Onko Suomi tosiaan pariskuntien maa, jossa hyljeksitään sinkkuja sekä perheettömiä? (viittaus HS:n uutisjuttuun)

On.

Kyllä se parisuhde ja perhe-elämä on normi. Sen saa tuntea nahoissaan jos ei onnistu sitä kumppania löytämään, silloin on ok surkutella ja patistella pariutumaan. Ei tunnu kivalta, voin kertoa.

Ei varmaan. Itse olen parisuhteessa ja kaikenlaiset ystävät ovat yhtä tärkeitä ja tervetulleita meille. 

Tuossa on varmaan oikeasti ollut kyse siitä, että tyyppi oli asunut pitkiä aikoja ulkomailla, eivätkä hänen ystävänsä olleetkaan jääneet sillä aikaa yksin kotiin istumaan ja odottamaan hänen paluutaan. Joten kun hän sitten palasi takaisin, kaikilla oli omat elämänsä ja omat juttunsa. Niihin useimmilla kuuluu parisuhteita ja perheitä, jotka oli muodostettu hänen poissaolonsa aikana. Hän ei enää kuulunut joukkoon.

Tutkija kun on, niin ryhtyi sitten yleistämään, että suomalaiset sitä ja tätä. Oikeasti olisi voinut yleistää yhtä hyvin, että kolmekymppiset luuhaavat vielä paljonkin kavereiden kanssa, mutta kolmevitoset nysväävät kotona puolison ja pienten lastensa kanssa. Siinä iässähän ne lapset nykyään saadaan ja vakiinnutaan muutenkin.

No ei ole. Tietty joskus sinkuista voi tuntua, että jäävät paitsi joistain jutuista, mutta ei tuo nyt suomalaisuuteen mitenkään liity :D olen itsekin jättänyt kutsumatta sinkkukavereita illanistujaisiin, joissa ideana on pelata pariskunnille tarkoitettua lautapeliä, mutta enemmän järjestän ihan tavallisia illanistujaisa koko kaveriporukalle.

Ja olen itsekin ollut vuosia sinkku. Ei minua kiinnostanut olla juhlissa, joissa on pelkästään toisiaan imeskeleviä pariskuntia tai joissa on ohjelmaa, johon tarvii parin. Ei tuossa oo mitään ihmeellistä, ei sinkut eikä varatut ole mitään uhreja.

No minä ikisinkkuna olin suvulle täysi nobody...juhliin lahjanantajaksi toki kelpasin,mutta ei sielä ketään kiinnostanut kuulumiseni..No nykyisin kiinnostaa kun on lapsi...Jotenkin surullista....

Ei tämä ole mikään Suomi -juttu. Sama asia joka maassa. Pariskunnat suojelee omaisuuttaan (puolisoa) mahdollisilta kaappajilta. Niin on aina ollut ja tulee olemaan. Joku sosiologi lapsellisuuksissaan vain luulee keksineensä pyörän uudelleen.

Koko yhteiskunta on rakennettu perheellisille, pariskunnille, rahakkaille, autollisille, urakeskeisille – muista ei tunnu olevan niin väliä. Toivottavasti sinkut huomioidaan positiivisella tavalla. 

Huoh mitä ulinaa. Ei siviilisääty ole mikään Juttu, jonka perusteella jaetaan kaverit ykkös- ja kakkosluokkaan. Tietty sinkun ja lapsettoman kaverin kanssa on helpompi lähteä spontaanisti vaikka ostoksille ja syömään, mutta ei kavereiden arvo laske tai nouse siviilisäädyn mukaan.

En mä tiedä. Mun mielestä ulkomaalaiset ihmisettelevät Suomessa pikemminkin sitä, että ihmiset eivät halua alkaa heti seurustella, vaan suomalaiset "tapailevat" toisiaan hirveän kauan ja sitä, että parisuhteessa olevalla saa olla eri sukupuolisia ystäviä.

Miten toi on muka SUOMALAISILLE ominainen piirre?! :DD ihan ympäri maailmaa ihmiset yleensä kokevat yhteenkuuluvuutta niiden kanssa, joilla on samankaltainen elämäntilanne. Ihan samalla tavalla se yksi perheellinen kaveri voi olla vähän ulkopuolinen kaikkien sinkkukavereidensa kanssa, samalla tavalla kuin ainoa sinkku perheellisten kavereiden kanssa.

Oli kyllä sinkkuna aika hankala samaistua tuohon tekstiin... Minä kun erosin, olivat tyttökaverit innoissaan tsemppaamassa ja muistuttamassa sinkkuelämän hyvistä puolista - joita muuten on.

Mun kokemukseen mukaan on. Asuin useassa maassa muualla sekä sinkkuna että parisuhteissa ja ystävissä oli sekä sinkkuja että parisuhteessa eläviä. Näitä ei mitenkään eroteltu.

Suomessa sen sijaan kun olin parisuhteessa, olin tervetullut vieraisille ja juhliin useiden pariskuntien kotiin. Kun erosin, samat ihmiset tiputtivat mut heti ystävälistaltaan. Korkeintaan pariskuntien vaimot tapasivat minua yksin silloin kun "mies oli matkoilla" tms.

Tälläkään hetkellä mulla ei ole ketään suomalaista parisuhteessa elävää ystävää, joka kutsuisi minut parisuhteissa olevien ystäviensä kanssa kotiinsa milloinkaan.

Suomalaisuuskorttia minäkin ihmettelen. Ei kaikki Suomen rajojen sisällä tapahtuva ole suomalaisuutta, vaan esim. länsimaalaisuutta yleisesti, tai ihmisyyttä. Niin hyvässä kuin pahassa.

Vierailija kirjoitti:

No minä ikisinkkuna olin suvulle täysi nobody...juhliin lahjanantajaksi toki kelpasin,mutta ei sielä ketään kiinnostanut kuulumiseni..No nykyisin kiinnostaa kun on lapsi...Jotenkin surullista....

Vähän sama juttu. Vanhempani kyselevät aina mieheni kuulumisia, mutta sinkkuna ollessani ei kysellä mitään.

Koiraakin näköjään potuttaa.

Täällä hesarin vaikutuspiirin ulkopuolella ei pääse lukemaan juttua, joten arvataan sisältö.

Jos kyse on todellakin siitä, että joku tulee ulkomailta Suomeen ja sitten ihmettelee, kun ei heti olekaan piireissä sisällä, niin ei kyse ole sinkkuusongelmasta lainkaan. Ihan yhtä lailla minä voisin muuttaa ulkomaille ja sitten ihmetellä, kun ei kutsuja satele. Vaikka en tunne koko maasta muita ihmisiä kuin työkaverit.

Vähän sama kuin kiukuttelisi siitä, kun s-koon paita ei mahdu päälle. Ja siitä syytetään naapuria. Vaikka oikea syy on omissa läskeissä.

Olen aina luullut että oppineet ja maailmoja nähneet ihmiset eivät lähde mukaan tällaiseen alemmuuskompleksiseen "kun me suomalaiset ollaan niin huonoja" -ulinaan.

Vierailija kirjoitti:

Mun kokemukseen mukaan on. Asuin useassa maassa muualla sekä sinkkuna että parisuhteissa ja ystävissä oli sekä sinkkuja että parisuhteessa eläviä. Näitä ei mitenkään eroteltu.

Suomessa sen sijaan kun olin parisuhteessa, olin tervetullut vieraisille ja juhliin useiden pariskuntien kotiin. Kun erosin, samat ihmiset tiputtivat mut heti ystävälistaltaan. Korkeintaan pariskuntien vaimot tapasivat minua yksin silloin kun "mies oli matkoilla" tms.

Tälläkään hetkellä mulla ei ole ketään suomalaista parisuhteessa elävää ystävää, joka kutsuisi minut parisuhteissa olevien ystäviensä kanssa kotiinsa milloinkaan.[/quote

Mä tapaan tyttöystäviäni pääosin kodin ulkopuolella tai kotonani silloin kun mies on muualla. Pariskuntia kutsun yleensä kylään. Tälle on ihan looginen syy: kahdestaan ollessaan tulee juteltua paljon aremmista asioista kuin ryhmässä. Kun kutsun kaverin meille, mies ei pääse karkuun "naisten juttuja" eikä kaveri voi puhua vapautuneesti (meillä pieni kämppä) omista asioistaan. Ryhmäkeskustelu puolestaan pysyy koko ajan sen verran pinnallisena, että pieni asunto ei haittaa.

En viitsisi ajaa miestä haahuilemaan muualle montaa kertaa viikossa, joten kivempi sopia kaverin kanssa treffit kaupungille.

Jos sun kanssa ystäviä ei kiinnosta nähdä sua jos sulla ei oo suhdetta, niin etsi parempia ystäviä.