Saako/pitääkö ihailijasta kertoa?

E voi kertoa F:lle että G on ihastunut A:han ja B voi olla mukana.

Luottamuksellisesti tarkoittaa, että luottamuksellisesti. Silloin ei pitäisi kertoa muille.

Minusta A:n ei tarvitse kertoa B:lle (ja jos kyse on luottamuksellisesti kerrotusta asiasta, ei oikein pidäkään kertoa), mutta jos ihastunut, eli C, yrittää jotenkin viedä asiaa pidemmälle ja kovasti flirttailee A:lle, voisi olla syytä kertoa D:lle.

En tajua. Siis pitääkö kertoa omalle kumppanille jos joku on ihastunut muhun? En kertos kun kumppani alkas ajatella et niin mäkin siihen ihastuneeseen. Antaisin asian olla. Varsinkin jos ei ole kuullut asiaa edea ihastuneelta itseltään niin sehän on vaan juoru.

Mielestä parisuhteessa tulisi kertoa tällaiset asiat automaattisesti.

Henkilö, joka kertoo minulle tunteistaan ja tietää minun olevan parisuhteessa, ottaa sen riskin, että kerron kaiken parhaalle ystävälleni, eli puolisolleni. Eri asia, jos ystävillä tai sukulaisilla on jotakin salassapidettäviä huolia tai jotakin. Niitä en kerro. Mutta mahdolliset suhteemme väliintunkijat blokkaan ystävällisesti ja kerron niistä puolisolleni. En toki naureskele tai pilkkaa, mutta kerron.

Kyllä :) 

A kertoo B:lle, koska ei tiedä mitä C aikoo, alkaako stalkata, tuleeko ongelmia tms.

C ei kerro ihastuksestaan koska A:lla on jo B, eikä C halua kolmanneksi pyöräksi vaan menee kotiin ja miettii ihan itsekseen miksi asuu D kanssa.

Onhan sillä vaikutus A ja B elämään jos ympärillä pörrää C.

Vierailija kirjoitti:

En tajua. Siis pitääkö kertoa omalle kumppanille jos joku on ihastunut muhun? En kertos kun kumppani alkas ajatella et niin mäkin siihen ihastuneeseen. Antaisin asian olla. Varsinkin jos ei ole kuullut asiaa edea ihastuneelta itseltään niin sehän on vaan juoru.

Aivan. Itse en myöskään kertoisi tossa vaiheessa. Jos ihastus sanoisi minulle suoraan, niin sanoisin että älä turhaan tuhlaa aikaasi, koska olen varattu. Jos se ei ymmärtäisi ja ei luovuttaisi, niin kertoisin siinä vaiheessa miehelleni.

Puolisoiden välinen lojaalius menee tässä tapauksessa mystisen ihastujan luottamuksen edelle. Eikö?

JOs mä kertoisin miehelle kaikki flirttailevat miehet töissä niin mies tulisi hulluksi. Ei muakaan kiinnosta jos joku blondi häntä töissä tuijottaa.

Kerroin ex-kumppanille aina, kun joku ihastustaan tunnustava kävi tosi ahdistavaksi/oli työkaveri tms. ongelmallinen tapaus. Juteltiin keskenämme ja ratkottiin ongelmaa, mitään mustasukkaisuutta ei ollut missään, koska oli ilmiselvää, etten olisi ikinä juossut ihastelijoiden rekeen. Olisin oikein mielelläni viettänyt tämän eksän kanssa loppuelämäni.

Sitten hyvä ystäväni ilmaisi ihastuksensa tekstiviestillä, jotakuinkin puskista. En vastannut mitään, koska halusin tavata kaverin kasvotusten ja sanoa kiltisti ei. Mun puolelta mitään romanttisia tunteita ei ollut. Unohdin sinä päivänä luurin kotiin, ja ex-kumppani jostakin syystä päätti lukaista viestit läpi ja kilahti täysin, vaikka oli täysin ilmiselvää, etten ollut mitään (saati sitten mitään myöntävää!) ystävälleni vastannut. Aina tähän pisteeseen asti täysin normaali, tasainen ja hyvähermoinen mies pani kämpän paskaksi, keräsi tavaransa ja lähti yli seitsemän vuoden suhteesta kiukkupakoon. O_O Mikäs siinä. Minä siivosin kämpän ja lähdin tämän nimenomaisen ystävän luokse evakkoon, koska kotona olo alkoi pelottaa. En ole vieläkään lähtenyt, viitisen vuotta ollaan nyt pariskuntana eletty. :) Joten tapauskohtaista, kaiketi? Varoituksen sanana lähinnä se, että ihmisiin ei voi luottaa, vaikka niin luulisikin. Uskon kuitenkin, että mun osalta tässä kävi onni onnettomuudessa...

Kunhan sulla vaan pää tärisee tarpeeks, ni voi kertoo.

Vierailija kirjoitti:

Kerroin ex-kumppanille aina, kun joku ihastustaan tunnustava kävi tosi ahdistavaksi/oli työkaveri tms. ongelmallinen tapaus. Juteltiin keskenämme ja ratkottiin ongelmaa, mitään mustasukkaisuutta ei ollut missään, koska oli ilmiselvää, etten olisi ikinä juossut ihastelijoiden rekeen. Olisin oikein mielelläni viettänyt tämän eksän kanssa loppuelämäni.

Sitten hyvä ystäväni ilmaisi ihastuksensa tekstiviestillä, jotakuinkin puskista. En vastannut mitään, koska halusin tavata kaverin kasvotusten ja sanoa kiltisti ei. Mun puolelta mitään romanttisia tunteita ei ollut. Unohdin sinä päivänä luurin kotiin, ja ex-kumppani jostakin syystä päätti lukaista viestit läpi ja kilahti täysin, vaikka oli täysin ilmiselvää, etten ollut mitään (saati sitten mitään myöntävää!) ystävälleni vastannut. Aina tähän pisteeseen asti täysin normaali, tasainen ja hyvähermoinen mies pani kämpän paskaksi, keräsi tavaransa ja lähti yli seitsemän vuoden suhteesta kiukkupakoon. O_O Mikäs siinä. Minä siivosin kämpän ja lähdin tämän nimenomaisen ystävän luokse evakkoon, koska kotona olo alkoi pelottaa. En ole vieläkään lähtenyt, viitisen vuotta ollaan nyt pariskuntana eletty. :) Joten tapauskohtaista, kaiketi? Varoituksen sanana lähinnä se, että ihmisiin ei voi luottaa, vaikka niin luulisikin. Uskon kuitenkin, että mun osalta tässä kävi onni onnettomuudessa...

Tämähän ei mennyt näin, vaan olit pitänyt yhtä tuon "kaverin" kanssa jo pitemmän aikaa. Miehesi oli ottanut hänet myös kaverikseen ja luotti teihin molempiin. Todellakin tuosta kirjoituksestasi käy ilmi että ihmisiin ei voi luottaa, ihan niin kuin sinuunkaan ei voitu, etkä sinäkään voi luottaa nykyiseesikään.

Ei pidä enkä kertoisi.

En oikein näin 50+ ikäisenä osaa kuvitella tuollaisia ihastumispaljastuksia :D Mutta jos nyt sellainen joltakin tulisi, niin enpä kokisi tarpeellisena kertoa kenellekään. Toteaisin ihastuneelle, että aika hassu olet, mutta eiköhän unohdeta koko juttu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerroin ex-kumppanille aina, kun joku ihastustaan tunnustava kävi tosi ahdistavaksi/oli työkaveri tms. ongelmallinen tapaus. Juteltiin keskenämme ja ratkottiin ongelmaa, mitään mustasukkaisuutta ei ollut missään, koska oli ilmiselvää, etten olisi ikinä juossut ihastelijoiden rekeen. Olisin oikein mielelläni viettänyt tämän eksän kanssa loppuelämäni.

Sitten hyvä ystäväni ilmaisi ihastuksensa tekstiviestillä, jotakuinkin puskista. En vastannut mitään, koska halusin tavata kaverin kasvotusten ja sanoa kiltisti ei. Mun puolelta mitään romanttisia tunteita ei ollut. Unohdin sinä päivänä luurin kotiin, ja ex-kumppani jostakin syystä päätti lukaista viestit läpi ja kilahti täysin, vaikka oli täysin ilmiselvää, etten ollut mitään (saati sitten mitään myöntävää!) ystävälleni vastannut. Aina tähän pisteeseen asti täysin normaali, tasainen ja hyvähermoinen mies pani kämpän paskaksi, keräsi tavaransa ja lähti yli seitsemän vuoden suhteesta kiukkupakoon. O_O Mikäs siinä. Minä siivosin kämpän ja lähdin tämän nimenomaisen ystävän luokse evakkoon, koska kotona olo alkoi pelottaa. En ole vieläkään lähtenyt, viitisen vuotta ollaan nyt pariskuntana eletty. :) Joten tapauskohtaista, kaiketi? Varoituksen sanana lähinnä se, että ihmisiin ei voi luottaa, vaikka niin luulisikin. Uskon kuitenkin, että mun osalta tässä kävi onni onnettomuudessa...

Tämähän ei mennyt näin, vaan olit pitänyt yhtä tuon "kaverin" kanssa jo pitemmän aikaa. Miehesi oli ottanut hänet myös kaverikseen ja luotti teihin molempiin. Todellakin tuosta kirjoituksestasi käy ilmi että ihmisiin ei voi luottaa, ihan niin kuin sinuunkaan ei voitu, etkä sinäkään voi luottaa nykyiseesikään.

No huh huh, mitä? Nykyinen kumppani, eli tämä alkuperäinen ihastuja, oli opiskelukaveri. Ikinä emme olleet tätä tekstaria ennen viettäneet aikaa muutoin kuin luennoilla/pari kertaa baarissa koko kurssiporukan kanssa, ja silloinkaan emme edes jutelleet keskenämme. Siksi koko ihastus tuli puskista, siksi en vastannut, ja siksi halusin nätisti sanoa "ei kiitos" kasvotusten, koska kunnioitin tätä henkilöä ja hän oli mielestäni ollut perusmukava tyyppi. Eksän kilahdus tuli ihan metsiköstä. Pyysin evakkopaikkaa koko kurssiporukalta, tämä ihastuja oli ainoa, joka vastasi. Laittoi mulle pedin vierashuoneeseen eikä ikinä enää maininnut mitään ihastumisestaan, ennen kuin jonkun useamman kuukauden jälkeen alkoi kemiat kolista yhteen, ja silloin (sinkkuna!) olin minä se, joka teki aloituksen. Eksää yritin saada kiinni vaikka kuinka pitkään, mutta mitään vastausta en saanut.

Mitä tämä "luottamuksellisesti" tarkoittaa? Onko ihastuja ennen tunnustustaan sanonut, että aion kertoa jotakin luottamuksellista, voitko luvata, ettet kerro puolisollesi - ja onko ihastuksen kohde mennyt antamaan tällaisen lupauksen? Vai onko ihastuja töksäyttänyt tunnustuksensa ja sitten sanonut, että tämä oli sitten luottamuksellista? Ensimmäisessä tapauksessa tunnustuksen kohteen täytyy pitää salaisuus, toisessa tapauksessa ei. Ei vieras ihminen voi päättää toisen puolesta, millaisia salaisuuksia toinen on valmis pitämään omassa parisuhteessaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerroin ex-kumppanille aina, kun joku ihastustaan tunnustava kävi tosi ahdistavaksi/oli työkaveri tms. ongelmallinen tapaus. Juteltiin keskenämme ja ratkottiin ongelmaa, mitään mustasukkaisuutta ei ollut missään, koska oli ilmiselvää, etten olisi ikinä juossut ihastelijoiden rekeen. Olisin oikein mielelläni viettänyt tämän eksän kanssa loppuelämäni.

Sitten hyvä ystäväni ilmaisi ihastuksensa tekstiviestillä, jotakuinkin puskista. En vastannut mitään, koska halusin tavata kaverin kasvotusten ja sanoa kiltisti ei. Mun puolelta mitään romanttisia tunteita ei ollut. Unohdin sinä päivänä luurin kotiin, ja ex-kumppani jostakin syystä päätti lukaista viestit läpi ja kilahti täysin, vaikka oli täysin ilmiselvää, etten ollut mitään (saati sitten mitään myöntävää!) ystävälleni vastannut. Aina tähän pisteeseen asti täysin normaali, tasainen ja hyvähermoinen mies pani kämpän paskaksi, keräsi tavaransa ja lähti yli seitsemän vuoden suhteesta kiukkupakoon. O_O Mikäs siinä. Minä siivosin kämpän ja lähdin tämän nimenomaisen ystävän luokse evakkoon, koska kotona olo alkoi pelottaa. En ole vieläkään lähtenyt, viitisen vuotta ollaan nyt pariskuntana eletty. :) Joten tapauskohtaista, kaiketi? Varoituksen sanana lähinnä se, että ihmisiin ei voi luottaa, vaikka niin luulisikin. Uskon kuitenkin, että mun osalta tässä kävi onni onnettomuudessa...

Tämähän ei mennyt näin, vaan olit pitänyt yhtä tuon "kaverin" kanssa jo pitemmän aikaa. Miehesi oli ottanut hänet myös kaverikseen ja luotti teihin molempiin. Todellakin tuosta kirjoituksestasi käy ilmi että ihmisiin ei voi luottaa, ihan niin kuin sinuunkaan ei voitu, etkä sinäkään voi luottaa nykyiseesikään.

No huh huh, mitä? Nykyinen kumppani, eli tämä alkuperäinen ihastuja, oli opiskelukaveri. Ikinä emme olleet tätä tekstaria ennen viettäneet aikaa muutoin kuin luennoilla/pari kertaa baarissa koko kurssiporukan kanssa, ja silloinkaan emme edes jutelleet keskenämme. Siksi koko ihastus tuli puskista, siksi en vastannut, ja siksi halusin nätisti sanoa "ei kiitos" kasvotusten, koska kunnioitin tätä henkilöä ja hän oli mielestäni ollut perusmukava tyyppi. Eksän kilahdus tuli ihan metsiköstä. Pyysin evakkopaikkaa koko kurssiporukalta, tämä ihastuja oli ainoa, joka vastasi. Laittoi mulle pedin vierashuoneeseen eikä ikinä enää maininnut mitään ihastumisestaan, ennen kuin jonkun useamman kuukauden jälkeen alkoi kemiat kolista yhteen, ja silloin (sinkkuna!) olin minä se, joka teki aloituksen. Eksää yritin saada kiinni vaikka kuinka pitkään, mutta mitään vastausta en saanut.

Äsken se oli hyvä ystävä jolle haluttiin sanoa kiltisti ei, ja nyt yhtäkkiä vain opiskelukaveri jota ei muutoin nähtykään kuin opiskelun tiimoilta :D :D Justiinsa joo!