Mitä ajattelet ihmisestä joka on erimieltä kanssasi?
Kommentit (20)
Että olisipa hän eri mieltä eikä ”erimieltä”.
Yleensä en välitä. Ihmisillä on eri mielipiteitä ja se on ihan OK. Jos kuitenkin mun näkemys on sille toiselle ihmiselle ongelma, niin pyrin keskustelemaan. Tavallaan erimielisyydet kiehtoo, koska haluan ymmärtää miksi toinen on eri mieltä. Turhauttavaa on taas jos omat perustelut menee kuuroille korville tai toinen perustelee kantansa perustuen esim. disinformaatioon ja pitää siitä tiukasti kiinni.
Ideaalitilanteessa ymmärrän toisen perustelun ja hän minun.. eli agree to disagree. Silloin kukaan ei ole "väärässä", vaikka olisikin eri mieltä.
Erimielisyys takaa hyvät keskustelut, kunhan ollaan sivistyneesti eri mieltä. Ei haukuta, ei käännytetä, ei etsitä hämäriä vaikutteita toisen mielipiteen takaa jne. Parhaat poliittiset keskustelut olen käynyt niiden kanssa, jotka äänestävät toista puoluetta kuin minä.
No ei ole ongelma. Jopa läheisiä ystäviä olen monen sellaisen kanssa, joiden kanssa olen perustavaa laatua eri kieltä. Kunhan säilytetään keskinäinen kunnioitus, niin kaikesta voi puhua, tai jos ei jaksa tiettynä hetkenä, voi hyvin pyytää, että ei juteltaisi juuri nyt tästä.
Ei mikään ongelma. En ole narsistinen ihminen.
Tää muuten saattaa olla arkaluontoinen aihe täällä, älkää panostako liikaa vastaamiseen niin ei sitten harmita, kun ketju katoaa maailmankaikkeudesta.
Ei sinänsä eri mieltä oleminen, mutta jos se edustaa jotain jyräävää äärilaitaa, niin silloin siitä tulee ongelma. Kaikesta voidaan keskustella ja yhdessä sopia, mutta neuvotteluvarattomuus on mulle ongelma.
Riippuu asiasta. Eri mieltä oleminen esimerkiksi yhteenlaskuista on hieman eri asia kuin poliittisista näkemyksistä.
Yleensä yritän ymmärtää vastapuolen aatoksia ja he saattavat saada minut ajattelemaan eri tavalla tuodessaan itselleni uusia näkökulmia.
Mutta pakko kai se on myöntää, että JOSKUS pidän eri mieltä kanssani olevaa ihmistä lähinnä idioottina.
Saa toki olla eri mieltä. Mutta se miten niitä mielipiteitä ilmaisee on sitten se ratkaiseva juttu. En siedä ensinkään ihmisiä, jotka tylyttää toisia ja ovat epäystävällisiä noin muutenkin. Eriävän mielipiteen kun voi ilmaista rakentavastikin ja toista loukkaamatta. Hyvin perustellut mielipiteet johtavat yleensä hyviin keskusteluihin, kun taas totuuksina lauotut jyräävät mielipiteenilmaisut tukahduttavat keskustelun tai saavat riidan aikaiseksi.
En ole vielä tavannut ihmistä, joka olisi kaikesta samaa mieltä kuin minä.
Ei tietenkään ole ongelma, mutta se on jos ei ole takana mitään faktoja tai edes yritystä perustella kantaansa. Sellaisen ihmisen mielipidettä en pidä kovinkaan suuressa arvossa.
Sanon hänelle, että otapas nyt järki käteen ja ajattele omilla aivoillasi, niin kohta olet samaa mieltä kuin minä, ja sitten kehun sinua, että nyt ajattelet omilla aivoillasi. Hylkää mielipiteesi ja ota tilalle minun mielipiteeni, sillä et kai sinä halua olla tahdoton tomppeli, joka vain toistelee muiden mielipiteitä.
P.S. Tuollaisia ihmisiä todella on olemassa.
Että henkilö on varmasti psykopaatti tai ainakin narsisti.
Nautin. On ihanaa keskustella eri mieltä olevan kanssa. Jehovien kanssa monesti menee tunteja, kun kyseenalaistan heidän mielipiteitään. Samoin miniäni ja yhden naissukulaisen kanssa on kiintoisaa keskustella, kun toinen on huru-uskovainen ja toinen äärivasemmistolainen. Kunnon loogiset perustelut, niin minäkin voin vaihtaa mielipidettäni. Olen vaihtanutkin.
Jos on koko elämänsä samaa mieltä, ei ehkä ole ajatellut tarpeeksi.
Luulen, että hän on vakuutusyhtiön asiantuntijalääkäri.
ON, sillä hän on TOISINajattelija.
Vierailija kirjoitti:
Riippuu asiasta. Eri mieltä oleminen esimerkiksi yhteenlaskuista on hieman eri asia kuin poliittisista näkemyksistä.
Yleensä yritän ymmärtää vastapuolen aatoksia ja he saattavat saada minut ajattelemaan eri tavalla tuodessaan itselleni uusia näkökulmia.
Mutta pakko kai se on myöntää, että JOSKUS pidän eri mieltä kanssani olevaa ihmistä lähinnä idioottina.
Miten yhteenlaskun tuloksesta voisi olla eri mieltä? Toinen on väärässä ja toinen oikeassa. Tai jälkimmäinen tietysti voi olla väärässä myös, mutta mielipiteillä ei tässä asiassa ole mitään sijaa.
Vai mitä tarkoitat?
Jätän sellaisen sian!