Miten 20-vuotias sinä eroaa 30-vuotiaasta itsestäsi?

Kysymys otsikossa.

Itse olin 20-vuotiaana hirvittän kiinnostunut ihmisistä, erityisesti vähän vanhemmisra 25-vuotiaista heidän elämänkokemuksensa vuoksi. :D Baareissakin oli mukava käydä, koska aina tapasi mielenkiintoisia ihmisiä. Bileet jatkui usein läpi yön, eikä krapulat haitanneet ollenkaan.

Maailma veti puoleensa, ja olisin halunnut matkustaa kaikkialle vain hengittelemään ilmapiiriä ja olemaan.

Tarvitseeko edes sanoa, että järkevä tulevaisuudensuunnittelu ei kiinnostanut lainkaan, vaan kaikki aika kului seuraavia matkoja tai bileitä miettiessä, töissä oltiin missä milloinkin.

Kolmikymppisenä (nyt 33) jotenkin alkoi kyllästyttää baareilu ja erityisesti yökerhoilu. Ihmiset myöskään eivät kiinnosta yleisesti juuri lainkaan. Toki on ihmisiä, joiden kanssa on kivaa ja hedelmällistä keskustella, mutta pääsääntöisesti ei jaksa enää olla kiinnostunut.

Matkustamistakin on tullut harrastettua vuosien varrella reippaasti, mutta nyt jotenkin sekin into on hiipunut. Tuntuu, että pitäisi olla joku tapahtuma johon haluaa mennä tai muuta erikoista, jotta jaksaa alkaa nähdä vaivaa lähtemiseen ja maksaa kalliita lippuja.

Nyt taas on huomio keskittynyt enemmän järkeviin asioihin - työkuvioiden suunnitteluun ja työssä hyvin menestymiseen, rahansäästöön jne. Myös yllättän paljon tulee oltua vaan kotona, mitä en kaksikymppisenä harrastanut juuri lainkaan.

Onko muilla samankaltaisia kokemuksia? Olisi mielenkiintoista tietää, sillä jotenkin on alkanut mietityttää onko tämä passivoituminen jonkintyyppistä masennusta vai kuuluuko kypsymiseen. Tokihan se voi olla vaan merkki siitä, että vanhoja mielenkiinnonkohteita on tehty vaan niin paljon, että on aika keksiä jotain uutta tilalle.