Sukulainen sairaan loukkaantunut kun emme ole tekemisissä
Eikö ole hassu tilanne. Nimittäin eräs sukulainen on ottanut aivan hirveästi nokkiinsa kun on hiffannut että en erityisemmin pidä hänestä, enkä halua olla tekemisissä. Kuitenkaan ikinä ei ole ollut mitään suoraa haukkumista tai mitään pahoja tekoja tai oikeastaan hänen suunnastaan on ollut. Suuttumisen jälkeen melkoista mustamaalaamista ja suoraan sanottuna paskan puhumista. Huvittavaa on että jotkut hänen omista ystävistään tai tuttavistaan ovat ottaneet jotenkin ongelmakseen tämän meidän ystävättömyyden ja ovat jopa yrittäneet toimia jonain sanansaattajana.
Sinänsä absurdi tilanne, sillä ihan kun olisin pakkomielle tuolle henkilölle tai jotenkin hän ei vain tahdo sulattaa sitä että en pidä hänestä. Hänen omasta mielestäänhän hän on niiiiin ihana henkilö josta kaikki pitävät, tämä siis hänen omasta suustaan kuultuna. Öhöm, en ole muuten itserakkaampaa henkilöä oikein tavannutkaan.
Oikeasti sen verran mitä tunnen häntä, on luonne tullut aikoinaan sen verran tutuksi että yksinkertaiseti en pidä hänestä tai hänen persoonastaan pätkääkään. Ja hassua siis että pelkkä tieto siitä että en pidä hänestä tai en halua olla tekemisissä on ollut jokin kova isku hänelle tai muodostunut jopa lähes pakkomielteiseksi kysymykseksi että miksi. Ja on siihen pitämättömyyteen syynsäkin mitä hän ei varmaan edes ole tajunnut eikä tietenkään hänen lähipiirikään mutta eihän sille voi mitään jos ei tajua eikä tarvitsekaan. Yleensä kyllä riittää se että, ei pidä jostain, syyksi että ei halua olla tekemisissä. Tuntuu että joillekin torjutuksi tulemisen tunne on todella arka paikka.
Kommentit (2)
Kyllähän näitä loukkaantuvia takertujia on. Kyse ei yleensä ole siitä että edes haluttaisiin niin kovasti olla ystäviä, vaan ei hyväksytä vaan sitä, että toinen ei pidä eikä tykkää, koska se käy ylpeyden päälle... yleensä rakkausuhteissa tämä on yleistä, mutta kyllähän näitä on kaveri- ja sukulaissuhteissa myös. Itsellä vähän samanlaista, mutta kyseessä aika kaukainen sukulainen, joten en kyllä näe ongelmana. Perästä vaan kuullut että on ongelma hänelle.
Voi voi ja lauantaimakkara