Lue keskustelun säännöt.
identiteetti on jäänyt kehittymättä
16.10.2018 |
Miten tästä selviää, jos oma identiteetti on jäänyt kehittymättä. Olen ajatteleva ja tunteva ihminen, mutta en saa itsestäni mitään irti enää. Ajattelen paljon, mutta puheen muodostaminen on vaikeaa spontaaneissa tilanteissa. Lisäksi välillä huomaan tietynlaista tilanteisiin reagoimisen jähmeyttä ja jäätämistä. Annan itsestäni ihan vammaisen kuvan. Nuoruus oli minulla vaikeaa ja hain hyväksyntää päihteiden käyttäjiltä ja käytin myös itsekin.
Ehkä olen aiheuttanut itselleni peruuttamatonta vahinkoa? Pääseekö tästä ahdistuksesta ja onttouden tunteesta koskaan eroon? Onko aivokapasiteettini jollain tavalla kuormittunut, jolloin kognitiiviset kykyni ovat alkaneet heikentymään?
Tuleekohan minusta enää kokonaista ihmistä, vai pitääkö minun hyväksyä se, että tällainen minä nyt sitten olen ja alan suunnittelemaan elämääni sen pohjalta. Ehkä rääkkään vain itseäni yliopisto-opiskeluilla ja muilla vaatimuksilla (huonot kokemukset vaan kasaantuvat ja pahentavat ahdistuneisuutta).
Ehkä aivoni voivat vielä palautua entiseen kuntoonsa, kun lepään tarpeeksi ja unohdan kaikki velvoitteet, ehkä vaihdan maisemaa. Muutenkin olen kyllästynyt suoriutumaan milloin mistäkin ja haluaisin palata perinteisten arvojen äärelle. Kaipaan vain rauhallista ja joissain mittasuhteissa ennakoitavaa elämää. Joku suhteellisen helppo työ, josta saisin jonkinlaisen toimeentulon, ehkä joku koiraharrastus ja paljon aikaa luonnossa. Ehkä perustaisin perheenkin jossain vaiheessa, kun elämä vähän tasaantuu. Tälläisiä kliseisiä haaveita minullakin on.
Olen kirjoittanut tänne aiemminkin(: Saiko joku yhtään kiinni, mitä yritin sanoa. Taitaa olla liian pitkä sepustus ja sekavaa ajatuksen virtaa, mutta pakko oli kirjoittaa. Onko ketään samojen ajatusten kanssa kamppailevaa?
Kommentit (14)
Minulla on ystävä, joka kertoo itsestään samaa. Hänellä syynä on kohtalaisen vakava traumatisoituminen. Kuitenkaan ulkopuolisen silmin ei näytä siltä, että identiteettiä ei olisi, eli kyse on lähinnä omasta kokemuksesta. Hänellä kuitenkin on ajatuksia ja mielipiteitä, kun pääsemme keskustelemaan, ja eiköhän sinultakin niitä löytyisi. Kyse voi olla vain sosiaalisista vaikeuksista ja siitä, että omaa minuutta on vaikeampi hahmottaa, jos ei oikein ole ketään sellaista läheistä ihmistä vierellä, josta pystyisi itseään peilaamaan.
Suurella osalla ihmisistä unelmat ovat ihan tavallisia. Ei sinun tarvitse haaveilla Himalajalle kiipeämisestä tms. ollaksesi kokonainen ihminen. Vanhemmiten monella haaveet pelkistyvät vielä enemmän tavallisiksi, kun tulee käsitys siitä, että jokainen ei sittenkään voi olla laulajasankari, ja ihan hyvä niin.
Kirjoitat ihan selkeästi, joten en näe tässä puolessa mitään vikaa. Luultavasti tarvitset enemmän hyviä ystäviä, joiden kanssa ei tarvitse murehtia sitä kuka sinun pitäisi olla. Hyväksynnän hakeminen toisilta voi johtaa myös siihen, että tulee jollain tavalla hyväksikäytetyksi, jolloin käsitys omasta minuudesta heikkenee entisestään. Mutta kyllä se peruskokemus itsestä on silti siellä jossain olemassa. Toivon että löydät elämääsi turvallisia ihmisiä, joiden kanssa avata tätä kokemusta laajemmin. Sillä tavalla ehkä opit enemmän omista rajoistasi ja huomaat, että vaikeudet eivät välttämättä johdukaan siitä, että olisit itse jotenkin viallinen, vaan siitä, että vain tarvitsit rohkaisua. Vaikeuksista tulee helposti kierre, mutta siitä voi silti päästä pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aivot on neuroplastiset, mukautuvat, jos yhtään helpottaa. Ihmisellä on paitsi oikeus myös velvollisuus suojella itseään. Voit psyykata itseäsi: hoe vaikka "olen eri kuin kukaan tai mikään muu". Minulla on ihmisoikeudet. Minulle on tapahtunut pahojakin asioita, mutta minä en ole nuo tapahtumat. Minä olen minä. Voin antaa itselle anteeksi senkin, että en voi antaa itselle anteeksi.
Joku buddhafilosofia oli "vaikka tekosi ovat merkityksettömiä, on tärkeää että teet ne". Eli monillakin ihmisillä on turtumisen jaksoja, mutta silti kannattaa aina pitää itsensä pienessä liikkeessä. Elämä on vaan joku mikä pitää käydä läpi. Syvällisesti miettivät voi jopa tajuta enemmän, vaikka sen hinta on tuska, mutta ei kokoaikaa.
t.vakavasti traumatisoitunut
Vierailija kirjoitti:
Minulla on ystävä, joka kertoo itsestään samaa. Hänellä syynä on kohtalaisen vakava traumatisoituminen. Kuitenkaan ulkopuolisen silmin ei näytä siltä, että identiteettiä ei olisi, eli kyse on lähinnä omasta kokemuksesta. Hänellä kuitenkin on ajatuksia ja mielipiteitä, kun pääsemme keskustelemaan, ja eiköhän sinultakin niitä löytyisi. Kyse voi olla vain sosiaalisista vaikeuksista ja siitä, että omaa minuutta on vaikeampi hahmottaa, jos ei oikein ole ketään sellaista läheistä ihmistä vierellä, josta pystyisi itseään peilaamaan.
Suurella osalla ihmisistä unelmat ovat ihan tavallisia. Ei sinun tarvitse haaveilla Himalajalle kiipeämisestä tms. ollaksesi kokonainen ihminen. Vanhemmiten monella haaveet pelkistyvät vielä enemmän tavallisiksi, kun tulee käsitys siitä, että jokainen ei sittenkään voi olla laulajasankari, ja ihan hyvä niin.
Kirjoitat ihan selkeästi, joten en näe tässä puolessa mitään vikaa. Luultavasti tarvitset enemmän hyviä ystäviä, joiden kanssa ei tarvitse murehtia sitä kuka sinun pitäisi olla. Hyväksynnän hakeminen toisilta voi johtaa myös siihen, että tulee jollain tavalla hyväksikäytetyksi, jolloin käsitys omasta minuudesta heikkenee entisestään. Mutta kyllä se peruskokemus itsestä on silti siellä jossain olemassa. Toivon että löydät elämääsi turvallisia ihmisiä, joiden kanssa avata tätä kokemusta laajemmin. Sillä tavalla ehkä opit enemmän omista rajoistasi ja huomaat, että vaikeudet eivät välttämättä johdukaan siitä, että olisit itse jotenkin viallinen, vaan siitä, että vain tarvitsit rohkaisua. Vaikeuksista tulee helposti kierre, mutta siitä voi silti päästä pois.
Näin toivon. Pelkään vaan, että en kelpaa ilman päihteitä ja palaan takaisin vanhoihin tapoihin. Onhan niitä keskusteluryhmiäkin, mutta tuntuu, että voin vain huonommin niissä käytyäni, eläydyn ja samaistun liikaa.
Joskus pelkään, että tämä negatiivinen kierre ei pääty koskaan, kun ei ole oikein mitään pysyvää ja turvallista tai ketään, joka ymmärtäisi. Olen tyhjän päällä. Erillinen. Toisaalta voisihan sitä huonomminkin olla. Asunto on ja sitä rataa. ap
Oletko paljon itseksesi? Minullakin on traumoja ja erityisesti paljon yksikseen ollessa tunnen helposti tuollaisia tunteita. Traumat ja ahdistus ottavat vallan. Tunnen katoavani ja muutun epätoivoiseksi.
Mulla vähän samankaltainen tausta, erinäisistä syistä (traumat, päihteet) en kasvanut aikuiseksi sillon kun kuului. Mä kävin terapiassa ja päihdehoidossa (yksilö ja ryhmä) ja sain siitä paljon apua, kasvoin aikuiseksi sitten kolmikymppisenä. Tulin uskoon ja se on ollu iso tekijä siinä et nykyään menee hyvin. On perhe ja normaali rauhallinen elämä. Joten ei oo liian myöhäistä sullekaan, mut hae apua jos tuntuu et yksin junnaa paikallaan, sitä on. Mullekin sosiaaliset tilanteet on edelleen vaikeita, ehkä kun joutuu senkin vasta nyt aikuisena oppimaan, mutta siinäkin edistystä. Voimia ja siunausta sulle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei. Vihdoin tiiän suunnilleen kuka oon ja mitä haluan.
Vierailija kirjoitti:
Aivot on neuroplastiset, mukautuvat, jos yhtään helpottaa. Ihmisellä on paitsi oikeus myös velvollisuus suojella itseään. Voit psyykata itseäsi: hoe vaikka "olen eri kuin kukaan tai mikään muu". Minulla on ihmisoikeudet. Minulle on tapahtunut pahojakin asioita, mutta minä en ole nuo tapahtumat. Minä olen minä. Voin antaa itselle anteeksi senkin, että en voi antaa itselle anteeksi.
Joku buddhafilosofia oli "vaikka tekosi ovat merkityksettömiä, on tärkeää että teet ne". Eli monillakin ihmisillä on turtumisen jaksoja, mutta silti kannattaa aina pitää itsensä pienessä liikkeessä. Elämä on vaan joku mikä pitää käydä läpi. Syvällisesti miettivät voi jopa tajuta enemmän, vaikka sen hinta on tuska, mutta ei kokoaikaa.
t.vakavasti traumatisoitunut
Juuri tuo on suurimpia ongelmiani. Miten unohtaa vanhat kuormittavat asiat ja silti uskoa, että minullakin on oikeuksia ja hyvää vielä edessä. Minä en ole yhtä kuin hävettävä, viallinen ihminen, jota on syytäkin kummaksua ja halveksia. On myös tärkeää suojella itseään ja pitää oikeuksistaan kiinni. Vaikka yksittäisellä ihmisellä ei ole mitään erityistä merkitystä, toisten auttaminen ja hyvän jakaminen tuo onnellisuuden pitkässä juoksussa. Pysy liikkeellä silloinkin, kun on vaikeaa, sillä jämähtäneestä olotilasta on vaikea sysätä itsensä taas liikkeelle, ellei mahdotonta. Itselleen on myös tärkeää antaa anteeksi, sillä ihmiset eivät ole täydellisiä. Tulkitsin filosofiaa nyt näin omasta vinkkelistäni, tässä hetkessä ja mielentilassa (: ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on ystävä, joka kertoo itsestään samaa. Hänellä syynä on kohtalaisen vakava traumatisoituminen. Kuitenkaan ulkopuolisen silmin ei näytä siltä, että identiteettiä ei olisi, eli kyse on lähinnä omasta kokemuksesta. Hänellä kuitenkin on ajatuksia ja mielipiteitä, kun pääsemme keskustelemaan, ja eiköhän sinultakin niitä löytyisi. Kyse voi olla vain sosiaalisista vaikeuksista ja siitä, että omaa minuutta on vaikeampi hahmottaa, jos ei oikein ole ketään sellaista läheistä ihmistä vierellä, josta pystyisi itseään peilaamaan.
Suurella osalla ihmisistä unelmat ovat ihan tavallisia. Ei sinun tarvitse haaveilla Himalajalle kiipeämisestä tms. ollaksesi kokonainen ihminen. Vanhemmiten monella haaveet pelkistyvät vielä enemmän tavallisiksi, kun tulee käsitys siitä, että jokainen ei sittenkään voi olla laulajasankari, ja ihan hyvä niin.
Kirjoitat ihan selkeästi, joten en näe tässä puolessa mitään vikaa. Luultavasti tarvitset enemmän hyviä ystäviä, joiden kanssa ei tarvitse murehtia sitä kuka sinun pitäisi olla. Hyväksynnän hakeminen toisilta voi johtaa myös siihen, että tulee jollain tavalla hyväksikäytetyksi, jolloin käsitys omasta minuudesta heikkenee entisestään. Mutta kyllä se peruskokemus itsestä on silti siellä jossain olemassa. Toivon että löydät elämääsi turvallisia ihmisiä, joiden kanssa avata tätä kokemusta laajemmin. Sillä tavalla ehkä opit enemmän omista rajoistasi ja huomaat, että vaikeudet eivät välttämättä johdukaan siitä, että olisit itse jotenkin viallinen, vaan siitä, että vain tarvitsit rohkaisua. Vaikeuksista tulee helposti kierre, mutta siitä voi silti päästä pois.
Näin toivon. Pelkään vaan, että en kelpaa ilman päihteitä ja palaan takaisin vanhoihin tapoihin. Onhan niitä keskusteluryhmiäkin, mutta tuntuu, että voin vain huonommin niissä käytyäni, eläydyn ja samaistun liikaa.
Joskus pelkään, että tämä negatiivinen kierre ei pääty koskaan, kun ei ole oikein mitään pysyvää ja turvallista tai ketään, joka ymmärtäisi. Olen tyhjän päällä. Erillinen. Toisaalta voisihan sitä huonomminkin olla. Asunto on ja sitä rataa. ap
Jos koet olevasi "erillinen", olet silloin kokonainen ja identiteettisi on ehjä.
Vaikeaan persoonahäiriöön kuuluu ettei tajua mihin itse loppuu ja mistä toinen alkaa ja sitä on paljon.
Olisiko tuossa nuoruuden vaivoja, haet paikkaasi maailmassa. Mutta nuoruus haihtuu vaikka ei tekisi mitään.
Kiintopisteitä voi olla vaikka joku harrastus tai useampia harrastuksia.
Vierailija kirjoitti:
Oletko paljon itseksesi? Minullakin on traumoja ja erityisesti paljon yksikseen ollessa tunnen helposti tuollaisia tunteita. Traumat ja ahdistus ottavat vallan. Tunnen katoavani ja muutun epätoivoiseksi.
Olen paljon itsekseni, sillä ei ole kauheasti sellaisia niin sanotusti kunnollisia, hyviä ystäviä, joiden kanssa tuntisin oloni turvalliseksi ja joiden kanssa voisin puhua vapautuneesti mistä vain. Elinympäristöni on melko kapea. Mullakin tulee noita katoamisen tuntemuksia ja outouden kokemuksia välillä. Mutta voimia sulle. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla vähän samankaltainen tausta, erinäisistä syistä (traumat, päihteet) en kasvanut aikuiseksi sillon kun kuului. Mä kävin terapiassa ja päihdehoidossa (yksilö ja ryhmä) ja sain siitä paljon apua, kasvoin aikuiseksi sitten kolmikymppisenä. Tulin uskoon ja se on ollu iso tekijä siinä et nykyään menee hyvin. On perhe ja normaali rauhallinen elämä. Joten ei oo liian myöhäistä sullekaan, mut hae apua jos tuntuu et yksin junnaa paikallaan, sitä on. Mullekin sosiaaliset tilanteet on edelleen vaikeita, ehkä kun joutuu senkin vasta nyt aikuisena oppimaan, mutta siinäkin edistystä. Voimia ja siunausta sulle!
Tuntuu, että suurin osa parikymppisistä ihmisistä on todella seesteisiä, vakaita ja aikuismaisia sekä löytäneet suunnan elämälleen. Minä olen enemmänkin takaisin lähtöviivalla harhailtuani ryteikössä. Hyvä kuulla, että vaikeuksistakin voi selviytyä. Onnea sulle
Vierailija kirjoitti:
Ei. Vihdoin tiiän suunnilleen kuka oon ja mitä haluan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuntuu, että suurin osa parikymppisistä ihmisistä on todella seesteisiä, vakaita ja aikuismaisia sekä löytäneet suunnan elämälleen
-Mä joskus ajattelin tollee, kunnes tajusin, että moni jotka ulkosesti näyttää olevan tosi "perillä" kaikesta ja fiksuja jne, ei välttämättä ole sitä. xD Se on vaan vaikutelma ja tapa jollalailla ne käyttäytyy. :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on ystävä, joka kertoo itsestään samaa. Hänellä syynä on kohtalaisen vakava traumatisoituminen. Kuitenkaan ulkopuolisen silmin ei näytä siltä, että identiteettiä ei olisi, eli kyse on lähinnä omasta kokemuksesta. Hänellä kuitenkin on ajatuksia ja mielipiteitä, kun pääsemme keskustelemaan, ja eiköhän sinultakin niitä löytyisi. Kyse voi olla vain sosiaalisista vaikeuksista ja siitä, että omaa minuutta on vaikeampi hahmottaa, jos ei oikein ole ketään sellaista läheistä ihmistä vierellä, josta pystyisi itseään peilaamaan.
Suurella osalla ihmisistä unelmat ovat ihan tavallisia. Ei sinun tarvitse haaveilla Himalajalle kiipeämisestä tms. ollaksesi kokonainen ihminen. Vanhemmiten monella haaveet pelkistyvät vielä enemmän tavallisiksi, kun tulee käsitys siitä, että jokainen ei sittenkään voi olla laulajasankari, ja ihan hyvä niin.
Kirjoitat ihan selkeästi, joten en näe tässä puolessa mitään vikaa. Luultavasti tarvitset enemmän hyviä ystäviä, joiden kanssa ei tarvitse murehtia sitä kuka sinun pitäisi olla. Hyväksynnän hakeminen toisilta voi johtaa myös siihen, että tulee jollain tavalla hyväksikäytetyksi, jolloin käsitys omasta minuudesta heikkenee entisestään. Mutta kyllä se peruskokemus itsestä on silti siellä jossain olemassa. Toivon että löydät elämääsi turvallisia ihmisiä, joiden kanssa avata tätä kokemusta laajemmin. Sillä tavalla ehkä opit enemmän omista rajoistasi ja huomaat, että vaikeudet eivät välttämättä johdukaan siitä, että olisit itse jotenkin viallinen, vaan siitä, että vain tarvitsit rohkaisua. Vaikeuksista tulee helposti kierre, mutta siitä voi silti päästä pois.
Näin toivon. Pelkään vaan, että en kelpaa ilman päihteitä ja palaan takaisin vanhoihin tapoihin. Onhan niitä keskusteluryhmiäkin, mutta tuntuu, että voin vain huonommin niissä käytyäni, eläydyn ja samaistun liikaa.
Joskus pelkään, että tämä negatiivinen kierre ei pääty koskaan, kun ei ole oikein mitään pysyvää ja turvallista tai ketään, joka ymmärtäisi. Olen tyhjän päällä. Erillinen. Toisaalta voisihan sitä huonomminkin olla. Asunto on ja sitä rataa. ap
Jos koet olevasi "erillinen", olet silloin kokonainen ja identiteettisi on ehjä.
Vaikeaan persoonahäiriöön kuuluu ettei tajua mihin itse loppuu ja mistä toinen alkaa ja sitä on paljon.
Olisiko tuossa nuoruuden vaivoja, haet paikkaasi maailmassa. Mutta nuoruus haihtuu vaikka ei tekisi mitään.
Kiintopisteitä voi olla vaikka joku harrastus tai useampia harrastuksia.
Olen siis erillinen ja siten ehjä. En vain tunne itseäni ehjäksi näin surullisena ):
ap
Tänne on hyvä kirjoittaa, kun kerrankin saa ilmaistua juuri niin kuin oli tarkoituskin. Tulee kevyempi olo, kun saa purkaa ajatuksiaan. Keskustellessa en juuri pääse alkua pidemmälle, kun jo luovutan. ap