Niinistö ja muut poliitikot
Niinistö on kuin muutkin poliitikot O:n tapauksessa-korostaa alussa suvaitsevaisuutta ja rauhaa. Vuonna 2015 puhuttiin kansalle kuin 1990-luvulla, vaikka ihmistyypit ja syyt olivat aivan eri kuin silloin.
Käytännössä koko Lähi-Itä ja Afrikka on ollut työttömien ja turhautuneiden alueita, joista tyypit on lähteneet kuin rotat laivasta. Tulevaisuudessa niitä tulee vain enemmän.
Niinistökin olisi silloin voinut vain pitää suunsa kiinni, kun ei tiennyt. Me puhuttiin silloin jo alussa kaveriporukassa aiheesta varsin suoraan. Ilman rsismia, mutta mahdollisista ongelmista. Ja nyt niitä ongelmia on ollutkin.. Kannattaisi poliitikkojenkin kiertää maailmaa (muidenkin kuin toisten samassa asemassa olevien kanssa).
Kommentit (5)
Ei se eroaminen enää auta, kun vaaleihin on pari kk. Toivoa sopii, ettei johtoon tule median myllytyksestä ja muiden kuiskuttelijoiden vaikutusyrityksiä.
Mitä voi odottaa näiltä broilereilta, jotka ovat kasvaneet pumpulissa? Tämän hallituskauden kaikki päätökset viittaavat siihen, ettei elämästä ole mitään havaintoa eikä päätöksistä tarvitse kantaa mitään vastuuta.
Vaalit tulossa niin pitää kansaa rauhoitella.
Kohta olette jo tottuneet näihin uutisiin niin että joku Oulun tapaus on teille enää "Ai jaa, taasko?". Tervetuloa uusi normaalitilanne. Sen jälkeen voidaankin rimaa nostaa...
Vierailija kirjoitti:
Ei se eroaminen enää auta, kun vaaleihin on pari kk. Toivoa sopii, ettei johtoon tule median myllytyksestä ja muiden kuiskuttelijoiden vaikutusyrityksiä.
Auttaa se.
Soinin ministerineläke jää haaveeksi jos hallitus kaatuu.
Kaikki muut tiesivät kyllä miten tulee käymään. Poliitikot on hyväuskoisia hölmöläisiä ja Sipilän tulisi erota.