Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Onko säästöliekki totta?

Vierailija
04.10.2018 |

Olen kuukauden ajan tarkkaillut syömisiäni ja pitänyt kiinni klo 19 jälkeen syömättömyydestä. En ole laihtunut grammaakaan, vaikka tämän lisäksi käyn myös lähestulkoon päivittäin 45-90 min juoksulenkeillä. Juoksen matkasta yleensä vähintään kolmasosan.

Ennen tätä söin melko huolettomasti ja join joka viikonloppu. Nyt en ole kahteen kuukauteen juonut, enkä oikeastaan mässäillyt sen kummemmin. Varsinaisen dieetin aloitin tosiaan kuukausi sitten, mutta nämä muut muutokset aloitin jo aiemmin.

Teen töitä kotoa käsin, joten kulutukseni ei varmaan ole kovin suuri. Pitäydyn kuitenkin rytmissä, että noin klo 14 maissa syön lounaan. Illalla saatan syödä noin klo 18 maissa illallisen, ja joskus myös ruisleipää iltapalaksi noin 20-21 aikoihin. Vaaleaa leipää en ole syönyt varmaan puoleen vuoteen. Aamiaista en ole koskaan osannut syödä.

En jotenkin usko olevani säästöliekillä, koska aiemmin söin huomattavasti tuhdimpaa ruokaa kuin nyt. Esimerkiksi eilen söin lounaalla salaattia, illalliseksi makaronilaarikkoa (noin pieni kauhallinen, en osaa arvioida g) ja iltapalaksi kaksi siivua ruisleipää kalkkunafileellä, tomaatilla ja juustosiivulla.

160/68kg.

Kommentit (22)

Vierailija
21/22 |
04.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ajattelin, että tällä lenkkeilyllä olisi lähtenyt ainakin nestettä. Ei motivoi kamalasti, kun mitään muutosta ei tapahdu.

Tuon pastan vaikutuksen huomaa kyllä heti. Söin täysjyväriisiä viime viikolla parillakin aterialla, ja oli kyllä keveämpi olo kuin nyt tällä viikolla, kun on syönyt tuota makaronilaatikkoa.

En oikein tiedä, kuinka pieniksi nuo annoskoot pitäisi sitten jättää. Kysymys on kuitenkin ihan lautasmallin mukaisesta syömisestä. Pieni sellainen Teema-lautanen, jossa noin 1/3 sitä pääruokaa, ja loput sitten joko kasviksia tai nada. Eilen oli nada.

Vierailija
22/22 |
04.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ajattelin, että tällä lenkkeilyllä olisi lähtenyt ainakin nestettä. Ei motivoi kamalasti, kun mitään muutosta ei tapahdu.

Tuon pastan vaikutuksen huomaa kyllä heti. Söin täysjyväriisiä viime viikolla parillakin aterialla, ja oli kyllä keveämpi olo kuin nyt tällä viikolla, kun on syönyt tuota makaronilaatikkoa.

En oikein tiedä, kuinka pieniksi nuo annoskoot pitäisi sitten jättää. Kysymys on kuitenkin ihan lautasmallin mukaisesta syömisestä. Pieni sellainen Teema-lautanen, jossa noin 1/3 sitä pääruokaa, ja loput sitten joko kasviksia tai nada. Eilen oli nada.

Nesteet ei lähde liikkumalla, pikemminkin päinvastoin, koska lihakset kerää nestettä liikunnan jälkeen.  Älä vähennä ruuan määrää, vaan muuta sisältöä. Liian vähäinen syöminen on aivan turhaa ja kostautuu myöhemmin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän yksi kuusi