Unelmahäät (ent. Satuhäät) jakso 1 tänään: pari vankilassa naimisiin (huumetuomiot molemmilla)
Eniten minua tässä kohtaa hämmentää noiden tuomiot ja lähinnä se miten nopeasti ovat vapaaksi päässet.
"Vuodesta 2015 asti seurustellut pari oli päätynyt suljetulle osastolle huumausainerikosten vuoksi.
– Jäimme kiinni helmikuussa 2016, minkä jälkeen vietimme kuukauden Pasilassa, Serita muistelee.
Seritan ehdoton tuomio oli seitsemän vuotta, Villen hieman päälle viisi. Vuonna 2016 näki päivänvalon myös parin tytär.
– Meillä oli niin hyvä tukiverkosto, että päätimme pitää lapsen. Se oli oikea päätös, Ville sanoo ohjelmassa.
Lokakuussa syntynyt Fiona vietti ensimmäiset elinkuukautensa Seritan kanssa Vanajan avovankilassa. Kun Ville pääsi ehdonalaiseen vapauteen, lapsi muutti isänsä kanssa perhekotiin.
Serita pääsi valvottuun koevapauteen loppuvuodesta 2017. Kuvausten aikaan perhe on asunut yhdessä vankilan ulkopuolella joidenkin kuukausien ajan. Seritalla on vielä seurantapanta nilkassaan, mutta hän pääsee siitä eroon sopivasti juuri hääjuhlien alla. Ehdonalaisessa molemmat ovat silti silloinkin edelleen."
https://www.iltalehti.fi/tv-ja-leffat/a/021f54c6-d90c-4930-a56a-cffae11…
Kommentit (15)
Näinhän se menee, että näennäisesti tuomio voi näyttää olevan ihan ok mutta siten kun siihen lätkitään kaikki mahdolliset alennukset ja hyvitykset päälle niin loppujen lopuksi tuomio on pelkkä vitsi ilman mitään vaikutusta. Eikä vaikuta toimineen tämänkään daamin kohdalla, kun on noin kovin ylpeä menneisyydestään.
Siis 7v ehdotonta ja vuoden päästä pihalle kuitenkin jalkapannan kanssa?? Varsinaista pelleilyä tämä Suomen rangaistuskäytäntö...
Näillä hääohjelmilla taitaa nykyään olla tarkoituksena vain löytää mahdollisimman kurjista lähtökohdista pyristelevät parit
Hääjuhla valmiateluineen on vain pieni sivuseikka.
Ensikertalainen voi päästä 1/3:lla langetetusta tuomiosta.
Tämä pari tulee näyttämään, kuinka pskasta nousee kunnolliset vanhemmat ja yhteiskunnan jäsenet.
Vierailija kirjoitti:
Tämä pari tulee näyttämään, kuinka pskasta nousee kunnolliset vanhemmat ja yhteiskunnan jäsenet.
Toivottavasti!
Miksihän päästin hörönaurut. Vaik eihän näillä mitään ihmeempiä ole, suurin haaste on tulla toimeen itsensä kanssa, että pääsee päivästä toiseen fiksusti.
Vierailija kirjoitti:
Tämä pari tulee näyttämään, kuinka pskasta nousee kunnolliset vanhemmat ja yhteiskunnan jäsenet.
Joopajoo. Vielä lapsikin pitänyt tehdä tuohon sotkuun.
Milloin uudet jaksot näkyy Areenassa?
Vierailija kirjoitti:
Milloin uudet jaksot näkyy Areenassa?
Eivät tule Areenaan, ei ole enää Ylen ohjelma vaan TV5:n.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä pari tulee näyttämään, kuinka pskasta nousee kunnolliset vanhemmat ja yhteiskunnan jäsenet.
Joopajoo. Vielä lapsikin pitänyt tehdä tuohon sotkuun.
Mutta raskaushan oli YLLÄTYS!
huoh huoh. Kuinkas muuten. P@n*naan minkä keretään ilman ehkäisyä ja koetaan YLLÄTYSVAUVA.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä pari tulee näyttämään, kuinka pskasta nousee kunnolliset vanhemmat ja yhteiskunnan jäsenet.
Joopajoo. Vielä lapsikin pitänyt tehdä tuohon sotkuun.
Ei niiden pitänyt, kukaan ei käskenyt...
Onko se katsottavissa edes jossain netissä?
Todellakin! Mitä hyötyä tuollaisista tuomioista on, jos sitten pääsee melkein heti ehdonalaiseen!