Onko täällä maailmaa nähneitä jotka osaisvat kertoa onko sillä jotain vaikutusta thaimaan luolapoikien normaaliin elämään että heistä leivottiin nyt väkisin munkkeja?
Paitsi siitä yhdestä joka on kristitty. Joutuvatko he nyt normaalissa elämässä toteuttamaan jotain uskon rituaaleja tai elämään jotenkin rajotettua elämää? Voi pojat mihin liemeen joutuivat yhdellä harha retkellä:(
Kommentit (15)
Täh? Linkkiä?
Ihmettelin jo viime viikolla miksi noita raukkoja riepotellaan lehdistötilaisuudella. Luulisi, että nykyään jo Aasiassakin lapsista välitettäisiin sen verran, eihän tuo ole täysjärkistä toimintaa aikuisilta. Tosin (aikuisten) rahan takia kai noista tehdään julkkuja.
Tosin vielä 80-luvulla MP:n tekemän murhan oikeudenkäynnissä Oulussa kuvattiin ja haastateltin surmatun tytön 12-vuotiasta kaveria, en voinut tätä ymmärtää tuolloinkaan.
Munkiksi ryhtyminen on siellä kunnia-asia, ja moni mies on munkki jonkin aikaa elämästään. Ei ole loppuelämän virka.
Väkisin?
Sehän on todella yleinen tapa, että köyhillä maaseuduilla pojista tulee munkkeja. Sitten parikymppisinä saavat miettiä, että jatkaako munkkina elämäänsä, vaiko palaavat elämäänsä maallista elämää. Esim maanviljelystä tms.
Etenkin orvot kasvatetaan noin ja monen yksinhuoltajan lapset. Se munkkeus siellä ei ole ihan sama asia kuten katolisilla.
Vierailija kirjoitti:
Täh? Linkkiä?
Ihmettelin jo viime viikolla miksi noita raukkoja riepotellaan lehdistötilaisuudella. Luulisi, että nykyään jo Aasiassakin lapsista välitettäisiin sen verran, eihän tuo ole täysjärkistä toimintaa aikuisilta. Tosin (aikuisten) rahan takia kai noista tehdään julkkuja.
Tosin vielä 80-luvulla MP:n tekemän murhan oikeudenkäynnissä Oulussa kuvattiin ja haastateltin surmatun tytön 12-vuotiasta kaveria, en voinut tätä ymmärtää tuolloinkaan.
Yuotube täynnä fimejä missä poikien jokainen ilme, ele ja itku kuvattuna lähietäisyydeltä. Eilen kameroitten edessä kynittiin hiukset ja kulmakarvat. Tosi tervettä ja auttaa varmasti poikia parantumaan ennalleen👎
Vierailija kirjoitti:
Väkisin?
Sehän on todella yleinen tapa, että köyhillä maaseuduilla pojista tulee munkkeja. Sitten parikymppisinä saavat miettiä, että jatkaako munkkina elämäänsä, vaiko palaavat elämäänsä maallista elämää. Esim maanviljelystä tms.
Etenkin orvot kasvatetaan noin ja monen yksinhuoltajan lapset. Se munkkeus siellä ei ole ihan sama asia kuten katolisilla.
No näillä pojilla nyt tuskin oli suunitelmissa ruveta tänäkesänä munkeiksi jos kaikki olisi mennyt normaalisti. Joten siinä mielessä olosuhteiden pakosta.
Heidän temppeli näyttää olevan yhtä hyvin kameroitu kun Big Brother talo. Kamerat kuvaa 24/7.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väkisin?
Sehän on todella yleinen tapa, että köyhillä maaseuduilla pojista tulee munkkeja. Sitten parikymppisinä saavat miettiä, että jatkaako munkkina elämäänsä, vaiko palaavat elämäänsä maallista elämää. Esim maanviljelystä tms.
Etenkin orvot kasvatetaan noin ja monen yksinhuoltajan lapset. Se munkkeus siellä ei ole ihan sama asia kuten katolisilla.
No näillä pojilla nyt tuskin oli suunitelmissa ruveta tänäkesänä munkeiksi jos kaikki olisi mennyt normaalisti. Joten siinä mielessä olosuhteiden pakosta.
Niinpä. Näin se elämä meitä heittelee. Ensin pelaat iloisesti futista vailla huolen häivää ja parinviikon päästä oletkin pesunkestävä munkki.. Eivät varmaan olisi uskoneet jos joku olisi näin heille kertonut.

Tuskin vielä pesunkestäviä. Se valmentajahan saa munkin muodon, mutta eiköhän pojat ole lähinnä oppipoikina siellä. Opiskelemassa.
Varmasti tämä luolaepisodi on nopeuttanut nuorempien poikien kohdalla temppeliin menoa.
Köyhistä pojista tehtiin nyt kansalle sirkushuveja. Varsinkin parista pojasta näkee että ovat AIVAN hukassa.
Vanhempia poikia varmaan harmittaa että just kun olis ruvenut tyttöjä tulemaan ovista ja ikkunoista heidät kynitään munkeiks..
Mun mielestä yhtäkään ihmistä ei saisi koskaan leipoa munkiksi. Se on epähumaania.
Menevät meditoimaan ja etsimään rauhaa. Varmasti hyvä asia heille
Vierailija kirjoitti:
Menevät meditoimaan ja etsimään rauhaa. Varmasti hyvä asia heille
Arki on parasta kriisiterapiaa, ei yllättävä elämänmuutos tai järkyttävän asian yletön valvominen. Terveisin kriisityöntekijä.
Vierailija kirjoitti:
Menevät meditoimaan ja etsimään rauhaa. Varmasti hyvä asia heille
No ei toi nyt kovin rauhalliselta menolta vaikuta. En olis uskonut että mediasirkus jatkuu pelastumisen jälkeen.
Eiköhän kyse ole ihan julkisuustempusta. Todelliset buddhalaiset eivät pidä melua tekemisistään.