Kuka hoitaa vanhempasi sitten kun he eivät itse enää kykene huolehtimaan itsestään?

Jos tässä rupeais odottelemaan eläkepäiviä ja hoitelemaan vanhuksia vasta sitten, johan ne ehtisivät kuolla ennen sitä.

ahdistaa minua kovasti. Ovat varmaan vanhainkodissa sitten. Olen ainoa lapsi, joten hyvin ahdistavaa, että olen yksin heistä vastuussa ja en jaksaisi kunnolla hoitaa perhettänikään. Vanhempani ovat jo yli seitsemänkymppisiä, joten aika vanhoja jo.

Isästäni en tiedä - eikä juurikaan kiinnostakaan.

niinhän se menee sen lapsiahan se mummokin hoitelee...

Ollaan puhuttu tästä vanhempieni kanssa. Me asumme lähellä ja hoidan heidän asioitaan + autan heitä kaikessa mahdollisessa sitten, kun sen aika tulee. Mutta, jos ovat niin huonossa kunnossa, että tarvitsevat ympärivuorokautista hoitoa, niin sitten varmaan vanhainkoti tms. Toivon kovasti, että pystyisivät asumaan kotona mahdollisimman pitkään, kuten isäni äiti, joka on 92 ja vielä porskuttelee kotona.

Jotenkin se vaan on järjestettävä. Pakko. Siinä tilanteessa voi todellakin sanoa, että luojan kiitos sisaruksista. Ja ihan tiedoksenne. Niihin vanhustentaloihin ja vanhainkoteihin on monessa paikassa vuosien jono, joten ei sinne niin vain mennä, kun hoidon tarve iskee.

Kai se sosiaalipuoli laittaa mutsin asunnon myyntiin ja kustantaa niillä rahoilla mummelille paikan kunnallisessa hoitokodissa. En pärjää mutsin kanssa nyt terveenäkään, saati sitten vanhuudenhöperönä. Ei kiitos, ammattilaiset hoitakoon.

Isä sairas ja tuskin enää kauaa elääkään,äiti jää yksin ja hän kai sitten menee johonkin hoivakotiin.

Sisaruksista kukaan ei oikeen voi ruveta omaishoitajaksi ja täytyy äitiä muuten sitten muistaa.

Jonkinlainen sanaton sopimus lienee siitä, että he muuttavat tänne lähemmäs meitä sitten, kun molemmat jäävät eläkkeelle. Katson, että vanhempieni hoito kuuluu minulle ja veljelleni niin pitkään, kuin se suinkin meiltä onnistuu (eli pärjäävät kotosalla). Ovat kuitenkin kaikkensa meidän eteen tehneet ja tekevät vieläkin!

En ole valmis eroamaan työpaikastani ja alkamaan täysipäiväiseksi kotihoitajaksi, ja tuskin niin tekee kumpikaan 2 sisaruksestani.



Koitamme järjestää tilanteen ja olosuhteiden mukaan esim kotisairaanhoitoa/hoivakotiasumista tms. riippuen vanhempien kunnosta. Jos ovat kotonaan, niin luonnollisesti vuorottelemme ja käymme hoitamassa siivoukset ja auttamassa peseytymisissä ja viemme vaikka valmiit ruoat pakkaseen.

Meillä ei ainakaan muuteta vaikka kuinka kehnoa olis se pärjääminen. Hoitokotijonoon ilmottautumisesta keskusteltiin kolme vuotta ennenkuin suostuivat paperit täyttämään. Nyt onkin sitten jonoteltu 2,5 vuotta.

sitten kun he isäni kanssa ovat vanhoja. Jos ei joku sisaruksistani ota niin sitten menevät vanhainkotiin.

minä en ainakaan ole

En ole kovin huolissani, sillä omista isovanhemmistani kukaan ei ole asunut vanhainkodissa. Tällä hetkellä elossa olevat ovat 80 ja 90, nuorempi asuu kotona ilman apua, vanhemman luona käy kotiapu ja naapurit auttavat (asuu maalla, kaikki lapset ja lapsenlapset vähintään 100 km päässä) päivittäisasioissa, lapset ja lapsenlapset hoitavat isompia juttuja, soittelevat joka päivä ja käyvät niin usein kuin kukin voi.

Minä hoidan mieheni kanssa anoppini, 83, joka muutti hiljattain naapurikortteliin. Nykyajan vanhukset ei enää halua asua lastensa kodeissa, vaan yrittävät sinnitellä omassa kodissa niin pitkään kuin mahdollista. Tuo hoitaminen on meillä jo alkanut. Kodistaan anoppi varmaankin sitten joutuu suoraan sairaalaan, kun ei enää pärjää. Palvelutaloon hän on luullakseni jo liian huonokuntoinen.

että " toisten nurkkiin" ei muuteta. Ei vaikka mikä olisi.

Eikä se varmaan mikään mukava ratkaisu olisikaan. Anoppini hoiti äitiään kotona loppuun saakka, ja sanoi, että sitä kohtaloa hän ei kenellekään haluaisi vaikka olisi kuinka hyvä suhde vanhempiin.

Ajattele jos omat lapsesi sinulle jonain päivänä niin sanoo.

Isäni on nyt siinä pisteessä, että hän anelee minulta anteeksi, että on ollut minulle huono isä ja jättänyt minut selviytymään elämän vaikeuksista yksin. Hänen analyysinsä on täsmälleen oikea, hän oli huono isä, jolla ei koskaan ollut halua kuunnella eikä auttaa. Nyt hän on itse avuton. Entiselle ison perheen yksinvaltiaalle se on erittäin kova paikka. Hän on vakavasti masentunut, hyvin ahdistunut ja pohtii elämänsä päättämistä.



Tässä tilanteessa tekee mieli antaa anteeksi ja auttaa häntä, vaikkei hän sitä ansaitsisikaan. Eikö teistäkin?

Olen saanut vanhemmiltani niin paljon apua, tukea ja rakkautta että kun jos edes kerran voisin jollakin tavalla heille korvata sen ja auttaa vuorostani...



Ainoa tilanne on sitten se jos vanhempani ovat niin huonona että tarvitsevat sairaalahoitoa tai laitoshoitoa... mutta silloinkin pysyn koko ajan lähellä. Olen iloinen kun olen saanut omat lapset nuorena, minulla on suuremmalla todennäköisyydell' ä aikaa ja energiaa huolehtia heistä.

Ottaisin vanhemmat siis kotiini.



Ja olen valmis myös tarvittaessa ottamaan anopin tai appiukon...