Miten jaksaa (sairasta) saamatonta lähipiirin ihmistä?

Ihminen on pitkällä sairauslomalla sekä fyysisen sairauden että mt-puolen ongelmien takia. Mikään lääkitys ei auta eikä kuntoutus eikä mikään muukaan; kierre on jatkunut jo vuosia.

Nyt tuli puhetta eläkehakemuksesta, josta kuulemma hänelle on soitettu(!) kaksi kertaa ja hoputettu jättämään hakemus. Ei ”ehdi”/ on niin ”kiire” jne. Jaksaa kummasti olla mukana vaikka millä retkillä ja harrastuspiireissä mikä on tietysti hyvä mutta.... Pitääkö tosiaan hyväksyä ettei ihminen jaksa tehdä kriittisen tärkeä hakemusta loppuun mutta 6h bussiretkelle pystyy kyllä lähtemään? (ei kai muuten väliä mutta kun toisessa lauseessa sitten vinkuu ettei ole varaa uuteen pesukoneeseen rikkimennen tilalle kun saattaa kaikki rahantulo loppuu muutaman kuukauden sisällä eikä huonon kunnon takia töihinpaluu ole mahdollista.

Ei saisi neuvoa, ei paapoa mutta mikä *elvetin hyötyä on ”ymmärtää” ja ”tukea” ihmistä, joka ei saa pienintäkään asiaa aikaiseksi??? Menee pinna hänen syitään kuunnellessa; mitään ei pysty eikä kykene tekemään mutta omasta mielestään mikään ei johdu hänestä itsestään vaan aina on jonkun muun syy. Etäisyyttä on kai pakko ottaa, ei jaksa kuunnella valitusvirttä siitä kuinka vaikeaa on. Vai millä tälläisen hidastelijan kanssa kannattaa kommunikoida?