En vain pääse tästä tunteesta yli

Tuntuu niin käsittämättömältä. Välillä on parempia päiviä. Yritin tapailla erästä miestä, mutta ahdistuin sitten niin hirvittävästi siitä, kun en tiennyt missä mennään, enkä kestänyt ajatusta, että tämäkin jättäisi niin jätin sitten homman sikseen. 

Ymmärrän hyvin tilanteesi, Sama on tapahtunut minulle myös. En taida koskaan saada tietää todellisia syitä, mutta kyllä on varmaan luultavaa ettei tyypillä ollut puhtaita jauhoja pussissaan alunperinkään! Vieläkin se riipaisee, vaikka olen ollut hyvässä suhteessa jo vuosia. Olen miettinyt että oliko jotain merkkejä ilmassa, joista olisi voinut päätellä mitä tuleman pitää, mutta ei ollut, kaikki tuntui meillä natsaavan niin hyvin - ilmeisesti se oli mieheltä pelkkää peliä ja teeskentelyä ja sopi hänelle kun säännöllistä seksiä oli tarjolla ja se oli hyvää...

Yritän järjellä ajatella, että tämä ei loppupeleissä johdu minusta, vaan miehen omista ongelmista. Sellainen vihan lietsominen auttaa hetkellisesti.

Haluan palata siihen kaupunkiin, missä tapasin tämän miehen ja missä meidän oli tarkoitus hankkia oma asunto. Kaupunki on melko pieni, joten pelkään törmääväni häneen. Harrastuksemme piirit ovat myös hyvin pienet, joten en tiedä voiko siltä edes välttyä. En ole antanut miehelle mitään syytä blokata minua, koska en oikeastaan edes ehtinyt reagoida koko asiaan, mutta pelkään, että jos kohtaan hänet en pysty hillitsemään itseäni. Tuntuu hirvittävän vaikealta, kun en pysty edes ilmaisemaan hänelle tätä pettymystä ja hämmennystä, saati saamaan asiaan selitystä.

up

Oma tilanteeni oli hieman erilainen, mutta olin lähes kaksi vuotta miehen kanssa, se oli samalla ensimmäinen vakava parisuhteeni ja olimme siitä noin vuoden päivät avoliitossa.

Luulin samaan tapaan, että olimme onnellisia, sillä siltä se oikeasti tuntui. Kaikki muutkin aina sanoivat, miten onnellisilta vaikutamme ja miten hyvä pari olemme. Tulin tosi hyvin juttuun hänen äitinsä kanssa, hän tykkäsi minusta kovasti ja uskoi poikansa löytäneen sen oikean. Mies vaikutti alusta alkaen aidolta, puhui yhteisestä tulevaisuudesta, yhteisestä omasta kodista ja keskustelimme jopa lapsien teosta sitten joskus tulevaisuudessa. Tykkäsimme samoista asioista, seksielämä toimi ja kaikki oli muutenkin hyvin. Tai siis niin minä luulin. 

Mies alkoi viimeisten kuukausien aikana vaikuttaa pikku hiljaa vain oudommalta, en enää tunnistanut samaksi ihmiseksi. Totuushan oli, etten koskaan tuntenutkaan koko miestä ja se, mitä hänestä paljastui oli se todellinen hän. Jäi lopulta kiinni pettämisestä, oli pidempään pitänyt yllä salasuhdetta toiseen naiseen.

Menin aivan rikki, tunsin oloni niin arvottomaksi ihmisenä, syytin itseäni pettämisestä ja etsin itsestäni jatkuvasti vikoja. Tunsin suurta häpeää itsestäni, en pystynyt edes ajatella, että voisin joskus vielä olla onnellisesti suhteessa. Aikaa kului ja lopulta uskaltauduin lähtemään ulos kavereiden kanssa ja tapasin nykyisen mieheni. Meillä klikkasi, alkuun pelkäsin antaa itseni rakastua koska edellisellä kerralla kävi kuten kävi, mutta onneksi lopulta annoin tunteilleni luvan ja en ole katunut hetkeäkään.

Tämä on klisee, mutta aika oikeasti auttaa. Anna itsellesi aikaa käsitellä kaikki nuo tunteet, mutta älä jää kotiin rypemään pahassa olossasi. Tee asioita mistä ennen sait iloa. Ihan niitä pienimpiäkin juttuja. Ja sitten kun olet valmis, niin alat pikku hiljaa katsella ympärillesi ja löydät vielä lopulta jonkun. Kyllä sinäkin selviät. Tsemppiä. 

Vierailija kirjoitti:

Oma tilanteeni oli hieman erilainen, mutta olin lähes kaksi vuotta miehen kanssa, se oli samalla ensimmäinen vakava parisuhteeni ja olimme siitä noin vuoden päivät avoliitossa.

Luulin samaan tapaan, että olimme onnellisia, sillä siltä se oikeasti tuntui. Kaikki muutkin aina sanoivat, miten onnellisilta vaikutamme ja miten hyvä pari olemme. Tulin tosi hyvin juttuun hänen äitinsä kanssa, hän tykkäsi minusta kovasti ja uskoi poikansa löytäneen sen oikean. Mies vaikutti alusta alkaen aidolta, puhui yhteisestä tulevaisuudesta, yhteisestä omasta kodista ja keskustelimme jopa lapsien teosta sitten joskus tulevaisuudessa. Tykkäsimme samoista asioista, seksielämä toimi ja kaikki oli muutenkin hyvin. Tai siis niin minä luulin. 

Mies alkoi viimeisten kuukausien aikana vaikuttaa pikku hiljaa vain oudommalta, en enää tunnistanut samaksi ihmiseksi. Totuushan oli, etten koskaan tuntenutkaan koko miestä ja se, mitä hänestä paljastui oli se todellinen hän. Jäi lopulta kiinni pettämisestä, oli pidempään pitänyt yllä salasuhdetta toiseen naiseen.

Menin aivan rikki, tunsin oloni niin arvottomaksi ihmisenä, syytin itseäni pettämisestä ja etsin itsestäni jatkuvasti vikoja. Tunsin suurta häpeää itsestäni, en pystynyt edes ajatella, että voisin joskus vielä olla onnellisesti suhteessa. Aikaa kului ja lopulta uskaltauduin lähtemään ulos kavereiden kanssa ja tapasin nykyisen mieheni. Meillä klikkasi, alkuun pelkäsin antaa itseni rakastua koska edellisellä kerralla kävi kuten kävi, mutta onneksi lopulta annoin tunteilleni luvan ja en ole katunut hetkeäkään.

Tämä on klisee, mutta aika oikeasti auttaa. Anna itsellesi aikaa käsitellä kaikki nuo tunteet, mutta älä jää kotiin rypemään pahassa olossasi. Tee asioita mistä ennen sait iloa. Ihan niitä pienimpiäkin juttuja. Ja sitten kun olet valmis, niin alat pikku hiljaa katsella ympärillesi ja löydät vielä lopulta jonkun. Kyllä sinäkin selviät. Tsemppiä. 

Mulla oli kans tuo, että hän kertoi minusta perheelleen tosi nopeasti ja vanhemmat tuntuivat pitävän minusta. En usko, että mies petti minua, koska olimme niin tiiviisti yhdessä, mutta luulen, että hän oli rakastunut yhteen naispuoliseen ystäväänsä. Jälkikäteen, kun olen yrittänyt etsiä merkkejä jostain, tuli mieleeni kuinka vaikeana hän oli näiden naispuolisten kavereiden esittelyn kanssa, ja kuinka erikoisesti hän käyttäytyi tuon yhden kohdalla. Joskus jossain bileissä kuvittelin aistivansa hänestä jotain, mutten ottanut asiaa esiin. Ehkä se oli merkki, jonka jätin huumassani huomiotta. 

Olen tinderöinyt viime aikoina hullun lailla, koska tuntuu, että ei tätä tunnetta vaimenna kuin uusi ihastuminen. Ei sekään kovin terveeltä vaihtoehdolta vaikuta, mutta muutoin vain teen töitä ja käyn lenkillä. Ystävieni kanssa en pysty olemaan, koska heidän parisuhteensa muistuttavat minua tällä hetkellä liikaa tästä omastani. Toki olen heidän puolestaan onnellinen, mutta riipii liikaa.

Ap