Pihit ja röyhkeät sukulaiset!
Nyt on pakko avautua, kun kuulin taas tuon porukan uusimman. Kyseessä on hyväpalkkaisissa töissä oleva pariskunta, joista toisen vanhemmat vielä avustavat perhettä merkittävästi taloudellisesti. Kustantavat perheen mm. kerran vuodessa ulkomaille, ovat maksaneet lapsen ajokortin, remontteja jne. Eli rahan puutteesta heillä siis ei todellakaan ole kyse.
Annoimme heille vuosia sitten paljon vauvan tarvikkeita ilmaiseksi, kun ajattelimme oman lapsilukumme olevan jo täysi. Pienempiä juttuja, kuten vaatteita, leluja ym. sekä muutaman isommankin jutun kuten vaunut. Nyt kun saimmekin vielä yhden lapsen, yritti tuo pariskunta myydä meille meiltä ilmaiseksi saamansa tavaran takaisin! Siis myydä, minkä me olimme antaneet heille ilmaiseksi ja vielä aika kovaan hintaan. Vastasin, että eikös tuo ole se mikä teille annettiin silloin ilmaiseksi? Takaisin ei tullut vastausta.
Muutoinkin yrittävät myydä netissä ja tutuille tavaraa ihan törkyhintaan. Yrittivät esim. myydä sohvaansa, joka on maksanut uutena 1200 e hintaan 1000 e, koska "maksoivat itse paljon ja eivät rupea pilkkahintaan sitä kenellekään antamaan". Siis vaikka sohva oli ollut heillä tyyliin kahdeksan vuotta ja kuntokin oli mitä oli ottaen huomioon, että kyseessä on lapsiperhe, jossa on myös isoja koiria, jotka saavat olla sohvalla. No ei tietenkään mene kaupaksi ja sitten ihmettelevät kuinka ihmiset eivät ole valmiita maksamaan vaan pitäisi ilmaiseksi saada!
Ja nyt siis se uusin. Olivat pyytäneet yhteistä tuttuamme järjestämään heille isommat perhejuhlat. Olivat kertoneet millaiset ruuat ja palvelun sinne haluaisivat. Kun puhe oli tullut rahasta, tuli ilmi, että "olivat ajatelleet sellaista paria sataa". Siis eihän tuo kata edes tarvikekustannuksia! Muutenkin ovat vähän väliä pyytämässä palveluksia ynnä muuta ilmaiseksi tai vähintään puoli-ilmaiseksi tyyliin ammattikuvaajan pitäisi ottaa ilmaiseksi rippikuvat. Mistään eivät olisi valmiita maksamaan.
Kommentit (7)
Ystävyyden varjolla pyydetään ilmaisia palveluksia ja tavaroita mutta, jos heiltä pyytää vastapalvelusta niin koskaan ei ole aikaa ja samalla tavalla yritetään myydä ilmaiseksi annettua tavaraa kun ei enää ole käyttöä. Tälläisen jälkeen oppii eikä enää mene näihin mukaan. Samoin ystävyys on alkanut viilentyä koska kaveruus on ollut vain yksipuolista hyväksikäyttöä eikä kyllä jää kaipaamaankaan tälläisia henkilöitä.
Vierailija kirjoitti:
Tyyliin, tyyliin.
Kivat sulle. Nyt mä jouduin lukemaan ton uudestaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tyyliin, tyyliin.
Kivat sulle. Nyt mä jouduin lukemaan ton uudestaan.
Sama 😂
Enkä bongannut kun yhden "tyyliin" 😅
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tyyliin, tyyliin.
Kivat sulle. Nyt mä jouduin lukemaan ton uudestaan.
Sama 😂
Enkä bongannut kun yhden "tyyliin" 😅
Lue kolmannen kerran. Niitä oli tyyliin kaksi.
No löytyyhän se oleellinen aina näistä viesteistä. On mukavaa aina kun itse asiaan ei kommentoida mitään, mutta r*nkataan sitten jonkun epäoleellisen asian ympärillä.
Pihit ihmiset ovat säälittäviä ja sellaisten kanssa ei kannata olla tekemisissä.
Joskus tuohon tulee ihan joku tautiluokitus.
Minulle on käynyt lasten tavaroiden ja vaatteiden kanssa ihan samalla tavalla. :D
Kyseessä oli siskoni (eivät ole köyhiä, ainoastaan pihejä).
En sitten alkanut maksamaan kahteen kertaan käytetystä lähes uuden arvoa vaan ostin kuopukselle kaiken uutena.
Kun kuopus oli 9 kuukautta siskokin pamahti uudelleen paksuksi. Alkoi vaatteiden ym. kärttäminen. Itseä otti kupoliin vieläkin tuo kun yritti myydä minulle takaisin jo kerran ostamiani vaatteita joten valehtelin että olen jo pistänyt ne eteenpäin kun ajattelin että hällä on vielä ne edelliset tavarat jotka annoin kun en suostunut niitä ostamaan. Hän selkeästi suutahti tuosta, mutta sain että nyt voin alkaa säästämään hänelle.
En ole säästänyt, olen myynyt ne itse (merkkikamaa) ja aina kun siskoni on kysellyt niin olen vain sanonut ettei nyt ole mitään kun kaikki on ollut niin huonokuntoista että ovat menneet roskiin tai jollain tutulla oli pakottava tarve niin annoin heille kun sullahan on ne edelliset :D
Tyyliin, tyyliin.