Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Jeren kohtelu on vain jäävuoren huippu!

Lapsenpuolesta
17.09.2018 |

Onneksi myös Yle uskaltaa kirjoittaa "lastensuojelun" kriisistä ja ongelmasta:

Lainauksia jutusta:

"Miian asiaa on ajanut oikeudessa varatuomari Leeni Ikonen. Yli 20 vuotta lastensuojelun toimintaa seuranneella Ikosella on paljon Miian ja Jeren kaltaisia päämiehiä.
– Alistamista, huonoa kohtelua ja huonosti perusteltuja psyykelääkityksiä. Sellainen kuva minulle on piirtynyt. Jos lapsi on villi tai käyttäytyy huonosti, hän voi saada lääkityksen puhelinsoitolla.

Ikonen kertoo olleensa syksyllä 2016 tilaisuudessa, jossa silloinen perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk.) esitti valtiollisen anteeksipyynnön lastensuojelun sijaishuollossa vuosien varrella kaltoin kohdelluille. Ikonen näkee lastensuojelun nykyisen tilan vielä kurjempana kuin ennen.

– Tilaisuudessa sanottiin, että vaikenemisen aika on ohi. Minusta se on päinvastoin. Siitä, onko sijaishuollossa jotain vikaa, ei keskustella avoimesti vaan yritetään aktiivisesti peitellä lasten huonoa kohtelua. Lapsia eristetään ja ärsytetään, on kovakouraista käsittelyä. Jos sama tapahtuisi kotona, se olisi huostaanoton peruste. "

"Ikosen mukaan lapsia laitoksiin sijoittavat kunnat eivät tunnista omia vastuitaan. Usein ainoa, joka pitää lapsen puolta, on äiti tai isä. Kun hän yrittää puuttua epäkohtiin, hänet Ikosen mukaan vaiennetaan.

– Ruvetaan syyttämään vanhempia mielenterveyspotilaiksi ja rajoittamaan yhteydenpitoa. Se on vallankäyttöä, eikä perheillä käytännössä ole tehokkaita keinoja puuttua siihen.

Lastensuojelulain kokonaisuudistuksella ja uudella sosiaalihuoltolailla oli tarkoitus korjata lapsen ja perheen asemaa, mutta niin ei ole Ikosen mukaan tapahtunut. Hänen mielestään perheen ja nuoren oikeusturva on sivuutettu ja sosiaaliviranomaisen valtaa vahvistettu.

– Ei ymmärretä sitä näkökulmaa, että huostaanotto on väliaikainen toimi ja perhe on tarkoitus yhdistää. Koko systeemin pitää muuttua."

Juttu kokonaisuudessaan:

https://yle.fi/uutiset/3-10400366

Tiedän, että tämäkin avaus saa vastaväitteitä ja alapeukutuksia. Mutta tiedän myös sen, että kaikkein avuttomimpiin eli lapsiin kohdistuvaa julmuutta puolustelevia kirjoituksia ja alapeukutuksia jakelevat psykopaattiset ja muita luonnehäiriöisiä omaavat, vallanhimoiset ja narsistiset järjestelmän edustajat ja muut sadistit.

Kukaan terveen luonteen ja inhimillisyyttä omaava ihminen ei lähde puolustamaan lapsiin kohdistuvaa julmuutta ja virheellistä järjestlemäämme, joka sen mahdollistaa.

Kommentit (8)

Vierailija
1/8 |
17.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ainakin aiemmin lastensuojelua ja huostaanottoa arvostelevat kirjoitukset on täällä lytätty ja alapeukutettu ankarasti. Liekö palstalla niin paljon mielivaltaisen, tyranniaa harjoittavan sosiaalikoneistomme edustajia, vai ovatko keskivertoihmiset vain niin yksinkertaisia ja sinisilmäisiä, etteivät ymmärrä että ihminen on sama niin meillä kuin diktatuureissakin, jos hänelle annetaan mielivalta hallita ihmisiä ilman puolueetonta oikeuskäsittelyä, sitä käytetään julmasti ja väärin ja vallankäyttöön hakeutuu luonnevikaisia, julmia ihmisiä, aivan kuten Suomessa sosiaalitoimen palvelukseen tänä päivänä. 

Vierailija
2/8 |
17.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Leeni Ikonen on hyvä tyyppi. Kerrankin asianajaja, joka ajaa oikeasti oikeutta, eikä rikollisten etuja.

Mutta tuntuu kamalalta, että käytännössä hän taistelee yksin koko massiivista lastensuojelu-koneistoa vastaan. Lastensuojelussa liikkuu isot rahat, ja siellä saa käytännössä tehdä mitä tahansa paitsi tappaa (Eerika), siksi se kiinnostaa kaikkia psykopaatteja ja sadisteja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/8 |
17.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kenen Jeren? Ai sen Cheekin veljen?

Vierailija
4/8 |
17.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Leeni Ikonen on hyvä tyyppi. Kerrankin asianajaja, joka ajaa oikeasti oikeutta, eikä rikollisten etuja.

Mutta tuntuu kamalalta, että käytännössä hän taistelee yksin koko massiivista lastensuojelu-koneistoa vastaan. Lastensuojelussa liikkuu isot rahat, ja siellä saa käytännössä tehdä mitä tahansa paitsi tappaa (Eerika), siksi se kiinnostaa kaikkia psykopaatteja ja sadisteja.

Asianajaja on oikeassa. Länsimainen oikeuskäsitys perustuu lähtökohtaisesti syyttömyysolettamaan eli siihen, että ihminen on syytön, kunnes toisin todistetaan. Se tarkoittaa sitä, ettei edes viranomaisen lausunnot ole todiste mistään, vaan esitetyt väitteet pitää pystyä todistamaan ja niiden todenperäisyys arvioidaan puolueettomassa oikeudenkäynnissä, jossa epäillyllä on mahdollisuus omiin todistajiin ja asianajajaan ja jossa riippumaton oikeusistuin arvioi näytön todisteiden valossa. Sen vuoksi esimerkiksi rikosasioissa poliisi suorittaa tutkinnan, mutta ei jaa tuomioita, vaan syyllisyys arvioidaan todisteiden valsosa käräjäoikeudessa. Vastaavasti myös viranomainen voi joutua vastuuseen väärän lausunnon antamisesta, jos hän esittää väitteitä joille ei ole todisteita. 

Lastensuojelussa ja sosiaalihuollon lainsäädännössä laajemminkin tästä on luovuttu. Siinä lainsäädäntömme vastaa totalitaristisia järjestelmiä, jollaisia oli esimerkiksi Itä-Saksassa. Tämä tarkoittaa sitä, että viranomainen voi käyttää toimeenpanevaa hallintovaltaa ilman todisteita, siis mielivaltaisesti. Hän ei joudu vastuuseen vääristä lausunnoista ja hänen lausuntojaan käytetään todisteina esim. hallinto-oikeudessa, joka ei ole puolueeton oikeusistuin. Milloinkaan maailman historiassa tällainen järjestlemä ei ole toiminut oikeudenmukaisesti, vaan on johtanut aina kansalaisten julmaan kohteluun ja vetänyt puoleensa virkamiehiksi sadistisia ihmisiä, jotka nauttivat vallankäytöstä ja ihmisten kaltoin kohtelusta. 

Joka tapauksessa kukaan ei pysty esittämään mitään pätevää perustelua sille, miksi ihmisten oikeusturva missään asiassa tulisi demokratiassa ja oikeusvaltiossa romuttaa. Sellaisen puolustelijat ovat joko luonnevikaisia tai tyhmiä ja hyväuskoisia. 

Vierailija
5/8 |
17.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihmiset ovat tulleet välinpitämättömäksi. Kun saa äänestää silloin tällöin ja haukkuu Venäjää ja Trumpia, niin voi elää siinä itsepetoksessa, että täällä on kaikki hyvin, oikeusvaltio ja demokratia toimii. Ja tämä itsepetos voi jatkua niin pitkään, kun ei mielivalta osu omalle kohdalle. 

Sosiaaliviranomaisille jäi luppoaikaa, kun toimeentulotuki siirrettiin Kelalle. Nyt he vaikeuttavat ihmisten elämää sekaantumalla ja puuttumalla, painopiste on mennyt kovaa vauhtia myös aikuissosiaalityössä ihmisen itsemääräämisoikeuden kaventamisen suuntaan. Holhouosyhteiskunta tuhoaa yhä useamman elämän. 

Vierailija
6/8 |
17.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suomeen ei kannata tehdä lapsia. Ihan oikeasti, ennen kuin edes harkitsette asiaa, lukekaa sosiaalikoneiston mielivaltaisesta toiminnasta laajemmin kuin heidän omasta tiedotuksestaan. Huomaatte, että uhriksi joutuu valtavasti syyttömiä, joilla ei ole mitään mahdollisuutta puolustautumiseen. Huostaanotettuja lapsia kohdellaan todella huonosti niin laitoksissa kuin sijaiskodeissa, vaikka joukossa on on hyviäkin sijaiskoteja. 

Huostaanotetun lapsen riski joutua hyväksikäytön ja väkivallan uhriksi on tilastollisestikin moninkertainen verrattuna kotona asuviin. Huonokin koti on parempi kuin huostaanottokoneisto, jos kodissa ei harjoiteta pedofiliaa eikä väkivaltaa. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/8 |
18.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

"– Alistamista, huonoa kohtelua ja huonosti perusteltuja psyykelääkityksiä. Sellainen kuva minulle on piirtynyt. Jos lapsi on villi tai käyttäytyy huonosti, hän voi saada lääkityksen puhelinsoitolla."

Psyykelääkkeistäkin puhutaan julkisuudessa niin kuin ne olisivat lääketieteen kehityksen riemuvoittoja. Kuitenkin niiden haittavaikutukset ovat virallisestikin tunnustettuja tosiasioita:

https://laakeinfo.fi/Medicine.aspx?m=6516&d=3098809&i=ORION+PHARMA_RISP…

Pakkausseloste on virallinen asiakirja, siihen ei voi laittaa ihan mitä tahansa. Se on lääkefirman kirjoittama ja lääkeviraston hyväksymä. Se tulee aina lääkkeen mukana ja löytyy myös Lääketietokeskuksen sivuilta.

Risperidon Orion -tabletteja käytetään myös viisivuotiaille lapsille.

Mutta mitäpä tosiasioista kun tosiasioitten ulkopuolella on niin kiva elää kun siellä voi rakennella itselleen mieluisia pilvilinnoja.

Virastojen ja laitosten henkilökunta elää tietynlaisessa sosiaalivirastomarinaadissa joka on heille eräänlainen mielen turvasatama eli kupla jonka sisällä he elävät. Se kupla puhkeaa hyvin herkästi ja siitä seuraa melkoinen reaktio.

Vierailija
8/8 |
18.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Ikonen kertoo olleensa syksyllä 2016 tilaisuudessa, jossa silloinen perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk.) esitti valtiollisen anteeksipyynnön lastensuojelun sijaishuollossa vuosien varrella kaltoin kohdelluille."

Olikohan tämä anteeksipyyntö todellakin ensimmäinen ja viimeinen lajiaan? Toimittajat sanovat että paras tapa pilata hyvä juttu on tarkistaa tosiasiat.

Jonkun pitäisi kirjoittaa kirja sosiaalihössötyksen historiasta Suomessa ja maailmalla. Kirjassa käytäisiin systemaattisesti läpi erilaiset kohut vuosien ja vuosikymmenten varrelta. Kuka palstalainen muistaa/tietää tapaus Kuttulan, Loikalan, Pohjolan jne. Samalla voitaisiin luoda katsaus kyseisen laitoksen nykytilasta eli mikä muuttui kohun myötä vai muuttuiko mikään.

Samaan voitaisiin laittaa katsaus siitä mitä oli sossulait teoriassa ja käytännössä eri vuosikymmenillä. Kaikkihan on kunnossa, teoriassa siis näennäisesti siis. Mutta entä käytännössä kansalaisen arjessa. Kaikki kauniit sanat on vesitetty porsaanreiällä.

Kun kerran virallinen systeemi ei halua osallistua keskusteluun, ei tarvitse, se onnistuu kyllä ilman heitäkin.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi seitsemän kaksi