Onko säästöliekki totta?
Olen kuukauden ajan tarkkaillut syömisiäni ja pitänyt kiinni klo 19 jälkeen syömättömyydestä. En ole laihtunut grammaakaan, vaikka tämän lisäksi käyn myös lähestulkoon päivittäin 45-90 min juoksulenkeillä. Juoksen matkasta yleensä vähintään kolmasosan.
Ennen tätä söin melko huolettomasti ja join joka viikonloppu. Nyt en ole kahteen kuukauteen juonut, enkä oikeastaan mässäillyt sen kummemmin. Varsinaisen dieetin aloitin tosiaan kuukausi sitten, mutta nämä muut muutokset aloitin jo aiemmin.
Teen töitä kotoa käsin, joten kulutukseni ei varmaan ole kovin suuri. Pitäydyn kuitenkin rytmissä, että noin klo 14 maissa syön lounaan. Illalla saatan syödä noin klo 18 maissa illallisen, ja joskus myös ruisleipää iltapalaksi noin 20-21 aikoihin. Vaaleaa leipää en ole syönyt varmaan puoleen vuoteen. Aamiaista en ole koskaan osannut syödä.
En jotenkin usko olevani säästöliekillä, koska aiemmin söin huomattavasti tuhdimpaa ruokaa kuin nyt. Esimerkiksi eilen söin lounaalla salaattia, illalliseksi makaronilaarikkoa (noin pieni kauhallinen, en osaa arvioida g) ja iltapalaksi kaksi siivua ruisleipää kalkkunafileellä, tomaatilla ja juustosiivulla.
160/68kg.
Kommentit (22)
Vahvasti liioiteltu juttu tämä säästöliekki
Kulkeeko autosi ilman polttoainetta?
Eieieieii.... Kaikki nää "älä syö 17/18/19/20 jälkeen mitään" on roskaa ja pelkkiä uskomuksia.
Jsieueueueu kirjoitti:
Vahvasti liioiteltu juttu tämä säästöliekki
Totuus on tässäkin asiassa jossain puolivälissä.
Saat syödä. Tärkeintä on säännöllisyys ja monipuolinen ravinto. Kalorimäärää on hyvä katsella suuntaa antavasti, mutta tärkein merkitys on ravintoaineilla. Tärkeää oää huomiota siihen, mikä auttaa ruokaa imeytymään. Tiesitkö, että kasvikset tarvitsevat rasvaa imeytyäkseen parhaiten. Muuten niistä ei ole lähes mitään hyötyä.
Säästöliekki voi kuulemma pysäyttää laihtumisen kokonaan. Ja sitten on niitäkin, jotka eivät usko koko säästöliekkiin.
Onhan se ollut esi-isiemme kannalta tärkeä mekanismi vastustettaessa painonlaskua ja elintärkeitten kudosten menetystä nälkäkausien aikana.
Ehkä säästöliekki on olemassa, mutta hyvin vahvasti liioiteltuna niin kuin jo täällä sanottiin. Vika on kyllä ihan omassa ruokavaliossa, jos lihoo tai ei saa painoa putoamaan.
Ruokavalio, monipuolinen liikunta ja lepo.
Jos säästälikki olisi absoluuttisesti totta, se ratkaisisi maailman nälkäongelman; syö niin vähän, ettet laihdu.
Kolme keinoa millä tilanne ratkeaa:
1) Laske kalorit
2) Laske kalorit
3) Laske kalorit
Luultavasti syöt liian isoja annoksia etkä tiedä miten paljon kaloreita mistäkin tulee.
Esim. ruisleivässä on käytännössä yhtä paljon kaloreita kuin vaaleassakin.
Annan neuvon, syömisesi on minusta ihan hyviä. Kuitenkin kaksi muutosta kannattaa tehdä:
1. Syö lihaa enemmän ja kananmunia. Pyri samalla myös rikkomaan ruokailu aikoja ja välillä "shokeeraat" kehon sillä että syötkin paljon tai et ollenkaan johonkin ajankohtaan mitä kehosi ei sinulta odota.
2. Vaihda lenkki 2 kertaa viikossa vaikka sali treeniin tai kuntopiiriin, punnerruksia, kyykkyjä ja vatsoja.
Vierailija kirjoitti:
Kolme keinoa millä tilanne ratkeaa:
1) Laske kalorit
2) Laske kalorit
3) Laske kalorit
Luultavasti syöt liian isoja annoksia etkä tiedä miten paljon kaloreita mistäkin tulee.
Esim. ruisleivässä on käytännössä yhtä paljon kaloreita kuin vaaleassakin.
Ja makaronit on sama juttu kun söisi vaaleaa leipää.
Minun kohdalla ainakin on. Laihdun vaan jos syön säännöllisesti. Jos en syö, paino lähtee nousuun 😳
Totta ainakin mun kohdalla, vaikkei tätä kukaan uskokaan. Elän jatkuvassa nälässä, kaloreita päivässä muutama sata. Liikuntaa sen verran että päivittäin kävelen ja/tai pyöräilen yleensä vähintään tunnin. Tästä en enää oikein pysty syömistä vähentämään, joten laihtuminen todella on mulle mahdottomuus. En ole ylipainoinen, mutta tietoisuus siitä etten voi lainkaan lisätä syömistäni lihomatta, on hyvin ahdistava. Saatanpa lihoa vaikken lisäisikään.
Vierailija kirjoitti:
Totta ainakin mun kohdalla, vaikkei tätä kukaan uskokaan. Elän jatkuvassa nälässä, kaloreita päivässä muutama sata. Liikuntaa sen verran että päivittäin kävelen ja/tai pyöräilen yleensä vähintään tunnin. Tästä en enää oikein pysty syömistä vähentämään, joten laihtuminen todella on mulle mahdottomuus. En ole ylipainoinen, mutta tietoisuus siitä etten voi lainkaan lisätä syömistäni lihomatta, on hyvin ahdistava. Saatanpa lihoa vaikken lisäisikään.
En usko tuota hetkeäkään.
Jos todella söisit päivittäin "muutama sata" kilokaloria ja liikkuisit ainakin tunnin kaiken muun tekemisen päälle, hiukset olisivat irronneet päästä ja olisit jo joutunut sairaalaan.
Luultavasti sinäkään et tiedä miten paljon kaloreita "pienistä namupaloista" jne tulee ja todellinen kalorien saanti on huomattavasti suurempaa kuin luulet.
Kuka idi ootti on keksinyt tuon, että aamulla pitäisi syödä hulluna ja niinjaniinmonta välipalaa päivän aikana ja illalla ei saisi syödä lain?
Etelä-Euroopassa syövät kevyen aamupalan ja tuhdin illallisen aikaisintaan klo 20-21, jopa 23, alkoholin kera. Ja kuinka moni siellä kärsii ylipainosta? Muutama vanha ukko. Eikä sekään ylipaino ole mitään verrattuna täkäläiseen.
Kokeilkaapa joskus vaikka kuukauden verran kuunnella omaa elimistöä ja syödä just niin kuin huvittaa ja nauttia siitä. Sokeri on ainoa sellainen koukku, että sen himoa ei kannata uskoa. Mutta sitäkään ei liikaa kannata pelätä. On helpompi syödä hiukkasen makeaa tai vähentää hiljakseen, kuin pidättäytyä kokonaan.
Pahassa nälkiintymistilanteessa elimistö pyrki erilaisin keinoin vähentämään energian kulutusta hengissä pysymisen turvaamiseksi. Se tarkoittaa erilaisten vähemmän tärkeiden elintoimintojen hidastamista, jolloin myös lepokulutus vähenee. Sydämen syke hidastuu, suolen toiminta hidastuu, sisäelinten toiminta hidastuu, hiusten kasvu heikkenee, jne. Tämä kuitenkin edellyttää, että energiamäärä on pitempään ollut hyvin alhainen.
Noin yleisesti säästöliekkihöpinät ovat yhtä sisällöttömiä kuin "hidas aineenvaihdunta", jota selitellään lihomisen syyksi.
Hah, yritän siis olla syömättä klo 19 jälkeen. Joskus, jos päivä on kuitenkin mennyt lätinäksi, saatan syödä sen ruisleivän illalla. Esimerkiksi eilen kävi näin.