Posti huijaa määräaikaisen osoitteenmuutoksen palvelussaan
Jouduin tekemään muutaman kuukauden mittaisen määräaikaisen osoitteenmuutoksen putkiremontin vuoksi. Kuitenkin jo kaksi kertaa postini on jaettu remonttiasuntoon. Onneksi remonttimiehet ovat nostaneet postin keittiön tiskipöydälle.
Kerran sitten tapasin remonttirapussa postinkantajan. Kysyin häneltä, miksi hän jakaa postia rappuun jossa on ilmiselvästi remontti. Asuntojen ovet on muovitettu, mutta postiluukusta johdetaan asuntoihin työmaasähkö. Postinkantaja paljasti, ettei konelajittelu tunnista määräaikaista osoitteenmuutosta.
Kysyin asiaa postin asiakaspalvelusta. Sain vastauksen: "Ei tälle meidän näkökulmasta oikein mitään voi tehdä. Määräaikaisille osoitteenmuutoksille automaattista edelleenlähetystä ei tehdä lajittelukoneilla."
Mitä hittoa! Olen ostanut kalliilla uudelleenlähetyspalvelun. Kyllä minä voin olettaa, että minulle tuleva posti käännetään väistöasuntooni. Miksi ihmeessä posti ei palvelussaan mainitse, ettei se kaikissa tapauksissa toimi? Miksi posti ei kehitä automaattilajittelukoneitaan niin, että ne huomioisivat määräaikaiset osoitemuutokset?
Tätä kirjoittaessa väistöasuntoni postiluukusta tipahti tärkeän näköinen kirje. Se kuuluisi kerrosta ylempänä asuvalle naapurille. Minä jaksan kyllä korjata tämänkin postinjakajan kömmähdyksen, mutta entä jos tässä asunnossa ei olisikaan asunut ketään? Tai entä jos asukas vähät välittäisi väärästä postista ja heittäisi kirjeen roskiin?
Kommentit (12)
Mua ihmetyttää tämä jakelun keskeytys ja sen maksullisuus. Se, että posti jätetään jakamatta ja se haetaan itse määräajan jälkeen maksaa. Miksi? Kerran olimme lähdössä matkalle ja keskeytys oli tehty asianmukaisesti ajallaan. Olimme juuri peruuttamassa pihasta, kun posti jakoi postit laatikkoon. Menin kysymään asiasta ja jakaja oli tulkinnut väärin päivät tai ne oli merkattu väärin tai jotain. Ei luottamusta herättävää.
Ei monopolifirman tarvitse kehittää palveluaan.
No kyllähän siitä määräaikaisesta osoitteenmuutoksesta tulee ilmoitus, jonka lajittelija kirjaa ylös ja muistaa. Kone ei sitä tee, vaan lajittelija. Jos postit jaetaan osoitteeseen, se on lajittelijan vika. Jakaja ei välttämättä tiedä osoitteenmuutoksista.
Älä tyydy siihen, että kone ei tunnista ja muuta osoitetta automaattisesti, vaan edelleenlähetyksen hoitaa lajittelija ihan omin kätösin. Valita eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:

Onko siis konelajittelijan jälkeen vielä samalle postille jokin ihmisen tekemä lajittelu? Oletin, että konelajiteltu posti menee suoraan jakajalle, joka siis ei ilmeisesti muuta kuin katso kuoressa olevaa osoitetta. Osoitteenmuutospostissa vanhan osoitteen päällä on tarra, jossa on uusi määräaikainen osoite.
AP
Vierailija kirjoitti:
Mua ihmetyttää tämä jakelun keskeytys ja sen maksullisuus. Se, että posti jätetään jakamatta ja se haetaan itse määräajan jälkeen maksaa. Miksi? Kerran olimme lähdössä matkalle ja keskeytys oli tehty asianmukaisesti ajallaan. Olimme juuri peruuttamassa pihasta, kun posti jakoi postit laatikkoon. Menin kysymään asiasta ja jakaja oli tulkinnut väärin päivät tai ne oli merkattu väärin tai jotain. Ei luottamusta herättävää.
Tuon palvelunhan tosiaan pitäisi olla lähes ilmainen, kun postin vastaanottaja itse noutaa postin ja hoitaa siten postinjakajan työt.

Näin. En oikeastikaan ymmärrä mikä tuossa on se, mistä pitää maksaa.

No tietenkin on. Lajittelija lajittelee koneen lajittelemat postit järjestykseen siten, että ne on oikeassa jakojärjestyksessä. Lajittelija lajittelee myös mainokset. Usein jakaja ja lajittelija ovat sama henkilö, mutta joskus ne voi olla eri ihmiset.
Se tarra siinä on juurikin sen lajittelijan laittama.
Postityö on monivaiheista, jossa yksi ihminen käsittelee päivän aikana yli tuhannen ihmisen posteja. Kiire on jatkuvasti ja monet asiat riippuu muistista. Ei ole ihme, että välillä tapahtuu virheitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua ihmetyttää tämä jakelun keskeytys ja sen maksullisuus. Se, että posti jätetään jakamatta ja se haetaan itse määräajan jälkeen maksaa. Miksi? Kerran olimme lähdössä matkalle ja keskeytys oli tehty asianmukaisesti ajallaan. Olimme juuri peruuttamassa pihasta, kun posti jakoi postit laatikkoon. Menin kysymään asiasta ja jakaja oli tulkinnut väärin päivät tai ne oli merkattu väärin tai jotain. Ei luottamusta herättävää.
Tuon palvelunhan tosiaan pitäisi olla lähes ilmainen, kun postin vastaanottaja itse noutaa postin ja hoitaa siten postinjakajan työt.
AP
Näin. En oikeastikaan ymmärrä mikä tuossa on se, mistä pitää maksaa.
Jakelunkeskeytyksessä on myös monta vaihetta, jotka lajittelija tekee. Kannattaa joskus tutustua postityöhön niin ymmärtää, että se ei ole mitään yksinkertaista puuhaa, jossa vaan kaikki on valmiina ja iloinen postinjakaja hyppelee laatikolta toiselle.
Sama täällä. Tein kuolleen omaisen puolesta osoitteenmuutoksen, että hänen postinsa menisi jatkossa kuolinpesän osoitteeseen. Ei toteutunut, vaan tärkeät perunkirjaan tarkoitetut kirjeet kulkivat hoivakotiin ja seisoivat siellä, ennen kuin sieltä lähetettiin ne edelleen. Ja monesti hain ne itse sieltä. Ei pitäisi postin laskuttaa tästä palvelusta mitään. Vainajan asioiden hoidossa on ihan tarpeeksi töitä ilman näitä epäonnistuneita palveluitakin, joista pitäisi ehtiä valittamaan. Ja palvelumaksunumeroihin soitoista tulee taas lisää rahanmenoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua ihmetyttää tämä jakelun keskeytys ja sen maksullisuus. Se, että posti jätetään jakamatta ja se haetaan itse määräajan jälkeen maksaa. Miksi? Kerran olimme lähdössä matkalle ja keskeytys oli tehty asianmukaisesti ajallaan. Olimme juuri peruuttamassa pihasta, kun posti jakoi postit laatikkoon. Menin kysymään asiasta ja jakaja oli tulkinnut väärin päivät tai ne oli merkattu väärin tai jotain. Ei luottamusta herättävää.
Tuon palvelunhan tosiaan pitäisi olla lähes ilmainen, kun postin vastaanottaja itse noutaa postin ja hoitaa siten postinjakajan työt.
AP
Näin. En oikeastikaan ymmärrä mikä tuossa on se, mistä pitää maksaa.
Jakelunkeskeytyksessä on myös monta vaihetta, jotka lajittelija tekee. Kannattaa joskus tutustua postityöhön niin ymmärtää, että se ei ole mitään yksinkertaista puuhaa, jossa vaan kaikki on valmiina ja iloinen postinjakaja hyppelee laatikolta toiselle.
No minkäs takia tämä maksullinen jakelunkeskeytys ei sitten toimi, vaan postia jaetaan silloinkin? Enkä tarkoita mitään mainoksia, vaan esim. meidän tapauksessa kirjeitä.
Sama kokemus. 3 kk:n putkiremontti. Osa posteista jäi kokonaan tulematta, tuli jo karhukirje perään. Puhelinlaskut jatkuvasti pari viikkoa myöhässä. Paras oli HUS:n lasku, päiväs 1.9., toimitettiin 6.10. Onneksi postin toiminta tuntuu olevan tiedossa.
?