Vanhempien lapselle siirtämiä epärationaalisia pelkoja

Kaatuminen ja kaikenlainen loukkaantuminen urheillessa/liikkuessa. En siis osaa luistella kunnolla, en ole ikinä lasketellut, ratsastustakaan en oikeastaan uskalla aloittaa. Toisaalta koen ettei ole mielenkiintoakaan tällaisia urheilulajeja kohtaan.

Raskaaksi tulemisen/ehkäisyn pettämisen pelko. Joo tietysti ihan validia, mutten todellakaan ollut teininä enkä senkään jälkeen mitään muuta kuin tunnollinen, hyvinkäyttäytyvä tyttö. Ei ollut edes poikaystävää mutta kun joskus yläasteella kävin treffeillä (tuohon aikaan se oli vain elokuvissa käynti ja suudelma) niin vanhemmat totesi että voisimme kirjoitella kirjeitä. Just. Ja että seksiä ei saa missään nimessä harrastaa koska siitä voi tulla raskaaksi. Sen sijaan ehkäisystä ei puhuttu, ja kun joskus 90-luvulla kotiin tuli kirje, jossa aiheesta valistettiin ja mukana oli kortsu, niin sen he korjasivat talteen ettei vahingossakaan testattaisi?

No, nyt sitten paljon myöhemmin kun ehkäisystä on oltu hyvin tarkkoja ja vihdoin voisi lapsien saamista suunnitella niin jotenkin kornia sillä tosiasiassa kuukaudessa on yksi pieni ajan jakso jolloin ylipäätään oikeasti voi tulla raskaaksi ovulaation yhteydessä ja omalla kohdalla on osoittautunut että eipä tuo onnistu kovin helposti silloinkaan kun yritystä takana jo pari vuotta. Tilanne tietysti eri kuin teinillä - parikymppisellä, mutta silti näin jälkikäteen aivan yliampuvaa oli tuo meininki. En tietenkään voi tätä vanhemmilleni sanoa, mitä se enää muuttaisikaan.

Hämähäkkien pelko.

Itse olen oppinut pelkäämään lukuisia asioita, sellaisia joita vanhempani itse pelkäsivät. Esimerkiksi jo ihan pienenä lapsena pelkäsin kuollakseni ampiaisia, hissejä ja ukkosta. Nyt aikuisena pelkään niitä edelleen, ja pelon kohteita on tullut vain lisää ja lisää.

Esim. tuo ukkonen on sellainen asia, mistä meillä tehtiin ihan hysteerinen numero. Äitini taas pelkäsi ahtaita paikkoja ja ei koskaan suostunut menemään hissiin, joten itsekin opin niitä pelkäämään.

Laman viidestoista tuleminen. Asuntojen hinnat rommaa. Olin lapsi 90-luvun laman aikaan mutta siitä ei jäänyt sen erityisemmin mielikuvaa vaikeista ajoista, koska vanhemmista toisella oli koko ajan vakityö ja toinenkin teki osa-aikaisesti ja myöhemmin kokoaikaisesti. Eivät siis ole saaneet kenkää, tai olleet yrittäjiä että firma ja omaisuus olisivat menneet alta. Rahahuolista ei ainakaan tuolloin puhuttu lasten kuullen ja uusia vaatteita/koulutarvikkeita sai mutta ei niitä merkkivaatteita tai lewiksiä ikinä ollut/ostettu muutoinkaan. Halpaa ostettiin riippumatta. Perinteistä kotiruokaa kotona. Silti koko ajan odottavat taloudellista laskua vaikka voi todeta ettei heillä varmasti ole huolen häivää oikeasti toimeentulonsuhteen. Tämä on tehnyt itsestänikin ylivarovaisen kuluttajan, asunnon ostajan, sijoittajan. Ja varsinkin kun nykyaikana yt-neuvotteluja on kahden vuoden välein. Olen varmistanut ja tehnyt varasuunnitelmaa koko ajan, kouluttautunut lisää ja lisää, kun vähemmälläkin oikeasti voisi pärjätä tai ottaa vastaan sen mitä tulee. Henkisesti koen suurempaa kuormitusta juuri tästä syystä että on peloteltu huonoilla ajoilla koko ajan niiden olevan nurkan takana.

Olen lukenut, ettei lapselle tule samaa kammoa.

Meidän 18-v sanoi yksi päivä, että hän luuli lapsena, että juoksuhiekka on oikeasti suuri ongelma arkielämässä. Itse en muista ollenkaan, että olisimme mitenkään erityisesti puhuneet juoksuhiekasta, ehkä joskus ohi mennen ja se on ehkä kuulostanut tosi kiehtovalle.

Voi ne ns pelot tulla ihan mitättömistäkin jutuista jos mielikuvitus vaan alkaa laukkaamaan.

Itsellä ei ole kokemusta, kun en vielä tänäkään päivänä tiedä pelkäävätkö vanhempani jotain asiaa kovastikin, mutta kaverin perheessä kaikki muut paitsi isä pelkäsivät koiria kuin koiria äitinsä koirapelon vuoksi. Meillä oli koira ja kun kaveri oli meillä, piti koira olla aina eri tilassa, koska kaveri oli niin aivopesty luulemaan, että se hyökkää heti tilaisuuden tullen. Hänen sisaruksensakin pelkäsivät koiria kuollakseen. Nyt aikuisena eivät enää loiki puuhun koiran kohdatessaan, mutta jännittävät edelleen. Äitinsä pelkää niitä hysteerisesti.

Vierailija kirjoitti:

Itsellä ei ole kokemusta, kun en vielä tänäkään päivänä tiedä pelkäävätkö vanhempani jotain asiaa kovastikin, mutta kaverin perheessä kaikki muut paitsi isä pelkäsivät koiria kuin koiria äitinsä koirapelon vuoksi. Meillä oli koira ja kun kaveri oli meillä, piti koira olla aina eri tilassa, koska kaveri oli niin aivopesty luulemaan, että se hyökkää heti tilaisuuden tullen. Hänen sisaruksensakin pelkäsivät koiria kuollakseen. Nyt aikuisena eivät enää loiki puuhun koiran kohdatessaan, mutta jännittävät edelleen. Äitinsä pelkää niitä hysteerisesti.

Sukulaisella on suuri koirapelko joka tartutettu lapsiinkin. Tämä pelko vain on siirretty koirien lisäksi myös muihin eläimiin aina kissoista kilpikonniin.

Pienessä maalaiskaupungissa asuva sukulainen luulee, että pääkaupunkiseudulla on vaarallista asua. Hän on tartuttanut pelkonsa lapsiinsakin ja meillä käydessä lapset aina varmistelevat, että menihän se ovi lukkoon ja onko turvaketju varmasti.... tosiasiassa asuinympäristömme täällä lähiössä ei juuri poikkea pikkukaupungista.

Pelätään jotain pilvissä asuvaa ukkelia, joka sanelee mitä saa tehdä ja mitä ei saa tehdä. ja jos ei tee niinkuin tämä ukkeli sanoo niin sitten joutuu kärsimään loputtomasti. Tästä huvista pitää sitten vielä toisille ihmisille maksaa tai taas joutuu kärsimään loputtomasti.

Opetetetaan lapset pelkäämään mitä sukulaiset, naapurit ja tuttavat heistä sanoo tai  miettii. Ihan kuin asialla ois mitään merkitystä enää tällä vuosituhannella. Lakatkaa siirtämästä  omia epävarmuuksianne ja huonoa itsetuntoanne lapsille. Nyt saa vaikka värjätä  pään sateenkaaren väriseksi ilman että viranomaiset tai kirkonmiehet polttavat päänsä värjänneen roviolla kerettiläisenä.

Vierailija kirjoitti:

Pelätään jotain pilvissä asuvaa ukkelia, joka sanelee mitä saa tehdä ja mitä ei saa tehdä. ja jos ei tee niinkuin tämä ukkeli sanoo niin sitten joutuu kärsimään loputtomasti. Tästä huvista pitää sitten vielä toisille ihmisille maksaa tai taas joutuu kärsimään loputtomasti.

Sama. Ja ihan oikeasti aikamoists kärsimystä oli yhdessä vaiheessa, kun täytyi alkaa selvittämään sitä ihan omaa tulkintaansa maailmasta itselleen.

Tuntui niin typerältä, että ihan tosissaan joku puhuva käärme muutama tuhat vuotta sitten sai mut niin pahasti tolaltaan.

"Mitä jos se onkin totta?? En ota vastaan pelastusta ja joudun helvettiin"

Kaikki lasten yliherkkyydet ,vanhemmat lietsoo kun kerran nappi kutittaa lapsen napaa.  Kohta se lapsi ei kestä mitään atomin tippumista iholle kun vanhemmat kauhistelee yötäpäivää vieressä että tuntuuko ikävältä.

Olen huomannut, että osa vanhemmista puhuu lapsille lähinnä silloin, kun kieltävät jotain tai varoittelevat jonkun vaarallisuudesta. Siis ihan kaikesta. Missään ei saa juosta, ei kokeilla kengällä kuralammikkoa ei kiipeillä, ei mitään. Kaikki on vaarallista. Näin ne lapset saa käsityksen, että maailma on vaarallinen paikka ja mitään ei kannata kokeilla.