Kuolleiden julkkisten hoitamattomat haudat
Ihmetyttää kovasti, miten joidenkin kuolleiden julkisuudenhenkilöiden omaiset eivät huolehdi hautapaikoista ollenkaan.
Siis vaikka kyseessä on tunnettu, edelleen mediassa paljon keskusteltu henkilö, voi tämän henkilön hauta olla rikkaruohojen peittämä, sotkuinen, unohdettu. Pahaa tekee. :(
Toki päinvastoinkin on, mutta eniten kummastuttaa, miten omaiset eivät välitä haudanhoidosta edes minimaalisesti. Istuttaisivat vaikka monivuotisia perennoja, että olisi jotakin muuta kuin risuja ja rikkaruohoja.
Vai pitäisikö fanien alkaa hoitaa hautoja? Istuttaa kausikukkia ja tuoda kynttilöitä?
Kommentit (3)
Surullista minusta. Ettei ees kukaan läheinen jaksa kuoleman jälkeen välittää vaikka eläessä oltiin suosittuja ja julkisuudessa.
Sama tullut monesti mieleen. Ettei edes yhtä halpaa kesäkukkaa viitsitä rakkaan omaisen haudalle istuttaa. Erityisesti kun näillä julkkiskuolleilla on kuitenkin ollut perhe, puoliso ja lapsia, jotka hekin on nyt jo aikuisia.
Luulisi että just se, että fanit ja media saattaa käydä haudalla lisäisi motivaatio pitää sitä edes joten kuten edustavana.