Nainen, kumpaa tekisit mielummin: eläisit yhteiskunnan tuilla vai miehesi rahoilla?

Yhteiskunnan tuilla.

Mieheni rahoilla, ehdottomasti! Nykyään valtio on korvannut lähimmäisen ja se on mielestäni väärin. Ei ihme, että on niin paljon yksinäisiä.

Oma perhe ensisijaisesti, tietenkin. Yhteiskunnan tuet ovat tärkeitä siksi, ettei kaikilla ole läheisiä, jotka huolehtivat toisistaan.

Miehen rahoilla. On ollut aikoja, että on eletty mun rahoilla, ja se kuuluu asiaan silloin kun ollaan naimisissa. Yhteiskunnalta en ole opiskeluaikojen jälkeen tukia hakenut, vaikka meidän tuloilla niitä kyllä olisi saanut.

Miehen rahoilla, totta kai! Silloinhan kyseessä olisi meidän yhteinen sopimus elatuksesta. Sen sijaan voisin kuvitella, että tälläkin palstalla on monta mammaa, jota ei mun elätykseni kiinnostaisi... vaikka se tapahtuisikin vain välillisesti verorahojen muodossa.

Antaisin persettä äijälle

Miehen rahoilla. On nöyryyttävää eläää yhteiskunnan tuilla muiden elätettävänä,mutta ei ole nöyryyttävää olla yhtä perhettä ja taloutta miehen kanssa.

Yhteiskunnan. Kannatan pohjoismaalaista hyvinvointiyhteiskuntamallia, jossa korkea verokertymä takaa etuudet niitä tarvitseville. Toisaalta en tiedä enää luokittelenko Suomea muutenkaan pohjoismaiseksi hyvinvointiyhteiskunnaksi, sillä tutkitun mukaan sosiaaliturvamme perusosa alkaa olla Romanian tasolla.

Jos yhteiskunta ei takaisi etuuksia, en eläisi siinäkään tapauksessa mieheni rahoilla sillä hän ei tienaa kahden ihmisen tarpeiksi.

Miehen rahoilla tietenkin. Mieheltä saisi enemmän rahaa kuin säälittävät tuet.

Yhteiskunnan tuella mm. syöpähoitojeni aikana. 

Toisaalta olin pitkään maksamassa veroja, joilla tuettiin mm. lapsiperheitä, alkoholisteja, vanhuksia jne.

Mieheni rahoilla, koska minulla sattuu olemaan hyvä mies. Maksaisi minulle mukisematta riittävää kuukausirahaa vastineeksi kodin ja lasten eteen tekemästäni työstä (jonka toki ottaisin yksin vastuulleni jos mies kävisi töissä ja minä en) ja todella arvostaisi tätä panosta. Ei pyrkisi kontrolloimaan antamiensa rahojen käyttöä vedoten siihen, että se on muka hänen rahaansa ja hänen tienaamaansa, koska yhtä lailla minä olisin myös tienannut oman osani työllä vaikka raha kulkisi hänen kauttaan. Puhumattakaan siitä että saisin kuulla jotain absurdia pskanjauhantaa jostain loisimisesta. Jos tämä ei kävisi päinsä, pyrkisin töihin ja vaatisin kotitöiden puolittamista, jos en onnistuisi saamaan töitä niin hakisin yhteiskunnan tukea ja jos en saisi sitäkään, eroaisin. Orjaksi en ala.

Miehen rahoilla tietenkin! Kun vaan löytyisi jostain niin rikas mies että elättäisi minut ja voisin jäädä kotirouvaksi :D Se olisi mun unelma ammatti! 

Mä ottaisin ennemmin yhteiskunnalta. Kokisin enemmän olevani tasa-arvoinen yksilö ja kansalainen ja vähemmän hameeseen pukeutunut kotityökone joka paiskii hommia rahojensa eteen. Valtion rahojen eteen ei sentään tarvitse varsinaisesti tehdä mitään eikä miellyttää ketään, eikä valtio ala vittuilla mulle jo annetuista rahoista missään vaiheessa eikä muutenkaan suhtaudu asiaan tunteella. Jos ottaisin rahaa siviililtä, pitäisin huolen että hänkin saa jotain hyötyä takaisin ja laskeskelisin mielessäni näiden hyötyjen jakautumista ja tasavertaisuutta ja "hyödyttäisin" miestä vaikka hampaat irvessä ja sehän se vasta iloinen asia olisikin. Lisäksi olisi aina olisi se riski, että tulisi jotain selkkauksia ja sanaharkkaa asiasta joskus, ja saan näppylöitä pelkästä ajatuksestakin. (Poislukien sellainen tilanne, että mies olisi törkeän rikas ja sillä todella olisi heittää minulle rahaa ilman että tuntuisi yhtään missään. Silloin ottaisin hänen rahojaan hyvillä mielin, jos hän niitä minulle tarjoaisi.)

Elän molemmilla. Opiskelen kuntoutustuella ja mies käy töissä. Meillä on yhteinen tili. Kauhistuttaako ja vavisuttaako tämä nyt av-mammoja ja isiä? Olenko lompakkoloinen?

Tuilla, miehen rahoilla matkustellaan.

Ehdottomasti yhteiskunnan tuilla.

En haluaisi joutua tilanteeseen, jossa joutuisin pyytämään rahaa jokaiseen asiaan. Kaupassa käymiseen saati jos haluaisin ostaa jotain vain itselleni. Haluan suunnitella omaa talouttani. En jaksaisi olla jatkuvassa kiitollisuuden velassa, vaikka mies sitä ei ehkä olettaisikaan, itse vain näen asian niin.

Mutta en tiedä, yritystä yrityksen jälkeen pystyyn pistäneenä en voisi muutenkaan kuvitella, että jäisin jonkun elätettäväksi. Mutta näistä vaihtoehdoista...:D

Yhteiskunnan tuilla. Toisen ihmisen armoilla eläminen on aina epävarmaa. Onhan näitä kertomuksia siitä nykyajankin Suomesta, kuinka mies pitää vaimoaan pakolla suhteessa ja kiristää henkisesti uhkaamalla jättää tämän taloudelliseen ahdinkoon.

Nainen tarvitsee oman huoneen ja omaa rahaa, sanoi Virginia Woolf aikoinaan. Olkoon se raha sitten vaikka työttömyyskorvausta tai toimeentulotukea. Itse olen ainakin omista palkasta otetuista veroista maksanut jo oman osuuteni.