Lue keskustelun säännöt.
En jaksa harjoittelua
11.09.2018 |
Opiskelen sairaanhoitajaksi ja meillä on meneillään harjoittelu.
Meininki on kuitenkin se, että ilmapiiri on aika kauhea. Jatkuvaa nälvimistä ja mollaamista. Olen yrittänyt puhua, mutta kuin kuuroille. Syytetään kaikista asioista mitkä menee pieleen opiskelijaa, eli minua. Vaikka en edes liittyisi koko hommaan. Lisäksi pompotellaan sinne ja tänne. Jos viisi ihmistä huutaa vieressä, että tule tänne ja tee sitä ja tätä, niin miten voin toimia samanaikaisesti kaikkien mielen mukaan?
Ja jos en toimi, saan kuulla siitä.
Miten jaksan tätä ja saan opintopisteeni?
Kommentit (19)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ilmoita oppilaitokseesi että homma ei toimi. Vastuuope/ohjaaja olkoot yhteydessä harjoittelupaikkaan.
Kuulostaa ikävältä. Missä päin olet? Monissa ammateissa harjoitteluvaihe on aika tyhmää, ja myöhemmin vasta pääsee näyttämään kyntensä todellisessa työssä. Koita kestää!
Keskustele ohjaajasi kanssa ja opettajan kanssa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaihda alaa kokonaan. Ei se harjoittelun jälkeen parane, ellet sitten työllisty kokonaan toiseen tehtävään.
Nälvimistä tai mollaamista ei kenenkään tarvitse kuunnella. Opiskelija on harjoittelussa oppimassa eikä työorjana..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onneksi harkat ovat vain 5-6 viikkoa pituudeltaan per paikka. Näin ainakin meillä. Ota selvää kuka on harjoittelusi ohjaaja ja seuraa sitten hänen ohjeitaan. Ota yhteys myös ohjaavaan opettajaan ja kerro ettei ole kovin kiva paikka. Jaksat kuitenkin varmasti sen muutaman viikon!
Ei opiskelijaa saa pompotella, vaan pitää olla suunnitelma ja pysyä siinä. Ohjaajan mukana tai hänen kanssa tehdyn suunnitelman mukaan. Puhu opettajallesi tästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisi kiva, jos mua ei puhuteltaisi kuin koiraa.
Ja se ei tule loppumaan myöhemminkään, usko pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Opettajaan yhteys, kaikkea ei todellakaan tarvitse sietää. Paikan vaihto on mahdollista, eihän tuollaisesta paikasta ole sinulle mitään hyötyä opintojen kannalta.
Tuollaista se on sit työelämässäkin. Jos vain naisia osastolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Just oli juttua asiasta Iltalehdes, luitko. Tsemppiä!
Vain akkojen aloilla tällaista tapahtuu.
Ota opettajaan yhteys. Ei tuollaista tarvitse sietää.
Ehkä en vaan mene sinne huomenna.
Hoitoala on aika rankka ala, ja niin ovat harjottelutkin.
Ilman opiskelijaakin työ on kiireistä, pakkotahtista pullonkaulakiireineen. Vaikka juhlapuheissa opiskelijan ohjaamiseen varataan aikaa, ei sitä todellisuudessa ole lainkaan.
Opiskelijat tulevat työharjoitteluun nykyisin hyvin raakileina, joten ohjaaminen on muuttunut opettamiseksi. Kuinka töihin tullaan, saako pitää omaa puhelinta ja sopiiko syödä purkkaa on ensimmäisiä läpikäytäviä asioita.
Nyt kun sitten tullaan alalle, jossa yhdistyy käsin tehtävä, fyysinen ja rankka työ sekä aivotyö, jossa jatkuvasti priorisoidaan asioita nopeasti, arvioidaan ja toimitaan sen mukaan, on opiskelijan helppo pitää ohjaajaa ja työpaikkaa huonona, kun ei pysykään perässä.
Informaatiotulva on järkyttävä jopa kokeneelle hoitajalle, tilanteet elää ja muuttuu. Kaiken keskellä täytyisi kommunikoida ja viestiä muita tärkeistä asioista. Väkisinkin kolhuja tulee, kiireessä ei aina sanavalinnat onnistu oikein ja kehonkieli vääristyy, kun kohtaaminen ei onnistu rauhallisesti.
Erimielisyyksiä syntyy myös eri koulukunnan hoitajista; esimerkiksi nuoret hoitajat panostavat kuntouttavaan työotteeseen (mikä on aivan oikein) ja vanhemmat hoitajat ajattelevat potilaan tai asukkaan ansaitsevan pientä hemmottelua, joka näkyy puolesta tekemisenä (mikä myös on oikein sopivassa määrin).
Ja taas tullaan siihen kommunikoinnin tärkeyteen ja vaikeuteen. Täytyisi olla taitoa perustella ja toisaalta myös kuunnella muiden perustelut. Mutta aikaa ei ole.
Johdon ja päättäjien vika on siinä, ettei ymmärretä hoitotyön ajan tarvetta. Hyvä hoito vie aikaa. Hyvä hoito vaatii toimivaa kommunikointia, rauhallisessa tilassa ja ajan kanssa.
Kiire lisää ristiriitoja, vääristää kommunikointia ja ajaa ihmiset alalla loppuun.
Siksi hoitoalalta kuulee näitä kauhutarinoita. Paineen keskellä kaikilla on hankalaa. Myös teillä tärkeillä opiskelijoilla.
Harjoitteluun menemisen mielekkyyttä kuvaa se, että kun eräänä päivänä sinne mennessäni kaaduin portaissa ja ranteeseeni sattui, niin ensimmäinen ajatus oli, että jes, ei tarvi mennä sinne. No, ranne ei kuitenkaan ollut murtunut tai muuta vialla, joten olin siellä kuitenkin.