Mopohäiriköinti ennen ja nyt
Suurin ongelma nykyään on some. Ei ennen ollut mitään somea, jonka välityksellä kutsutaan jopa satoja mopoja ja kevareita samaan paikkaan rälläämään. Ei ennen ladattu YouTubeen kypäräkameralla kuvattuja videoita kaahaamisesta ja niistä, jotka uskaltavat tulla "juttelemaan".
Tässä on se ero.
Kun itse olin nuori, niin muutenkin vain harvalla oli mopo / kevari.
Kommentit (30)
Ajankohtainen linkki:
Eihän tuossa ole mitään uutta, ennen nuoret vaan kokoontuivat tiettyihin paikkoihin, nykyään hengataan kuitenkin enimmäkseen kännykällä. Minusta nämä nykyiset mopot ovat paljon paremmin käyttääntyviä kuin omassa nuoruudessa, toisin valvontaa on nykyään paljon enemmän, kameroita joka kulmassa, vartijoita, liikenteessä seurataan tarkemmin ei vielä 20vuotta sitten olisi voinut uskoa että huumetestiin edes voi ratista joutua...
Nämä yökaudet rälläävät nuoret ovat heitteillä. Vanhempia ei kiinnosta oman nuoren tekemkset eikä turvallisuus yhtään.
Mun auton takapuskurissa oli taannoin kiinni jonkun kultamussukkajonne ja ajoin rajoituksen mukaan 80km/h. Ei olisi junnu ehtinyt tehdä mitään jos olisin hirveä joutunut väistämään, sillä tieosuudella kun niitä on nähty kulkevan.
Vanhempien vastuu??
Poliisi on ainoa taho jonka mielestä suuri määrä mopoja samassa paikassa on ongelmallista. Ilmeisesti siksi että sellaista määrää on mahdotonta testata yrityksen varalta. Poliisi voisi sen sijaan että yrittää hävittää nuorisokulttuuria, viedä viestiä lainsäätäjän suuntaan siitä että annetaan nuorille enemmän vapauksia.
Vierailija kirjoitti:

Onhan se ongelma. Ja yökaudet jatkuva häiriköinti. Taitaa olla yksi mamma joka ei osaa kasvattaa eikä asettaa rajoja eikä sääntöjä kullannupulleen. Turha on muita syyttää, jos mussukkasi ajaa poliisia karkuun, kaatuu ja kuolee. Vika löytyy kotoa siinä kohtaa. Sinä olet vastuussa alaikäisestä lapsestasi, ei poliisi eikä kukaan muukaan ulkopuolinen.
Nykynuorilla ei muuta olekaan kuin vapauksia ja vanhemmat jotka sitten syyttävät muita OMISTA VIRHEISTÄÄN ja siitä, ettei lapsella ole mitään rajoja eikä edes liikennesäännöt näitä vapauksia saaneita lapsia koske.
Esim. monet kerrat ovat kolmion takaa eteen ajanut jonkun jani-jannica mautollaan vaikka tätä koskee väistämisvelvollisuus. Ei tosin sellainen riisikuppi miltään tunnu pakun kyljessä; jani-jannicalle siinä käy huonosti.
Lasu ehkä herättelisi vanhempia joiden lapset rellestävät ja rälläävät öisin. Useissa kun kilvet ja taitaa moni mopo olla myös isukin tai äitylin nimissä.
Vierailija kirjoitti:
Poliisi on ainoa taho jonka mielestä suuri määrä mopoja samassa paikassa on ongelmallista. Ilmeisesti siksi että sellaista määrää on mahdotonta testata yrityksen varalta. Poliisi voisi sen sijaan että yrittää hävittää nuorisokulttuuria, viedä viestiä lainsäätäjän suuntaan siitä että annetaan nuorille enemmän vapauksia.
Höpö höpö.
Häiriköivät mopojonnet ovat ainoita joiden mielestä tuosta ei ole haittaa. Kaikkien muitten mielestä on.
Itse nauran räkäisesti kun näen jonkun temppuilijan kaatuvan ja loukkaantuvan -se on niiiin ansaittua kipua!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Poliisi on ainoa taho jonka mielestä suuri määrä mopoja samassa paikassa on ongelmallista. Ilmeisesti siksi että sellaista määrää on mahdotonta testata yrityksen varalta. Poliisi voisi sen sijaan että yrittää hävittää nuorisokulttuuria, viedä viestiä lainsäätäjän suuntaan siitä että annetaan nuorille enemmän vapauksia.
Höpö höpö.
Häiriköivät mopojonnet ovat ainoita joiden mielestä tuosta ei ole haittaa. Kaikkien muitten mielestä on.
Itselläni ei ole koskaan ollut mopoa mutta olen siitä huolimatta sitä mieltä että poliisin pipo on hiukan liian kireällä. Nuorten pitää antaa olla nuoria ja ainakin ajella ihan vapaasti kunhan noudattaa liikennesääntöjä. Tavallista kovaäänisempi moottorin äänikin kuuluu asiaan. Ihan niin kuin autoharrastajilla myös

Ei.
Tarpeeton ja häiritsevä ajo on laissa kielletty.
Niin eikä mopojakaan ollut niin paljoa. Eikä nuorilla aikaa kun joutuivat töissäkin käymään.
Juuri eilen näin kun iso mopoletka tuli kolmion takaa suoraan autojonon eteen! Samaisesta letkasta yksi puupää ajoi mm. Liikenteenjakajan vastaantulevien kaistalta ja vastaan tuli autokoulun auto. idiootteja.
Kyllä niitä "mopomiittejä" on aina ollut, ennen someakin. Tieto niistä vaan levisi eri tavalla.
Mutta tuo on tosiaan ärsyttävää, että nykyään kaikesta päätyy someen, ja sitten olet sellainen "rääkyvä mummo", jolle kaikki nauraa netissä, vaikka asiallisesti olisitkin pyytänyt käyttäytymään. Ikävä nykyajan ilmiö.
Itse yritän vain olla välittämättä, vaikka ärsyttäähän se kun tuon viereisen koulun pihaan kerääntyy 15-20 mopopoikaa huudattamaan mopoja. Sitten huudetaan vielä sen möykän yli juttuja kavereille ja yleensä niin, että joka toinen sana on vi**u, s**tana tai p*erkele. Ei sinne pienet silloin uskalla mennä leikkimään, tai vanhemmat välitä tuoda lapsiaan. Itsekään välitä pitää ikkunaa auki tai olla parvekkeella silloin.
Kyseessä siis sellainen pieni alakoulu, jossa on liitettynä eskari ja kait päiväkotikin.
Vierailija kirjoitti:
Juuri eilen näin kun iso mopoletka tuli kolmion takaa suoraan autojonon eteen! Samaisesta letkasta yksi puupää ajoi mm. Liikenteenjakajan vastaantulevien kaistalta ja vastaan tuli autokoulun auto. idiootteja.
Itse ajaisin päätietä ihan pokkana.
Kyllä moposta jarrut löytyvät kun kuski huomaa että tuohon ei pelottelu tehoakaan ja nyt käy kohta todella huonosti .

Sitten tulee hyvin, hyvin vihainen mamma huutamaan kuinka on yritetty TAPPAA hänen kultakimpaleensa, jota sinun olisi kuitenkin mamman mielestä väistää, tuli mussu kolmion takaa tai ei.
Liikennesäännöt tai väistämisvelvollisuudet kun ei tollojen vanhempienkaan mielestä heille kuulu vaan vapaus tulla ja mennä niinkuin itseään huvittaa, vähät välittämättä muista teillä liikkujista.
Meinasi jonkun mamman mussukka tehdä tuttavuutta autoni takaluukun kanssa, kun aivan puskurissa ajoi kiinni. Vanhemmat maksaa lystin ilman kiukuttelua, koska perään ajaja maksaa. Väläyttelin kyllä jarruvaloja jotta ottaisi etäisyyttä eikä mennyt viesti perille. Jarrutin ja johan löytyi jarrut moposta, mutta niin löytyi se keskisormikin. Hyvin "kasvatettu" jantteri. Olisipa vain ajanut perääni.
Mieheni todisti holtitonta skootterilla ajoa ja syykin oli selvä; näpräsi puhelinta samaan aikaan. Kuinka ollakaan, nurin meni. Mieheni vain kysyi, että loppuiko sovelluksesta virta, kun kohdalle osui. Poju oli ollut hieman nolona.
Järjestäen vain suoraan sakkolaput kouraan junnuille eikä mitään sanallisia varoituksia, junnut eivät kuuntele edes poliisia. Viritetyistä mopoista kilvet pois ja ilmoitus vanhemmille mistä kilvet voi hakea sekä sakko vielä käteen sekä junnulle että vanhemmille. Vanhemmille myös siksi, kun eivät hoida vastuitaan siitä mitä muruset tekevät.
Ei se vika ainoastaan niissä nuorissa ole, kotoa se vika löytyy.
Onpas jännä, että mulla on liikenteessä tullut vastaan vaan fiksuja mopokuskeja. Ärsyyntymisen melusta ymmärrän, jos sattuu asumaan just koulun vieressä. Teillä muilla sen sijaan ei kai nuoruutta ole ollutkaan ja nykyään ainakin sädekehä liian kireällä
Onhan tämä koko moporallihomma lähtenyt aivan täysin lapasesta nykyään.