Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Yhdenkin työtunnin viikossa tekevä on virallisesti työllinen – ”Valetyöllisyys” on kasvanut, muttei selitä hallituksen kovan tavoitteen täyttymistä

Vierailija
12.07.2018 |

Hallituksen epärealistisena pidetty työllisyystavoite näyttää sittenkin toteutuvan. Käänne parempaan on ollut rivakka, ja virallisten tilastojen mukaan Suomessa on jo 90 000 työllistä enemmän kuin puolitoista vuotta sitten.

Yllättävä muutos on herättänyt asiantuntijoiden, poliitikkojen ja yleisön keskuudessa keskustelua siitä, voiko työllisyysasteen nousu olla osaksi tilastoharhaa.

Tilastokeskuksen ylläpitämissä virallisissa tilastoissa työllisiksi lasketaan nimittäin kaikki suomalaiset, jotka tekevät viikossa tunninkin töitä. Käytännössä henkilö voi siis olla työtön tai opiskelija, mutta yksikin lyhyt työkeikka voi muuttaa hänet tilastoissa työlliseksi.

Esimerkiksi Hypo-pankin pääekonomisti Juhana Brotherus arvioi työttömyysturvan aktiivimallin tuovan tilastoihin aiempaa enemmän ”valetyöllisiä”: työttömillä on nyt suurempi kannuste yrittää haalia satunnaisia työtunteja, sillä he voivat välttää niillä työttömyystukensa alenemisen.
https://www.hs.fi/talous/art-2000005752761.html

Kommentit (24)

Vierailija
1/24 |
12.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kelan tukia nostavien määrä on lisääntynyt samalla ajalla kuin hallituksen ilmoittama työllisyys on noussut.

Vierailija
2/24 |
12.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tilastokikkailulla ja tempputyöllistämisellä Suomi nousuun! Niin diplomi-insinöörimäistä?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/24 |
12.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Yhtä en ymmärrä. Nykyisin olisi niin helppo tehdä oikeasti merkittäviäkin tilastoja mutta ei niitä vain saada aikaan. 1 tunti viikossa ei kyllä tee kenestäkään työllistä. Ilmankos tuo prosentti on noussut noin kivasti. Taitaa olla koko prosentti ilmaa täynnä.

Kyllä työlliseksi pitäisi määrittää ihmiset jotka tekevät vähintään viikon verran töitä kuukaudessa. Taitaisi työllisten prosentti romahtaa aika reilusti?

Vierailija
4/24 |
12.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Niin on jos siltä näyttää.

Vierailija
5/24 |
12.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Suomen työllisyystilannetta on parantanut ennen kaikkea maailmantalouden korkeasuhdanne"

Esim. Varsinais-Suomen työllisyysihme (telakka, autotehdas) on ennen kaikkea Saksan taloustilanteen nousun ansiota, ei Suomen hallituksen.

Vierailija
6/24 |
12.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Viralliset tilastot ovat tilastokeskuksen eurostatille toimittamia lukuja, jotka ovat vertailukelpoisuuden vuoksi samat kaikkialla Euroopassa. Paljon tarkempiakin tilastoja löytyy niille, jotka niitä viitsivät tilastokeskuksen sivuilta tutkia. Jännä kun samalla arvostellaan, että minimaalinen osa työttömistä täyttävät aktivointivelvoitteen ja sitten sanotaan, että tällä on merkittävä vaikutus työllisyyslukuihin. Vähän voisi arvostelijatkin osoittaa jotain logiikkaa...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/24 |
12.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Globaali nousukausi on vetänyt työllisyyttä nousuun. Hallituksen aktiivipuuhastelulla ei ole sen asian kanssa mitään tekemistä, vaikka Sipilä yrittääskin ottaa asiasta kunnian.

Vierailija
8/24 |
12.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sen jälkeen kun työelämään tulin mukaan en ole ollut päivääkään työtön. On kuitenkin ollut useamman kuukauden jakso kun työtuntini tippuivat sopimuksessa 8h/vk. Eli tienasin bruttona alle 350€ kuukaudessa. Mutta työtön en ollut niin kai se on jotain.

Hyvin paljon siihen aikaan kyseenalaistin työnteon tarkoituksen jos siitä ei tekijälle ole mitään hyötyä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/24 |
12.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tilastokikkailulla ja tempputyöllistämisellä Suomi nousuun! Niin diplomi-insinöörimäistä?

Juhalle kelpaa mikä vain kunhan näyttää hyvältä itselle ja EU:lle.

Vierailija
10/24 |
12.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tämä ei voi olla enää todellista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/24 |
12.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kannattaa muistaa, että TIlastokeskus kerää tietonsa otannalla, luku ei siten ole absoluuttinen. Sen sijaan TEMin tilastoissa työtön on henkilö, joka on kuukauden tiettynä päivänä työttömänä työnhakijana (oli sitten valmennuksessa, työkokeilussa tai lepäili kotona)

Vierailija
12/24 |
12.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Te-toimisto määrittelee väh. 4 tuntia viikossa työssä olevaksi.Ihmettelen miten aktiivimalli kakkosta sovelletaan osa-aikatyöläisiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/24 |
12.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Työkkärin kursseilla olevia ja opiskelijoita ei myöskään lasketa työttömiksi. Työkokeilijat ja kuntouttavassa työtoiminnassa 9 eurolla päivässä olevat eivät myöskään ole työttömiä vaikka eivät työsuhteessa olekaan. Kotoutumiskurssilla tms olevat m.muuttajat eivät myöskään ole työttömiä vaikka saavatkin työttömyysetuuksia.

Vierailija
14/24 |
12.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Työministeri on täystyöllistetty kun tekee töitä yhden tunnin per viikko. Joten kyllä se riittä muillekin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/24 |
12.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Globaali nousukausi on vetänyt työllisyyttä nousuun. Hallituksen aktiivipuuhastelulla ei ole sen asian kanssa mitään tekemistä, vaikka Sipilä yrittääskin ottaa asiasta kunnian.

Miten olet arvioinut hallituksen toimien osuuden työllisyyden paranemisessa?

Vierailija
16/24 |
12.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Te-toimisto määrittelee väh. 4 tuntia viikossa työssä olevaksi.Ihmettelen miten aktiivimalli kakkosta sovelletaan osa-aikatyöläisiin.

TE-toimisto ei määrittele mitään. Laki sanoo, että jos on säännöllisesti ko. tuntimäärän töissä viikossa, niin ei katsota enää työttömäksi, mutta on kuitenkin oikeutettu etuuteen. Huomaa siis tuo "säännöllinen viikottainen työaika", ei siis siten, että tällä viikollaa töitä on 8 h ja ensi viikolla 0.

Vierailija
17/24 |

En ymmärrä näistä asioista mitään, mutta pulppuan katkeraa herravihaani vääristeltyjen tai keksittyjen faktojen avulla.

Vierailija
18/24 |
12.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te-toimisto määrittelee väh. 4 tuntia viikossa työssä olevaksi.Ihmettelen miten aktiivimalli kakkosta sovelletaan osa-aikatyöläisiin.

TE-toimisto ei määrittele mitään. Laki sanoo, että jos on säännöllisesti ko. tuntimäärän töissä viikossa, niin ei katsota enää työttömäksi, mutta on kuitenkin oikeutettu etuuteen. Huomaa siis tuo "säännöllinen viikottainen työaika", ei siis siten, että tällä viikollaa töitä on 8 h ja ensi viikolla 0.

Juuri tämän halusin tietää.Ei taida työkkäri enää hätyytellä.

Vierailija
19/24 |

Ei hätyyttele, kunhan muistat, että saadaksesi työttömyysetuuden edes soviteltuna sinun tulee hakea kokoaikatyötä. Ihan OK, jos 4 työtuntia takaa riittävän elannon, tilastoissa et ole työtön, mutta työttömyysetuuttakaan ei silloin voi saada.

Vierailija
20/24 |
12.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Te-toimisto määrittelee väh. 4 tuntia viikossa työssä olevaksi.Ihmettelen miten aktiivimalli kakkosta sovelletaan osa-aikatyöläisiin.

No siten että kokoaikatyöpaikkaa pitää hakea kerran viikossa. Osa-aikatyön tarjoaja on siis koko ajan vaarassa menettää työntekijänsä.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän kaksi yhdeksän