Pienetkin asiat saavat kyllä apeaksi, mutta ilon aiheita on vaikea löytää. Näin ollut lapsesta asti. Luonteenpiirre?

Uskon olevani erityisherkkä vaikka se nyt onkin muotisana. Ihmettelen silti sitä, miksei tuo herkkyys ainakaan minun kohdallani yleensä päde molempiin suuntiin? Eli esim. synkkä ilma ja tuntemattoman ihmisen apeus saavat helposti mieleni surumieliseksi. Toiset herkät kertovat helposti itkevänsä ilosta ym. Minä tunnen iloa melko harvoin ja olen ollut sellainen aina. Miten sitä oppisi herkistymään myös positiivisesti? Tuntisi samanlaista tunteen paloa iloiseen suuntaan kuin surulliseenkin.

Mielestäni tällä ei nyt ole masennuksen kanssa mitään tekemistä, koska olen ollut tällainen lapsesta saakka.