Siis KUKA muka pitää hanaa auki hampaita pestessä??
Luin tuon jutun veden säästämisestä kuivuuden takia. Sieltä lainattua:
"Veden säästäminen henkilökohtaisessa käytössä ei vaadi ihmeitä. Orvomaan simppeleihin vedensäästövinkkeihin kuuluu muun muassa hanan sulkeminen hampaidenpesun ajaksi ja suihkun laittaminen kiinni siksi aikaa, kun saippuoi itsensä."
Eikö nuo nyt pitäisi olla ihan itsestään selviä asioita aikuisille ihmisille? Mikä ihmeen idea olisi edes pitää hanaa auki hammaspesun ajan?
Tai noh, eipä sillä, eräällä työpaikalla oli (on?) käytäntö, että laitteita pestessä vettä juoksutetaan lattiakaivoon letkun kautta sen aikaa kun pestään. Eli siis hanaa ei vaivauduta laittamaan kiinni välissä.
Minulle tuosta todettiin "Ei sun tarvi sitä välissä kiinni laittaa, ei sitä sun palkasta oteta"
Joo en todellakaan ala juoksuttamaan puhdasta vettä viemäriin kun maailmassa on oikeasti ihmisiä joilla ei ole puhdasta vettä edes juotavaksi.
Kommentit (16)
Ei se sinun vedenkäyttösi vaikuta mitenkään muiden maiden juomaveteen.
Pitäisikö lilluttaa sitä hammastahnaista hammasharjaa siellä mukissa? Kiitos ei.
Totta kai pesen hampaat hana auki!
Ei mulla edes ole hammasmukia muuta kuin sitä varten, että hampaidenpesun jälkeen laitan harjan siihen.
Todella yllättävää että jollekin näin itsestään selvä asia voi olla ihmetyksen aihe.
Vesi tuskin loppuu Suomesta. Sen puhdistaminen turhaan on kuitenkin typerää. Käytetään vesivessoja vaikka vesipulaa valitetaan.
Minä juoksutan vettä hammaspesun ajan ja muuten juoksutan puoli tuntia suihkussakin kuumaa vettä.
Vierailija kirjoitti:
Luin tuon jutun veden säästämisestä kuivuuden takia. Sieltä lainattua:
"Veden säästäminen henkilökohtaisessa käytössä ei vaadi ihmeitä. Orvomaan simppeleihin vedensäästövinkkeihin kuuluu muun muassa hanan sulkeminen hampaidenpesun ajaksi ja suihkun laittaminen kiinni siksi aikaa, kun saippuoi itsensä."
Eikö nuo nyt pitäisi olla ihan itsestään selviä asioita aikuisille ihmisille? Mikä ihmeen idea olisi edes pitää hanaa auki hammaspesun ajan?
Tai noh, eipä sillä, eräällä työpaikalla oli (on?) käytäntö, että laitteita pestessä vettä juoksutetaan lattiakaivoon letkun kautta sen aikaa kun pestään. Eli siis hanaa ei vaivauduta laittamaan kiinni välissä.
Minulle tuosta todettiin "Ei sun tarvi sitä välissä kiinni laittaa, ei sitä sun palkasta oteta"
Joo en todellakaan ala juoksuttamaan puhdasta vettä viemäriin kun maailmassa on oikeasti ihmisiä joilla ei ole puhdasta vettä edes juotavaksi.
Ja niillä ei ole sitä siitäkään huolimatta vaikka koko vedenjakelu suomessa lopetettaisiin. Ei se vesi mitenkään ihmeellisesti täältä sinne siirtyisi.
Minä ainakin lasken vettä ihan surutta viemäriin kun on oma porakaivo ja siinä menee vesi huonon makuiseksi jos se seisoo liikaa käyttämättä eikä sen käyttö maksa käytännössä yhtään mitään.
Vierailija kirjoitti:
Pitäisikö lilluttaa sitä hammastahnaista hammasharjaa siellä mukissa? Kiitos ei.
Totta kai pesen hampaat hana auki!
Ei mulla edes ole hammasmukia muuta kuin sitä varten, että hampaidenpesun jälkeen laitan harjan siihen.
Todella yllättävää että jollekin näin itsestään selvä asia voi olla ihmetyksen aihe.
Oletko kännissä?
Siis eikö nyky päivänä ihmisillä ole kosketus hanaa:D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin tuon jutun veden säästämisestä kuivuuden takia. Sieltä lainattua:
"Veden säästäminen henkilökohtaisessa käytössä ei vaadi ihmeitä. Orvomaan simppeleihin vedensäästövinkkeihin kuuluu muun muassa hanan sulkeminen hampaidenpesun ajaksi ja suihkun laittaminen kiinni siksi aikaa, kun saippuoi itsensä."
Eikö nuo nyt pitäisi olla ihan itsestään selviä asioita aikuisille ihmisille? Mikä ihmeen idea olisi edes pitää hanaa auki hammaspesun ajan?
Tai noh, eipä sillä, eräällä työpaikalla oli (on?) käytäntö, että laitteita pestessä vettä juoksutetaan lattiakaivoon letkun kautta sen aikaa kun pestään. Eli siis hanaa ei vaivauduta laittamaan kiinni välissä.
Minulle tuosta todettiin "Ei sun tarvi sitä välissä kiinni laittaa, ei sitä sun palkasta oteta"
Joo en todellakaan ala juoksuttamaan puhdasta vettä viemäriin kun maailmassa on oikeasti ihmisiä joilla ei ole puhdasta vettä edes juotavaksi.Ja niillä ei ole sitä siitäkään huolimatta vaikka koko vedenjakelu suomessa lopetettaisiin. Ei se vesi mitenkään ihmeellisesti täältä sinne siirtyisi.
Minä ainakin lasken vettä ihan surutta viemäriin kun on oma porakaivo ja siinä menee vesi huonon makuiseksi jos se seisoo liikaa käyttämättä eikä sen käyttö maksa käytännössä yhtään mitään.
En ole niin väittänytkään, kysymys on periaatteesta. On järjetöntä juoksuttaa juomakelpoista vettä minuuttitolkulla viemäriin vain koska.
Ethän tekisi niin kotonakaan? Niinpä niin, koska joutuisit maksamaan siitä.
"Kunhan se ei ole minulta pois..."
Vierailija kirjoitti:
Pitäisikö lilluttaa sitä hammastahnaista hammasharjaa siellä mukissa? Kiitos ei.
Totta kai pesen hampaat hana auki!
Ei mulla edes ole hammasmukia muuta kuin sitä varten, että hampaidenpesun jälkeen laitan harjan siihen.
Todella yllättävää että jollekin näin itsestään selvä asia voi olla ihmetyksen aihe.
Ei minullakaan ole hammasmukia muuten kuin harjan säilytystä varten, mutta en silti juoksuta vettä hampaiden pesun aikana. Otan harjan, laitan siiten tahnaa, avaan hanan ja kastelen harjan nopeasti niin että tahna vaahtoaa paremmin, hana kiinni, harjaan hampaat ja kun valmista, hana taas auki ja huuhtelen suun ja harjan ja hana taas kiinni. Ei todellakaan tarvetta juoksuttaa vettä sen enempää.
Onhan noita. Samaten en ymmärrä, miksi hanasta otettua vettä ei laiteta eim. pullossa jääkaappiin, vaan otetaan lasi kerrallaan ja juoksutetaan joka kerta useita minuutteja kylmemmäksi. Kylmäähän se si ole enää, vaikka kuinka juoksuttaa.
Olen ihmetellyt samaa. En ennen edes tiennyt, että joku tekee näin. Tuntui yhtä oudolta kuin sellainen, että joku esim. pitäisi vessanpöntön "nappia" pohjassa samalla kun olisi tarpeilla eli vessa vetäisi koko ajan :D. Ensimmäisen kerran törmäsin tähän jossain youtube-videolla, katselin jonkun my day- videota. Olin ihan ihmeissäni ja pidin ihmistä hieman yksinkertaisena. Kuitenkin olen huomannut useammallakin olevan tällainen tapa, esim. yksi youtubettaja kuvasi jotain perheen lastensa iltatoimia ja antoi lasten juoksuttaa hanasta vettä kun pesivät hampaita. Järkyttävää veden tuhlausta. Ajattelin kommenttiboksin olevan täynnä vihaisia kommentteja, mutta ei, juuri kukaan ei ollut asiaa noteerannut! Kai se on sitten yleinen tapa, jota en vaan voi käsittää.
Ei ole koskaan tullut mieleenikään sulkea hanaa hammaspesun aikana. Ja suihkussa valutan vettä niin kauan kuin olen suihkussa, kai suunnilleen 7–10 minuutin ajan. On sitten uuden harkinnan paikka, jos tulee vesikriisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäisikö lilluttaa sitä hammastahnaista hammasharjaa siellä mukissa? Kiitos ei.
Totta kai pesen hampaat hana auki!
Ei mulla edes ole hammasmukia muuta kuin sitä varten, että hampaidenpesun jälkeen laitan harjan siihen.
Todella yllättävää että jollekin näin itsestään selvä asia voi olla ihmetyksen aihe.
Ei minullakaan ole hammasmukia muuten kuin harjan säilytystä varten, mutta en silti juoksuta vettä hampaiden pesun aikana. Otan harjan, laitan siiten tahnaa, avaan hanan ja kastelen harjan nopeasti niin että tahna vaahtoaa paremmin, hana kiinni, harjaan hampaat ja kun valmista, hana taas auki ja huuhtelen suun ja harjan ja hana taas kiinni. Ei todellakaan tarvetta juoksuttaa vettä sen enempää.
Hampaas ei puhdistu kunnolla jos vain kerran kastelet harjan vedessä.
t. hammaslekuri
Tiesittekö, että jos vettä ei ”käytetä” riittävästi, sitä juoksutetaan, jotta viemärit ja vedenpuhdistamot toimisivat oikein!
Eli on aivan sama säästääkö vettä vai ei, sitä kulutetaan jokatapauksessa. Suomessa vesi ei lopu, eikä meidän kulutus tai kuluttamattajätäminen ei pelasta tai tuhoa maailmaa.
Oma kaivo ja veden on syytä vaihtua.
Mutta kun hammaslääkärini sanoi, että kun juoksutat vettä kolme minuuttia on hampaatkin pestyt.