Mikä auttaisi yksinäisyyteen?

Känni päälle

Alkoholi auttaa aina, ongelmaan kuin ongelmaan.

Lyijy, köysi, leivänpaahdin ammeessa... Paljon on yksinäisellä kavereita.

Piti tulla ehdottomaan viinan juontia, mutta se ehdittiinkin jo mainita. Huumeet kenties?

Onkko tämää bähä kuon fiksaaatio siitä kun mors katsooo yksinäisenä naista ja lasta puuhastelemadda ja miess lukee tympääntyneenä iltapäivälehhteä.

Ota itseäsi niskasta kiinni ja etsi ystävä.

Vierailija kirjoitti:

Onkko tämää bähä kuon fiksaaatio siitä kun mors katsooo yksinäisenä naista ja lasta puuhastelemadda ja miess lukee tympääntyneenä iltapäivälehhteä.

Enn tiedä onko yksinäiisyys käsitettä edess olemasaa vai onko yhdenn ihmisen käsitys siitä miten elämän tuliisi toteutuaa.

Minä teen niitä asioita, joista pidän. Olen myös kehittänyt itselleni vuosien aikana vahvan kuoren ja itsenäisyyden, etten edes tarvitse muita. Yksinäisyyden puuskat helpottavat ajan saatossa. Harrastan ja käyn töissä ja olen siellä ihmisten kanssa. Mutta kavereita ei ole enkä ole saanut.

Itse olen myös yksinäinen ja olen hyväksynyt sen asian.

20-vuotiaana vielä yritin hankkia ystäviä. Mutta nykyään yli 30-vuotiaana en edes halua ystäviä, vaikka saisinkin. 

Kaikkeen tottuu. Myös yksinäisyyteen. Ja sitten kun totut siihen, et enää halua siihen muutosta. 

Tee sovinto itsesi kanssa, niin johan alat viihtymään.

Vierailija kirjoitti:

Ota itseäsi niskasta kiinni ja etsi ystävä.

Ainakin masennukseen kuulemma tepsii niskasta kiinni ottaminen, miks ei sitten tähänkin.

Ylös, ulos ja lenkille. Ei siinä muu auta. 

Juon kännit (niin kuin juuri nyt). Auttaa hetkeksi.

Vierailija kirjoitti:

Minä teen niitä asioita, joista pidän. Olen myös kehittänyt itselleni vuosien aikana vahvan kuoren ja itsenäisyyden, etten edes tarvitse muita. Yksinäisyyden puuskat helpottavat ajan saatossa. Harrastan ja käyn töissä ja olen siellä ihmisten kanssa. Mutta kavereita ei ole enkä ole saanut.

, 

Identtinen vastaus minulta tulisi. En harrasta ihmeemmin muten kuin käyn lenkillä päivittäin. Siellä ei kyllä tapaa ketään.

Vielä mutama vuosi sitten käytin bilettämistä yksinäisyyden hoitokeinona. Sittemmin olen huomannut, etten välitä alkoholista, selvinpäin en tuonne kännisten sekaan mene. Ja muutenkin huomain, että me yksinäiset naiset olemme säälittävä näky siellä baarissa. Kukaan ei tule juttelemaan.

Kadehdin kyllä tuttuja jotka laittavat näitä "tyttöjen ilta"-päivityksiä yms. Niitä en saa koskaan kokea muuten viihdyn yksinäni.

Olen ollut yksinäinen lapsesta asti. Luen paljon ja katson elokuvia, pääsee hetkeksi ns.toiseen todellisuuteen ja voi unohtaa yksinäisyytensä. Juttelen netissä ihmisten kanssa erilaisilla palstoilla ja kirjoitan blogia, sitä kautta olen saanut nettituttuja. Oikeassa elämässä en ole löytänyt ystäviä töistä tai harrastuksista. Välillä tulee paha mieli yksinäisyydestä mutta kaikkeen tottuu...

Itsari

Minulla kyllä aina ajoittain nousee yksinäisyys vahvasti pintaan. Ehkä kerran-pari kuussa mietin asiaa enemmän ja harmittelen, mutta sitten se menee ohi.

Minulla yksinäisyys liittyy siis lähinnä kavereiden puuttumiseen vapaa-ajalla. Teen työtä, jossa tapaan päivittäin melko paljon ihmisiä ja minulla on rakastava avioliitto ja monta lasta. Kotielämä pitää siis kiireisenä ja tuntuukin, että usein haluan tehdä perheen kanssa yhteisiä juttuja voimakkaammin juuri silloin, kun yksinäisyys eniten vaivaa. Se auttaa ja tiedostan, kuinka onnekas monessa suhteessa olen.

Toinen minua auttava seikka on sen pohdiskelu, jälleen kerran, että en voi muuttaa itseäni täysin toisenlaiseksi ihmiseksi enkä muita enemmän itseni kaltaiseksi. Minulle kun ystävyys merkitsee hieman syvempää ihmissuhdetta kuin kenties monelle muulle. Etenkin parikymppisenä petyin usein tämän takia kavereiden suhteen, kun huomasin tavallaan odottavani heiltä liikaa. Moni ei kaipaa sellaista ystävyyssuhdetta kuin minä ja tämän yritän vain kerta toisensa jälkeen sisäistää ja hyväksyä. Ja nautin siitä, että olen aina ollut itsenäinen ihminen, jolle asioiden tekeminen yksin ei koskaan ole ollut suuri ongelma. Yritän siis olla armollisempi itseäni kohtaan ja ymmärtää, että näin on hyvä, lopulta, kuitenkin. Perheestäni iloitsen päivittäin.