Miten toimit, kun tuntematon itkee?

Katselen muualle enkä reagoi mitenkään. Jos itse itkisin bussissa, en haluaisi kenenkään ainakaan ottavan minuun kontaktia ja tuijottaminenkin ahdistaisi. Toimin siis niin kuin toivoisin muiden toimivan jos itse olisin se itkijä.

En osaisi auttaa kuitenkaan. En tekisi mitään.

Olen joskus itkenyt julkisella paikalla, enkä kyllä toivonut että kukaan tulisi säälimään tai sanomaan mitään. Enemmänkin hävetti ja tunsin itseni typeräksi.

Riippuu täysin tilanteesta. Saattaisin helposti kysyä, että onko kaikki ok (no ei tietenkään henkisesti, mutta siis fyysisesti just sillä hetkellä) ja olen kysynytkin. Ja asun Helsingissä, miettikääpä sitä.

Voisihan sitä jonkun ystävällisen sanan sanoa tai jotain.

Mä itkin kerran sairaalan kellarikäytävällä, menin sinne ns. piiloon itkemään, vaikka toki sielläkin jonkin verran väkeä kulki. Mun mies oli ensiavussa ja mua pelotti ihan valtavasti.

Joku ohikulkenut mummo tuli mun viereen istumaan, otti mut kainaloon ja piti siinä ihan rauhassa. Juteltiin molempien tilanteet, hänkin oli puolisoaan katsomassa.

Mä en koskaan varmaan saa kiitettyä häntä siitä, mitä teki. Mu lohdutti ja auttoi aivan valtavasti se, että täysin vieras ihminen halusi tulla lohduttamaan ja antamaan aikaansa.

Mitä itse tekisin? Tuskin olisin yhtä rohkea.

Mäkin joskus itken julkisissa, en täyteen ääneen parkuen mutta kuitenkin niin että joku vieressä istuva näkee, enkä toivo että kukaan alkaa siinä mitään kontaktia ottamaan, se vain pahentaisi luultavasti tilannetta. Eri asia jos joku olisi selkeästi satuttanut itsensä, silloin voi mielestäni lohduttaa.

Vierailija kirjoitti:

Riippuu täysin tilanteesta. Saattaisin helposti kysyä, että onko kaikki ok (no ei tietenkään henkisesti, mutta siis fyysisesti just sillä hetkellä) ja olen kysynytkin. Ja asun Helsingissä, miettikääpä sitä.

Sama, ammatin puolesta hetken katselisin, jos näyttäisi apua tarvitsevalta, niin kysyisin.

Riippuu ihan tilanteesta. Jos toinen itkun lisäksi vaikuttaa hätääntyneeltä tai pelokkaalta, menen kysymään, voinko jotenkin auttaa. Jos taas toinen vain itkee itsekseen, annan olla rauhassa. 

Tulen onnelliseksi kun näen että muilla on murheita.

T: vihreä humanisti

Jos itkijä ei ota katsekontaktia, niin antaisin olla. Jos hän taas selkeästi hakisi katseella apua ja katse minuun osuisi, niin varmasti kysyisin voinko auttaa. Itse en haluaisi yhdenkään tulevan kyselemään yhtään mitään.

Ei ole sellaista tilannetta sattunut, mutta luultavasti olisin kuin en huomaisikaan mitään. En osaa lohduttaa edes tuttuja ihmisiä heidän itkiessään. Töissäkin eräänä päivänä yksi työkaveri alkoi itkeä vaikeaa tilannettaan, ja muiden mennessä lohduttamaan ja taputtelemaan olkapäälle itse hävisin vähin äänin paikalta.

Vierailija kirjoitti:

Tulen onnelliseksi kun näen että muilla on murheita.

T: vihreä humanisti

Ajatteletko ihan tosissasi että tällaiset koulukiusaajaviestit saa ihmiset tuntemaan sympatiaa SINUA ja aatettasi kohtaan?

Ignooraan kokonaan. Jos itse itken julkisella paikalla, toivon, että kukaan ei puuttuisi siihen. Olen itse asiassa itkenyt tänä vuonna todella usein esim. julkisissa kulkuvälineissä. Ei kukaan tuntematon ihminen minun masennustani tai sydänsurujani tmv. voi parantaa, arvostan siis kaikkia jotka jättävät rauhaan.

Ei oo tullut tollasta vastaan. Jos tulis niin ignooraisin täysin. Not my probs eikä kiinnosta muut ihmiset pätkän vertaa.

Miettisin että mistä mahtaa olla kyse, mutta en tuppautuisi seuraan koska todennäköisemmin se vain ahdistaisi. Tuttujen ihmisten ollessa kyseessä ei tarvitse miettiä, vaan lohdutan tietenkin.

Tekisi mieli sanoa jotain ystävällistä, mutta luultavasti en uskaltaisi sanoa mitään. Monet eivät edes halua, että joku tuntematon tulee osoittamaan välittämistä millään tavoin.

Kiljuisin, että lopeta se muiden asiakkaiden häiritseminen.

Viime vuonna tuli kotikaupungissa lähinnä ostareista ja kerrostaloista koostuvalla alueella vastaan juoksenteleva ja hysteerisesti itkevä nainen vähän oudossa vaatetuksessa, kun odottelin miehen kanssa pyörälenkillä liikennevaloissa. Oli pakko kysyä mikä tällä on hätänä. Mutta ei vastannut vaan jatkoi hysteeristä itkuaan ja juoksuaan. Ei kai halunnut apua niin en viitsinyt lähteä enää peräänkään. Mietin kyllä vielä jälkeen päin mikähän hänellä oli.