Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Seksihalujen epäsuhta

Vierailija
01.07.2018 |

Paljon kaluttu aihe, mutta otanpa jälleen esille.

Taustaa: Olemme olleet yhdessä yli 25 vuotta, aviossakin yli 15. Ikää molemmilla noin 50 v. (miehellä vähän enemmän kuin minulla.) Koko tämän ajan miehen halut ovat olleet minua kovemmat, lukuun ottamatta jaksoja, jolloin hän on ollut sairas tai stressaantunut.

Nyt alan tulla vaihdevuosi-ikään ja kremppaa on jos jonkinlaista. Mies on himmailemassa töidensä kanssa kohti eläkettä, keventelee ja harrastelee. Ei silti osallistu kotitöihin yhtään entistä enempää eli tuskin ollenkaan. Itse olen vaativassa työssä, joka imee kyllä mehut tarkkaan. Viikonloppuisin ja lomilla mielelläni lepäisin ja lataisin akkuja, seksi ei näissä kuvioissa juurikaan kiinnosta.

Nyt mies on alkanut keljuilla ja urputtaa seksistä, tai siis nimenomaan sen "puutteesta". Kaksi, kolme kertaa viikossa on kuulemma aivan liian vähän, hän tahtoisi mielellään joka päivä. Epäilee, että minulla on joku muu, kun ei seksi maistu entiseen tahtiin (joka silloinkin oli maksimissaan joka toinen päivä, en millään ole ehtinyt ja jaksanut enempää). Minulla kroppa prakaa, kuumat aallot vievät yöunet, työstressi ahdistaa ja siihen päälle vielä kotityöt. En millään jaksaisi lapsellista, kiukuttelevaa ja aiheettomasti mustasukkaista miestä. Ero käy mielessä päivittäin.

Mitä luulette, onko meillä mitään toivoa?

Kommentit (4)

Vierailija
1/4 |
01.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei helvetti. Laita ukko mäkeen.

Vierailija
2/4 |
01.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitä sinä saat tuosta suhteesta? Mitä hyvää mies tuo elämääsi, jos hän vain vapaamatkustaa ja vaatii? Oletan että kykenet elättämään itsesi, jos sinulla kerran on vaativa työ. Miksi paapot moista lapsen asteelle jäänyttä äijää? Omaisuusko pitää yhdessä vai lapset? Eivätkö he ole jo aikusia kun kerran olette jo tuon ikäisiä?

Lähde menemään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/4 |
01.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihan kuin itse olisin kirjoittanut tuon tekstin. Meillä sama juttu, työtön mies makaa päivät pitkät lepäillen ja pornoa katsellen, ja sitten minun pitäisi töiden jälkeen ruokkia perhe, siivota mörskä ja vielä taipua pornostaraksi tylsistyneelle miehelle. Joka päivä.

Ei helvetti, eroan ihan näillä näppäimillä.

Vierailija
4/4 |
01.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mitä sinä saat tuosta suhteesta? Mitä hyvää mies tuo elämääsi, jos hän vain vapaamatkustaa ja vaatii? Oletan että kykenet elättämään itsesi, jos sinulla kerran on vaativa työ. Miksi paapot moista lapsen asteelle jäänyttä äijää? Omaisuusko pitää yhdessä vai lapset? Eivätkö he ole jo aikusia kun kerran olette jo tuon ikäisiä?

Lähde menemään.

Minä tein näin. Päivääkään en ole katunut.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme kolme seitsemän