Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mies (vaihteeksi) valittaa yhteisen ajan puutetta

Vierailija
26.12.2018 |

Tilanne siis toisin päin kuin tällä palstalla yleensä. Nyt ollaan pattitilanteessa, jossa miehen mielestä minulla ei ole hänelle tarpeeksi aikaa ja minun pitäisi valita puoleni eli työ tai hänet.

Olen yrittäjä ja työaikani epäsäännöllisiä. Mies on tottunut elämään melko niukasti ja valittaa siitä, että olen väsynyt ja vapaa-aikaa minulla on vähän. Miehellä on vapaa-aikaa huomattavasti minua enemmän ja ymmärrän toki, että hän haluaisi viettää enemmän aikaa yhdessä.

Emme asu yhdessä mutta jostakin syystä minun vastuullani on myös itseni järjestäminen miehen luokse. Tienaan tällä hetkellä miestä paremmin ja ostan hänelle mennessäni ruokaa myös hänelle. Itse pärjään kohtuullisesti mutta toivoisin joskus olevani tilanteessa, jossa minun ei tarvitsisi aivan niin tarkkaan miettiä rahankäyttöäni. Minulle raha tuo jonkinlaista perusturvaa elämään enkä todellakaan tällä hetkellä voi kuvitella saavani mieheltä taloudellista tukea (minä mielestäni annan sitä pienimuotoisesti hänelle kantamalla ruokaa jääkaappiin). Miehen mielestä hän ei tarvitse minulta rahallista apua mutta jos en itse vie ruokaa, jääkaappi on tyhjä. Haluaisin tulevaisuudessa käyttää rahaa yhteisen hyvän rakentamiseen mutta koen, ettei mies halua ymmärtää tämän hetken haluani siitä, että haluan pystyä elättämään itseni ja tuntemaan taloudellisen tilanteeni turvalliseksi.

Kumpi meistä ei nyt hahmota tilannetta oikein? Olen itse aika ymmälläni. Mies haluaa lapsia mutta minä koen, että ennen lapsia pitäisi oman taloudellisen tilanteen olla järjestyksessä. Kannattaako meidän ehkä jatkaa paremmin sopivien kumppaneiden etsimistä?

Kommentit (10)

Vierailija
1/10 |
26.12.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen ollut naimisissa kohta 10 vuotta. Itse teen pitkää päivää ja saan yli kaksi kertaa parempaa palkkaa kuin mieheni. Välillä kotona tulee sanomista työpäivieni pituudesta (vaikka mahdollisuus myös etätöihin, jos tarvetta). Harvoin tosin, sillä mies ymmärtää työni luonteen.

Silloin kuin olin sinkkuna, miehille oli vaikeuksia ymmärtää työni vaativuus, koska olin nainen ja ”mies tuo leivän pöytään”. Monet treffit päätyivät siihen, kun tuli puhetta ammatistani. Väitän, että monella miehellä on vaikeata hyvyksyä sitä, että nainen pärjää paremmin. Valitettavasti.

Kerro rehellisesti omista tuntemuksista. Sano, että olisi kiva, jos mies tulisi joskus sinun luoksesi pitkän työpäivän jälkeen. Et menetä sillä mitään.

Vierailija
2/10 |
26.12.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Dumppaa se mies. Se ei tajua yrittäjän elämää eikä  tule tajuamaan.Sulle sopii puolisoksi parhaiten ihminen joka on samassa tilanteessa kuin sä.

Mieshän ei tee mitään suhteenne eteen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/10 |
26.12.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minua ei todellakaan haittaisi se, että mies tuo leivän pöytään. Tällä hetkellä niin ei ole ja työni luonteen takia en yht’äkkiä vain voi päättää olevani tavoitettavissa ainoastaan toimistoaikaan.

Tosiasia on se, ettei miehellä ole tällä hetkellä varaa ostaa edes itselleen terveellistä ja monipuolista ruokaa puhumattakaan siitä, että hän voisi tarjota tällaista ruokaa myös minulle.

-ap

Vierailija
4/10 |
26.12.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Silloin kuin olin sinkkuna, miehille oli vaikeuksia ymmärtää työni vaativuus, koska olin nainen ja ”mies tuo leivän pöytään”. Monet treffit päätyivät siihen, kun tuli puhetta ammatistani. Väitän, että monella miehellä on vaikeata hyvyksyä sitä, että nainen pärjää paremmin. Valitettavasti.

Lisään tähän vielä oman kokemukseni, että vaikka se sopiva mies löytyisikin, niin muut ihmiset saattavat pitää sitä likipitäen henkisenä kastraationa, jos nainen tekee korkeatasoisempaa työtä ja se voi vaikuttaa lopulta suopeasti suhtautuvankin miehen ajatuksiin. Olemme mieheni kanssa samalla alalla, minä johtotehtävissä, ja auta armias miten erityisesti appiukkoa hiertää tämä asetelma ja hän painostaa jatkuvasti poikaansa pyrkimään esimiestehtäviin yms. vaikka mieheni ei ole millään tavalla kiinnostunut sellaisesta tai edes mitenkään sopiva sellaiseen työhön, vaan rakastaa nykyistä tehtäväänsä ja pienempää vastuuta. Joskus aikaisemmin tuo rasitti ja ahdisti miestä hyvinkin paljon, ennen kuin tajusi, että kyse oli hänen matalasti koulutetun perheensä alemmuudentunnosta.

Vierailija
5/10 |
26.12.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lue mitä kirjoitit. Avaa silmäsi ja näe todellisuus.

Olet aivan oikeassa realistisissa tavoitteissasi. Miehesi ei tajua rahankäytöstä eikä maailmanmenosta ehkä kovinkaan paljon mitään, tai ainakin käsityksenne kohtuullisesta toimeentulosta poikkeavat kovasti toisistaan. Lopeta se ruoan vieminen hänelle ja anna hänen hoitaa itsensä sinun luokse, jos haluaa sinua tavata - äläkä silloinkaan ruoki häntä. Äläkä missään tapauksessa anna hänen jättää hammasharjaansa luoksesi ennen kuin hän maksaa myös osan asumiskustannuksistasi.

(älä koskaan ota runoilijaa luoksesi asumaan...)

Vierailija
6/10 |

Suluissa ollut taitaa surullisella tavalla kuvata tilannettamme. Pidän miehestä paljon ja hänessä on ominaisuuksia, joita arvostan. Olen ollut sinkkuna pitkään ja tuntuu, etten ikinä törmää mieheen, joka arvostaisi haluani pärjätä elämässä.

Miehen ystävien naisystävinä ja vaimoina näyttää olevan kouluttautumattomia ja työttömiä naisia, jotka tyynesti ottavat vastaan kotiäidin roolinsa ja ottavat onnellisena vastaan mieheltä tulevan pienenkin tuen.

Olen itse vaatimattomista oloista lähtöisin ja olen aina halunnut itselleni edes jossakin määrin rahahuolista riippumatonta elämää. Kai se on vain parempi jatkaa sinkkuna. Suomalaisten syntyvyyttä ei valitettavasti tällä tavalla voi parantaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/10 |
26.12.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minua ei todellakaan haittaisi se, että mies tuo leivän pöytään. Tällä hetkellä niin ei ole ja työni luonteen takia en yht’äkkiä vain voi päättää olevani tavoitettavissa ainoastaan toimistoaikaan.

Tosiasia on se, ettei miehellä ole tällä hetkellä varaa ostaa edes itselleen terveellistä ja monipuolista ruokaa puhumattakaan siitä, että hän voisi tarjota tällaista ruokaa myös minulle.

-ap

Mutta pitäähän miehen edes sen verran tehdä eteesi, että tulee luoksesi, vaikka ruokia ei edes ostaisi..?

Vierailija
8/10 |

Minusta pitäisikin näin olla. Luulen miehellä olevan isompiakin ongelmia elämässään. Empaattisena ihmisenä näen hänessä silti paljon hyvää. Ilmeisesti vaadin itse liikaa. Rakkaudessa ei voi vaatia, minultakaan. Tuntuu silti pahalta olla se, jonka miehen mielestä pitäisi pyytää anteeksi.

Kiitos kommenteistanne, olen ollut aika järkyttynyt miehen reaktioista ja syytöksistä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/10 |

Yritän sanoa tämän mahdollisimman kauniisti. Ilman miestäsi sinun on parempi. Jos epäilet, että hänellä on muitakin ongelmia, niin ei todellakaan kannata jatkaa suhdetta. Löydät varmasti paremmin miehen itsellesi. ❤️

Vierailija
10/10 |
26.12.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua ei todellakaan haittaisi se, että mies tuo leivän pöytään. Tällä hetkellä niin ei ole ja työni luonteen takia en yht’äkkiä vain voi päättää olevani tavoitettavissa ainoastaan toimistoaikaan.

Tosiasia on se, ettei miehellä ole tällä hetkellä varaa ostaa edes itselleen terveellistä ja monipuolista ruokaa puhumattakaan siitä, että hän voisi tarjota tällaista ruokaa myös minulle.

-ap

Mutta pitäähän miehen edes sen verran tehdä eteesi, että tulee luoksesi, vaikka ruokia ei edes ostaisi..?

Minusta pitäisikin näin olla. Luulen miehellä olevan isompiakin ongelmia elämässään. Empaattisena ihmisenä näen hänessä silti paljon hyvää. Ilmeisesti vaadin itse liikaa. Rakkaudessa ei voi vaatia, minultakaan. Tuntuu silti pahalta olla se, jonka miehen mielestä pitäisi pyytää anteeksi.

Kiitos kommenteistanne, olen ollut aika järkyttynyt miehen reaktioista ja syytöksistä.

Voit kasvaa tuon yli. Kummankaan ei tarvitse pyytää anteeksi, jos vain odotukset ja toiveet ovat keskenään erilaiset.  Voi todeta asian, voi kertoa olevansa pahoillaan ja surullinen, että näin kävi, mutta anteeksi ei tarvitse pyydellä omaa itseään, kummankaan.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän kahdeksan kuusi