Lue keskustelun säännöt.
Parisuhteeni kariutui - tuntuu uskomattoman pahalta
Sydän itkee
01.02.2019 |
Kaikki meni hyvin noin vuoden ajan tai niin luulin.
Nyt sit mies halusi puhua ja sitähän riitti. Häntä kuulemma on aina häirinnyt mun vähäeleisyys ja ilmeettömyys. Ehdotti psykologilla käyntiä kun hänestä mulla on varmaan jotain patoumia. Kerroin etten itse koe niin, olen vain luonteeltani rauhallinen.
Sitten alkoi tulla muutakin. Kuulemma häntä häiritsee meidän välinen kemia kun se on sellasta ja tämmöstä eikä sellasta ja tollasta. Ja kuulemma saan hänestä huonoja piirteitä esiin. Ja mun tyyli puhua on hänestä vääränlainen. Ja häntä ahdistaa nämä asiat mutta kuulemma haluaa auttaa mua kasvamaan niissä ja haluaa vielä yrittää mun kanssa.
Sanoin että antaa olla. Suhde on ohi. Haluan puolison joka rakastaa mua tällaisenään. En halua muuttua enkä koe todellakaan olevani terapian tarpeessa. Mies vielä ehdotti jospa vaan jatketaan vielä. Ja minä siihen että ei, siitä tulis vaan raskasta vääntöä ja hukkaisin itseni.
Ja nyt ollaan erottu. Oliko teistä oikea ratkaisu?
Kommentit (5)
Vaikka nyt kirpaisee, niin pidemmän päälle parempi, että kumpikin etsiin rinnalleen ihmisen, jota rakastaa sellaisenaan. Tsemppiä! <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä kun erosit. Taisit väistää luodin. Nuo olivat ensimmäisiä merkkejä henkisestä väkivallasta ja kuulostavat ihan smoilta kuin yhdellä kaverillani oli avioliitossa ennen eroa.
Sydän itkee kirjoitti:
Kaikki meni hyvin noin vuoden ajan tai niin luulin.
Nyt sit mies halusi puhua ja sitähän riitti. Häntä kuulemma on aina häirinnyt mun vähäeleisyys ja ilmeettömyys. Ehdotti psykologilla käyntiä kun hänestä mulla on varmaan jotain patoumia. Kerroin etten itse koe niin, olen vain luonteeltani rauhallinen.
Sitten alkoi tulla muutakin. Kuulemma häntä häiritsee meidän välinen kemia kun se on sellasta ja tämmöstä eikä sellasta ja tollasta. Ja kuulemma saan hänestä huonoja piirteitä esiin. Ja mun tyyli puhua on hänestä vääränlainen. Ja häntä ahdistaa nämä asiat mutta kuulemma haluaa auttaa mua kasvamaan niissä ja haluaa vielä yrittää mun kanssa.
Sanoin että antaa olla. Suhde on ohi. Haluan puolison joka rakastaa mua tällaisenään. En halua muuttua enkä koe todellakaan olevani terapian tarpeessa. Mies vielä ehdotti jospa vaan jatketaan vielä. Ja minä siihen että ei, siitä tulis vaan raskasta vääntöä ja hukkaisin itseni.
Ja nyt ollaan erottu. Oliko teistä oikea ratkaisu?
Tämä on miehen aloitus ja otsikko ei oikeastaan vastaa sisältöä, mutta sillä on haettu "empatiaa tuntevia" naislukijoita.
Oikeasti taustalla on jonkun miehen kokema purkaus naispuoliselta kumppaniltaan, jolloin mies on lopettanut suhteen.
Järjetöntähän se olis ollut jatkaa suhdetta ihmisen kanssa joka löytää itsestä noin paljon korjattavaa.