Lue keskustelun säännöt.
Miten arki ja elämä sujuu teillä, jotka "kadutte" lasten hankintaa?
25.10.2018 |
Kaduttaa hettomerkeissä, koska en tiedä voiko lapsen saamisen jälkeen enää kuvitella elämää ilman lasta.. Voiko? Itselläni ei ole vielä lapsia ja olen viime aikoina pohtinut paljon haluaisinko vai enkö haluaisi yrittää niitä saada. Tältä palstalta saa usein lukea, että monet jättäisi tekemättä ja valitsisi toisin. Miten teillä arki sujuu ja maistuuko elämä ihan pskalle? Missä vaiheessa tajusitte, että lapsiperhe-elämä ei ehkä ollutkaan se teidän juttu? Helpottaako kun lapsi kasvaa? Rakastatteko lasta?
Olen miettinyt, että voiko tosiaan käydä niin että tulee heti kaduttua. Toki alkuun kaikki voi olla hankalaa, mutta entä jos ei sopeudu lapsiperhe-elämään ajankaan kanssa. Lapsi pitäisi kuitenkin kasvattaa ja ottaa osaksi omaa arkea, kai se onnistuu jos rakastaa? Voiko käydä niin, että ei rakastaisikaan lasta ja oma elämä menee ihan pilalle? Itse haluaisin kovasti yhden lapsen. Arjen sujuminen kuitenkin mietityttää ja kauhistuttaa ajatus, että katuisi lasta tai ei rakastaisikaan. Miten silloin voi edes antaa toiselle hellyyttä, hyvän lapsuuden yms?
Kommentit (13)
Arki sujuu ihan tavallisesti. Lapsi on rakastettu ja hänestä pidetään erittäin hyvää huolta.
Lapsen teko on kaduttanut siksi, koska mitään omaa ei enää ole. Meillä ei ole vanhempina yhteistä aikaa koskaan, koska tukiverkkoja 0 ja lapsella on erityisyyttä.
Olemme väsyneitä stressaantuneita ja ärtyneitä, mutta sinnittelemme. Emme koskaan näytä sitä lapselle vaan keskustelemme asiasta iltaisin, kun lapsi nukkuu.
Lapsi on kuitenkin rakas ja tärkeä. Mutta olisimme pärjänneet ilmankin. Elämää ilman lasta ei osaa enää kuvitella, mutta kyllä niitä lapsettoman ajan asioita kaipaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse pelkäsin myös, että mitä jos en rakastakaan lasta tms. Mutta nyt jo kaksi, ja elän elämäni onnellisinta aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Arki sujuu ihan tavallisesti. Lapsi on rakastettu ja hänestä pidetään erittäin hyvää huolta.
Lapsen teko on kaduttanut siksi, koska mitään omaa ei enää ole. Meillä ei ole vanhempina yhteistä aikaa koskaan, koska tukiverkkoja 0 ja lapsella on erityisyyttä.
Olemme väsyneitä stressaantuneita ja ärtyneitä, mutta sinnittelemme. Emme koskaan näytä sitä lapselle vaan keskustelemme asiasta iltaisin, kun lapsi nukkuu.
Lapsi on kuitenkin rakas ja tärkeä. Mutta olisimme pärjänneet ilmankin. Elämää ilman lasta ei osaa enää kuvitella, mutta kyllä niitä lapsettoman ajan asioita kaipaa.
Meilläkin tukiverkottomuus on kuormitusta lisäävä tekijä, tässä 10v aikana ei olla kertaakaan saatu lastenhoitoapua (isovanhempia ei kiinnosta, eivät edes tapaa lapsia koskaan eivätkä pidä mitään yhteyttä), mutta juuri siksi olenkin tehnyt kolme lasta (ja toiveissa vielä neljäs). Onhan tää rankkaa, molemmilla vastivat työt, ei olla kertaakaan oltu kahdestaan missään ilman lapsi. Mutta nyt mulla on se suku ja verkosto jota kaipaan!
Lasteni ei ikinä tarvitse taistella yksin kaikkea niinkuin minun piti, vasn heillä on toisensa ja meidät - aiomme isovanhempina auttaa paljon ja usein!
Vaikka lasten kasvatus on raskasta niin en ikimaailmassa vaihtaisi lapsettomaan elämään. Lapset ovat kallein aarteeni, ja kasvatan heidät empaattisiksi ja rakastaviksi ihmisiksi.
Vierailija kirjoitti:
Arki sujuu ihan tavallisesti. Lapsi on rakastettu ja hänestä pidetään erittäin hyvää huolta.
Lapsen teko on kaduttanut siksi, koska mitään omaa ei enää ole. Meillä ei ole vanhempina yhteistä aikaa koskaan, koska tukiverkkoja 0 ja lapsella on erityisyyttä.
Olemme väsyneitä stressaantuneita ja ärtyneitä, mutta sinnittelemme. Emme koskaan näytä sitä lapselle vaan keskustelemme asiasta iltaisin, kun lapsi nukkuu.
Lapsi on kuitenkin rakas ja tärkeä. Mutta olisimme pärjänneet ilmankin. Elämää ilman lasta ei osaa enää kuvitella, mutta kyllä niitä lapsettoman ajan asioita kaipaa.
Kiva kuulla, että kuitenkin pärjäätte ja lapsi on rakas :)
Ap
Voin vastata että arki ei suju ja KYLLÄ elämä maistuu ihan paskalle.
Kadun lapsia siksi,että ovat syrjäytyneitä eivätkä koskaan tule saamaan töitä tai edes opiskelupaikkaa. Rahaa ei ole eivätkä myöskään saa mitään tukia,vaikka tälläkin palstalla aina kiljutaan miten työttömät eivät viitsi mennä töihin ja saavat ilmaista rahaa, no eivät saa eivätkä saa töitäkään vaikka kuinka hakee.
Lapsiperheaika oli ihanaa,varsinkin silloin kun sai olla kotona lasten kanssa. En olisi voinut kyllä kuvitella,että näin huonoon jamaan elämä menee. Eli meillä meni juuri päinvastoin, oli paljon helpompaa silloin kun olivat pieniä.
Totta kai minä heitä rakastan. Syyttömiähän he tähän kaikkeen ovat. En oikein usko etteikö omaa lastaan rakastaisi, varsinkin jos niitä haluaa. Vanha sanonta on että äidin rakkaus on suurinta ja aidointa rakkautta. Tähän kyllä uskon.
Tuli niin sanotusti tehtyä lapset väärän miehen kanssa. Yksin vielä pärjäisi taloudellisestikin ihan ok, mutta
nyt on vaikeaa kun lapset tuli tehtyä.
Ihmettelen kyllä miten joku Suomessa uskaltaa vielä lapsia tehdä. Tämä meno nykyisessä yhteiskunnassa on sellaista että hirvittää. Tai siis rikkailla perheillä tietysti on hyvin eihän heidän tarvitse tällaista miettiä.
Jos pystyisi muuttamaan eteläisimmästä Suomesta pois jonnekin pohjoisemmaksi en tiedä olisiko sitten hieman helpompaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voin vastata että arki ei suju ja KYLLÄ elämä maistuu ihan paskalle.
Kadun lapsia siksi,että ovat syrjäytyneitä eivätkä koskaan tule saamaan töitä tai edes opiskelupaikkaa. Rahaa ei ole eivätkä myöskään saa mitään tukia,vaikka tälläkin palstalla aina kiljutaan miten työttömät eivät viitsi mennä töihin ja saavat ilmaista rahaa, no eivät saa eivätkä saa töitäkään vaikka kuinka hakee.
Lapsiperheaika oli ihanaa,varsinkin silloin kun sai olla kotona lasten kanssa. En olisi voinut kyllä kuvitella,että näin huonoon jamaan elämä menee. Eli meillä meni juuri päinvastoin, oli paljon helpompaa silloin kun olivat pieniä.
Totta kai minä heitä rakastan. Syyttömiähän he tähän kaikkeen ovat. En oikein usko etteikö omaa lastaan rakastaisi, varsinkin jos niitä haluaa. Vanha sanonta on että äidin rakkaus on suurinta ja aidointa rakkautta. Tähän kyllä uskon.
Tuli niin sanotusti tehtyä lapset väärän miehen kanssa. Yksin vielä pärjäisi taloudellisestikin ihan ok, mutta
nyt on vaikeaa kun lapset tuli tehtyä.
Ihmettelen kyllä miten joku Suomessa uskaltaa vielä lapsia tehdä. Tämä meno nykyisessä yhteiskunnassa on sellaista että hirvittää. Tai siis rikkailla perheillä tietysti on hyvin eihän heidän tarvitse tällaista miettiä.
Jos pystyisi muuttamaan eteläisimmästä Suomesta pois jonnekin pohjoisemmaksi en tiedä olisiko sitten hieman helpompaa.
Hurjaa luettavaa. Halaus ja kaikkea hyvää.
Kolme tärkeintä asiaa:
1. Sinun (ja miehesi) pitää oikeasti haluta lapsi, kaikenikäisenä 0-16 se on teidän vastuulla.
2. Älä tee lasta väärän miehen kanssa. Usein perhe-elämässä vaikeinta on se, että toinen heittäytyy yhdeksi lapsista passattavaksi, ei kasvata oikein lapsia tai ulkoistaa itsensä jonnekin muualle täysin, töihin ja harrastuksiin, tai jopa taloudellisesti elää omaa elämäänsä eikä elä perhe-elämää sijoittaen rahansa perheen hyväksi.
3. Älkää tehkö toista lasta heti perään ensimmäiselle kaveriksi, se toinen ei mene siinä kuin yksikin vaikka jossain kohtaa tuntuu että kyllä tässä vauvakin menisi, ei mene.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kolme tärkeintä asiaa:
1. Sinun (ja miehesi) pitää oikeasti haluta lapsi, kaikenikäisenä 0-16 se on teidän vastuulla.
2. Älä tee lasta väärän miehen kanssa. Usein perhe-elämässä vaikeinta on se, että toinen heittäytyy yhdeksi lapsista passattavaksi, ei kasvata oikein lapsia tai ulkoistaa itsensä jonnekin muualle täysin, töihin ja harrastuksiin, tai jopa taloudellisesti elää omaa elämäänsä eikä elä perhe-elämää sijoittaen rahansa perheen hyväksi.
3. Älkää tehkö toista lasta heti perään ensimmäiselle kaveriksi, se toinen ei mene siinä kuin yksikin vaikka jossain kohtaa tuntuu että kyllä tässä vauvakin menisi, ei mene.
Tässäpä se dilemma onkin. Kyllä me sinänsä halutaan lapsi/lapsia. Mutta kun ei yhtään tiedä millaista se arki sitten oikeasti on esim. taaperon kanssa! Ollaan vahdittu välillä sukulaisten lapsia, mutta oma lapsi on toki aina eri asia. Vaikea sanoa jaksaisiko niitä uhmaraivoja sitten oikeesti 24/7? Vai auttaako se kiintymys/rakkaus lasta kohtaan sitten jaksamaan? Entäpä sitten koululaiset, kyllähän se nyt tuntuu että jaksaisin kuskata harrastuksiin ja auttaa läksyissä. Mutta kun ei sitten käytännössä tiedä, eikä sitä voi testata ilman omaa lasta. Onpa sitten kiva jos ei jaksakaan oikeesti yhtään ja lapset päätyy joko huostaan tai sitten saavat aivan paskan lapsuuden. Kaipa me pelätään, että ei sitten jotenkaan kiintyis siihen lapseen tarpeeksi ja siksi menee hermot ja ei jaksa. Toisaalta jo nyt tuntuu, että rakastan mahdollisia tulevia lapsiani. Kuulostaa ehkä oudolle.. vaikea selittää!
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kolme tärkeintä asiaa:
1. Sinun (ja miehesi) pitää oikeasti haluta lapsi, kaikenikäisenä 0-16 se on teidän vastuulla.
2. Älä tee lasta väärän miehen kanssa. Usein perhe-elämässä vaikeinta on se, että toinen heittäytyy yhdeksi lapsista passattavaksi, ei kasvata oikein lapsia tai ulkoistaa itsensä jonnekin muualle täysin, töihin ja harrastuksiin, tai jopa taloudellisesti elää omaa elämäänsä eikä elä perhe-elämää sijoittaen rahansa perheen hyväksi.
3. Älkää tehkö toista lasta heti perään ensimmäiselle kaveriksi, se toinen ei mene siinä kuin yksikin vaikka jossain kohtaa tuntuu että kyllä tässä vauvakin menisi, ei mene.
Tässäpä se dilemma onkin. Kyllä me sinänsä halutaan lapsi/lapsia. Mutta kun ei yhtään tiedä millaista se arki sitten oikeasti on esim. taaperon kanssa! Ollaan vahdittu välillä sukulaisten lapsia, mutta oma lapsi on toki aina eri asia. Vaikea sanoa jaksaisiko niitä uhmaraivoja sitten oikeesti 24/7? Vai auttaako se kiintymys/rakkaus lasta kohtaan sitten jaksamaan? Entäpä sitten koululaiset, kyllähän se nyt tuntuu että jaksaisin kuskata harrastuksiin ja auttaa läksyissä. Mutta kun ei sitten käytännössä tiedä, eikä sitä voi testata ilman omaa lasta. Onpa sitten kiva jos ei jaksakaan oikeesti yhtään ja lapset päätyy joko huostaan tai sitten saavat aivan paskan lapsuuden. Kaipa me pelätään, että ei sitten jotenkaan kiintyis siihen lapseen tarpeeksi ja siksi menee hermot ja ei jaksa. Toisaalta jo nyt tuntuu, että rakastan mahdollisia tulevia lapsiani. Kuulostaa ehkä oudolle.. vaikea selittää!
Ap
Ensinnäkin, oma lapsi on aina ihan eri asia kuin muiden kakarat, vaikka olisi kyse omista pikkusisaruksista tai siskonlapsista tai vaikka vuosia olisit hoitanut jotain hoitolapsia. Oma on oma, ja yleensä oman ärsyttäviä ominaisuuksiakin kestää paremmin kuin vieraiden, tosin omaa ei pääse karkuun kuten toisten.
Pitää ottaa huomioon se, että sillä lapsella on sulta ja sun mieheltä perityt geenit ja suurella todennäköisyydellä luonteenpiirteitä on sitten samoja, joskus se ärsyttää jos lapsella on puolison pahimmat jutut ihan samat, mutta yleensä niitä hyviäkin ominaisuuksia periytyy.
Sitten se tärkein, eli kasvatus. Kasvatuksesta riippuu todella paljon, siitäkin huolimatta minkälainen temperamentti lapsella sattuu olemaan, pitää osata kasvattaa lasta hänen temperamenttinsa mukaisesti, mutta myös omien mieltymysten mukaan. Jos et jaksa lapsen kitinää, niin opeta hänet pienestä pitäen siihen että kitinällä ei saavuta haluttua tulosta.
Uhmaakaan ei kaikilla lapsilla tule juurikaan. Kannattaa tutustua asiantuntijoiden neuvoihin miten lasta kasvatetaan sopivalla tavalla tiukasti mutta tarpeeksi löysästi, eli pidetään kuri mutta annetaan vapautta itsenäistyä sopivaan tahtiin. Ei ole tarvetta uhmaan jos on tarpeeksi tiukka kuri ettei ihan pienistä uhmaile kiukkuamisen riemusta kun saa pompotettua vanhempia, ja myös se itsenäistymisen vapaus pitää olla ettei tarvi niitä rajoja kuitenkaan ihan jatkuvasti kokeilla, pitää saada mennä, tiettyyn rajaan asti. Varmasti muistat sen omasta murrosiästä miten se meni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan hyvin nyt kun eivät enää asu kotona ja käyvät harvoin. Hyvin harvoin. Eli ihan kuin niitä ei oiskaan. 20 vuotta meni valitettavasti täysin hukkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko tukiverkkoja, siis oikeasti arkeen eikä 200 km päässä olevat isovanhemmat.
Jos on, niin todennäköisesti pärjäätte, sillä tauot auttavat arjessa valtavasti.
Jos ei, niin sitten miettisin vielä...
Eikö kellään ole kokemuksia :)?
Ap