Ärsyttääkö kännyköiden käytön paheksuminen?
En nyt tarkoita aloittaa mitään kännykkä versus lapset -kiistaa, vaan puhun ihan yksin liikkuvista aikuisista, jotka käyttävät kännykkää, ja se on kuulemma niin hirmuisen kamalaa.
Välillä ärsyttää, kun sitä paheksutaan suuresti. Kännykkään on vain väline, jolla voi tehdä samoja asioita kuin perinteisemmillä tavoilla. Vaikka olen aika sosiaalinen, välillä on kivaa istua rauhassa. Pidän paljon lukemisesta, ja kännykkää junassa tai bussissa töllöttäessäni todennäköisesti luen e-kirjaa, joka olisi paperiversiona aivan liian painava ympäriinsä kanniskeltavaksi. Joku toinen lukee ehkä uutisia tai ehtii vihdoinkin katsoa jakson lempisarjastaan (toki fiksusti kuulokkeet päässä).
Ja anteeksi vain, minun on hankalaa kuvitella, että meistä tulisi yhtäkkiä supersosiaalisia, vaikka kaikki heittäisivätkin Kännykät mäkeen. Eikä tarvitsekaan tulla. Odotan jo mielenkiinnolla seuraavaa "paholaisen keksinnöksi" päätyvää vempainta. Entä te?