaan vielä joskus molemmat ajatellaan toisiamme, mutta ollaan omien perheidemme kanssa.

Kieltämättä ajattelen, että jos joku päivä eroan miehestäni, niin saattaisin ottaa tuohon mieheen yhteyttä. Tosin hän tuskin eroaisi vaimostaan ja tuskin mitään salasuhdettakaan haluaisi kehittää. Todennäköisesti pysyy ikuisesti tunteemme haaveiluasteella ja ehkä jotenkin kuihtuu ajan kanssa pois.

Harmittaa vieläkin, ettei meidän välille tullut mitään, mutta säästyipä 2 perhettä hajoamiselta. Useampi ihminen voitti, kuin siinä tapauksessa että me oltaisi annettu haluillemme periksi.