Realistinen tavoiteaika laihduttamiselle?
Painoni on kivunnut viimeisen kahden vuoden aikana liki 80 kg:aan. Paino on viimeisen puolen vuoden aikana vaihdellut 77-79 kilon välillä. Pituutta on 165cm. Tuntuu, että nyt voisi olla virtaa ja tahtotilaa tehdä omalle hyvinvoinnille jotain.
Mikähän olisi realistinen aika pudottaa painoa pääasiassa ruokavalion avulla niin, että painaisin 65 kg? Vuosi? Mitään ihme dieettejä en aio kokeilla. Pääasia on saada ateriarytmi kuntoon niin, että välttäisin mieliteot. Liikuntaa pystyn harrastamaan lähinnä kävelylenkkien ja pyöräilyn muodossa, kotoa löytyy myös kahvakuula.
Kommentit (6)
0,5 kg/viikko, jos pysyvää painonpudotusta haluaa. Nyrkkisääntö: tee elämäntapaasi vain muutoksia, jotka pystyt säilyttämään seuraavat viisi vuotta.
Pelkästään herkkujen jättämisellä ja liikynnan lisäämisellä ei huimaa vauhtia laihdu, valitettavasti.
Itseltäni lähti 4 kuukaudessa 10 kiloa ( 168 cm, 73 kg—>63 kg) vähähiilarisella ruokavaliolla, kävin myös hiljaisilla kävelylenkeillä ja tein cross trainer- harjoittelua. Paino jatkoi putoamista vaikka liikunta yhdessä kohtaa jäikin.
Olen myös kasvissyöjä.
Mutta yksilöllistähän tämä on. Karsi ” turhat” herkut pois, ruokavalio on kaiken a ja o.
Kiitos asiallisista ja kannustavista kommenteista! Se aina tsemppaa, kun kuulee toisten onnistumisista. Aion noudattaa vinkkejänne!
Mulle nämä kilot hiipivät kuin varkain graduntekovuotena, ja yhden elämää kovastikin kuormittavan seikan seurauksena. Olen näemmä ihminen, joka syö stressiinsä. Myös unirytmi on ollut näinä parina vuotena hakusessa, nukun liian vähän.
Ap
Painonpudotuksesta 80% on ruokavaliota, niin sen kun saat kuntoon ja pitäydyt siinä on jo suurin työ tehty. Liikunnan suhteen jos teet vaikka 3x rasvanpoltto lenkkiä(pitää puhua puuskuttamatta) ja 2x hiit treeniä viikossa niin ei kyllä vuotta mene painon pudotukseen... Itsehän pudotin 75kg - - - > 67kg 10vk aikana mutta tosin salin avulla. Nykyään painan 60kg ja tavoitteena nyt kasvattaa lihaksia. Tsemppiä