Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Syyllistävä kasvatus
Ihanat ovat
30.09.2018 |
Hei, olen 29v nainen ja en ole koskaan voinut yhtä huonosti kuin nyt vaikka terapiassa käynyt. Olen yksin ja henkisesti todella heikoilla jäillä, tämä karu totuus elämästä iski nyt.
Minulla on aivan jäätävä viha vanhempiani kohtaan ja uskallan heitä syyttää siitä että elämäni on täysin tuhoutunut. Molemmat vanhemmat avuttomia ja ovat kasvattaneet syyllistävällä tavalla, kokoajan tunteilla leikinnyt. Isäni on parhaansa mukaan yrittänyt aina murskata kaikki haaveeni, mielipiteet, toiveet. Hänen mielestä yhteiskunta on paska eikä missään ole mitään järkeä, tämä hän syötti minulle koko lapsuuden.
Nyt tänä 2 viimeisinä vuosina olen herännyt ja vahvistunut se on aiheuttanut perhessä todella rajuja riitoja, edelleenkin 30 vuotiaana olen isän mielestä luuseri, typerä kun haluan yliopistoon, typerä kun haaveilen työasioista.
Koen että minulta on viety kokonaan se pohja pois alta, olen koko elämäni taistellut sen asian kanssa etten riitä, en osaa, luovutan, huono itsetunto, pelkään ihmisiä.
Nyt istun kotona työttömänä ja se on kuin painajainen. Tuntuu että minua olisi henkisesti teurastettu enkä onnistu palauttaa sitä sisua.
Terapeutti on sanonnut että mähän olen ollut se vahvin, johdonmukainen, määrätietoinen ja aikuisin meidän perheessä, minussa ei kuulemma ole vikaa ja olen liikakin vastuuta ottanut.
Olen niin tyhjä, väsynyt yrittämiseen ja epäonnistunut, olen pitkään ja hartaasti miettinyt itsemurha. Näin käy kun ihminen kasvaa ilman pohja.
Kommentit (12)
En oikein osaa sanoa. Sinä analysoit tilanteet selkeästi ja tunnistat omat tunteesi. Ja tiedät, miksi ole siinä missä olet.
Minutkin on kasvatettu syyllistämisellä. Ei mielivaltaisella, mutta Jumalan pelolla. Kaiken lisäksi menin samanlaisen miehen kanssa naimisiin. Eron jälkeen rämmin tieni ylös, kirjoitin päiväkirjaa ja luin selfhelppiä. Vaikeinta oli päästää irti siitä, että imee syyllisyyden itseensä. Mutta sekin onnistuu; Tiedostamalla, kun niin tapahtuu.
Oletko lukenut Tollen läsnäolon taidon?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen alottaja. Sinäpä se pulma onkin. Aina kun aloitan jotain niin vähän ajan päästä luovutan. Tuntuu että aivot tyhmenevät, menevät solmuun ja oikeasti estävät minua tekemästä hyödyllisiä asioita, sen jälkeen tulee itsetuhoisia ajatusta ja viha itseäni kohtaan. Äärimmäisen lamaannuttavaa on kun kokoajan tulee mieleen miten vanhemmat on kohdellut.
En ole koskaan saanut harrastaa mitään pienenä koska en ollut ikinä mihinkään sopiva. Isä jopa heitti minusta läppää.
Tämä viha sokaisee minua ja pelkään etten tee mitään pahaa vielä joskus. Multa on viety mahollisuudet pois.
Hyvä aloitus ja voin täysin samaistua tunteisiisi. Oma ratkaisuni asiaan on ollut ottaa perheeseeni etäisyyttä ja alkaa rakentaa omaa elämääni ja minuuttani uudestaan. Olen aloittanut uuden harrastuksen, työtoiminnan ja alkanut opiskella vapaa-ajallani. Olen sisäistänyt että vanhempieni käytös minua kohtaan ei ole minun syytäni enkä halua antaa heidän määritellä minua ihmisenä. Heidän käytöstään ja tapojaan en voi muuttaa, mutta omiani voin. "In order to rise from it's own ashes a Phoenix first must burn."
Ihanat ovat kirjoitti:
Olen alottaja. Sinäpä se pulma onkin. Aina kun aloitan jotain niin vähän ajan päästä luovutan. Tuntuu että aivot tyhmenevät, menevät solmuun ja oikeasti estävät minua tekemästä hyödyllisiä asioita, sen jälkeen tulee itsetuhoisia ajatusta ja viha itseäni kohtaan. Äärimmäisen lamaannuttavaa on kun kokoajan tulee mieleen miten vanhemmat on kohdellut.
En ole koskaan saanut harrastaa mitään pienenä koska en ollut ikinä mihinkään sopiva. Isä jopa heitti minusta läppää.Tämä viha sokaisee minua ja pelkään etten tee mitään pahaa vielä joskus. Multa on viety mahollisuudet pois.
Tiedän, ettet halua kuulla tätä, mutta pääset eteenpäin vihastasi vain antamalla anteeksi. Jokainen pieni asia ja yksityiskohta. Vihaa, kun se tunne tulee, mutta sen jälkeen alkaa taas anteeksianto. Tähän menee vuosia....
Yksi bäkökulma on se, että Isäsi teki omasta mielestään parhaiten, hän ei kyennyt muuhun. Hän oli osaamaton ja kyvytön. Sairaskin ehkä.
Jos anteeksianto on ylitsepääsemätöntä, niin sitten sinun pitää vain hyväksyä menneisyytesi. Näin tapahtui. Paska homma, mutta näin se lapsuus meni. Kerta toisensa jälkeen, vuosi toisensa jälkeen...
Kolmantena sinun pitää päästä tapahtuneen yläpuolelle. Siksi ehdotin Tollen kirjaa.
2
Kiitos teille vastauksista.
Tästä tekee vielä karumman se että parantuakseni olen joutunut KAIKISTA ihmisuhteista lähteä pois, heikkona ihmisenä olen aina ystävystynyt samankaltaisiin julmiin ihmisiin kuin vanhempani. Kun olen vahvistunut niin kukaan ei voinut enään sietää minua.
En osaa tutustua erilaisiin ihmisiin, en osaa hakea uusia asioita koska en tiedä miten pitäisi käyttäytyä, tämä antaa ittestäni ehkä teennäisen vaikutelman. Sosiaalisissa tilaisuuksissa sieluni tärisee.
Miten tästä lähden rakentamaan elämäni TÄYSIN tyhjästä? Ei hyviä kokemuksia, ei onnistumisia, ei ihmisiä ympärilläni, ei töitä, ei mitään.
Minulla on kiinnostuksen kohteita mutta eivät kantaa tarpeeksi.
Kiitos aion lukea Tollenia, varsin kehuttu kirja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen sitä mieltä että lapsia ei saisi tehdä jos ei ole tasapainossa, se on hirviömäisin teko mitä ihminen voi tehdä. Luoda uuden ihmisen vain tuhotakseen hänet.
Itse en aio lapsia hankkia.
Sä osaat hyvin kirjoittaa. Mulla oli ihan sama tilanne. Terapeutti ehdotti että kirjotan näitä tuntemuksia. Sanoin että en osaa kirjoitaa(tietenkin, kun en mitään osaa). Mutta kirjotinpa kuitenkin. Aina kun ajatukset pyöriin kehää, kiukku ja raivo nousee, kirjoitan. Saan sen ulos systeemistä. En olisi ikinä uskonut mutta auttaa! Kirjoitan mitä sanoisin isälle, asioita mitä mielessä pyörii. Tänäänkin olen kirjoittanu monta sivua.
Jossain vaiheessa päästät irti. Hyväksyt että et voi muuttaa menneisyyttä. Tulee opistelu paikka, työ, harrastus ja löydät varmasti kivempia ihmisiä elämääsi. Vanhempien kanssa ei tarvitse olla yhteydessä koska he eivät muutu ja pahoittavat vaan mielesi.
Hyvä juttu että käyt terapiassa. Kyllä sinä selviät!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihanat ovat kirjoitti:
Kiitos teille vastauksista.
Tästä tekee vielä karumman se että parantuakseni olen joutunut KAIKISTA ihmisuhteista lähteä pois, heikkona ihmisenä olen aina ystävystynyt samankaltaisiin julmiin ihmisiin kuin vanhempani. Kun olen vahvistunut niin kukaan ei voinut enään sietää minua.
En osaa tutustua erilaisiin ihmisiin, en osaa hakea uusia asioita koska en tiedä miten pitäisi käyttäytyä, tämä antaa ittestäni ehkä teennäisen vaikutelman. Sosiaalisissa tilaisuuksissa sieluni tärisee.Miten tästä lähden rakentamaan elämäni TÄYSIN tyhjästä? Ei hyviä kokemuksia, ei onnistumisia, ei ihmisiä ympärilläni, ei töitä, ei mitään.
Minulla on kiinnostuksen kohteita mutta eivät kantaa tarpeeksi.
Kiitos aion lukea Tollenia, varsin kehuttu kirja.[/quote
Itseäni on auttanut psykologian opiskelu. Kun ensin ymmärtää itseään, omia käytösmallejaan ja sitä, mistä ne ovat saaneet alkunsa, voi alkaa luoda uusia käytösmalleja haitallisten tilalle. Ja kun ymmärtää ensin itseään, alkaa ymmärtää myös muita ihmisiä.
Mites kun oma identtiteetti on hajanainen. En osaa kertoa itsestäni mitään, en saa itseeni millään tavalla yhteyttä. Olen täysin sokea itselleni johtuen siitä että olen jatkuvasti elänyt ristiriidassa.
Yksi syy miksi ei ole kavereita on se että kun ei tunne itseään niin ei ymmärrä myös muitakaan ihmisiä. Susta tulee just sellainen teflon pannu johon kukaan ihminen saa yhteyttä.
Olen kiltti, sosiaalinen ja silti ihmiset on sanonut että olen täysin mysteeri. Minua on helppo aina jättää ulkopuolelle. Se viesti mitä muilta tulee on aina täysin eri kun mitä itse kuvittelen itsestäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä terapeutti, jos löytyy, voisi auttaa.
Mutta kirjoja , myös vanhoja , kannattaa kahlata ajan kanssa. Kirjastot ovat apuna.
Alue: Aihe vapaa
Toivoisin tästä keskustelua, tarvitsen oikeasti teiltä apua.