Onko täällä muita jotka kuvittelivat, että olemalla itse mukava, joku mulkqu sukulainen tai vanhempi muuttuu mukavaksi?

Vai... parantuivatko välit?

ap

Joo. Oon tajunnu, mitä muikkuja vanhempani on. Ei se muuksi muutu. Sentään veljeni täysjärkinen ja rento tyyppi. Vanhempani.. Joo.

Uskoin ja uskon edelleen. Mutta ei ne mulqut miksikään muutu, itsellä on helpompi kyllä olla. Uskon myös karmaan, jokainen löytää edestään sen mitä taakseen jättää. Jollakin tavalla!

Ei ne mulqut siitä miksikään muutu eli älä turhaan vaivaudu. Itse olen ne karsinut kokonaan pois elämästäni. Ei sukulaisuus ole velvoite sietää kaikkee shaissee.

Uskoin ja nenileni sain. Antaapa kakkulin olla jatkossa, en koe olevani velvollinen mihinkään enää.

Joo tosiaan ja niin se taitaa olla muittenkin vastaavien kanssa. Paras valita seuransa paremmin ettei joudu kärsimään ikäänsä.

Vierailija kirjoitti:

Ei ne mulqut siitä miksikään muutu eli älä turhaan vaivaudu. Itse olen ne karsinut kokonaan pois elämästäni. Ei sukulaisuus ole velvoite sietää kaikkee shaissee.

Oon mäkin, mutta vieläkin on paha mieli siitä, millä se ihminen loukkasi minua.

Vierailija kirjoitti:

Joo tosiaan ja niin se taitaa olla muittenkin vastaavien kanssa. Paras valita seuransa paremmin ettei joudu kärsimään ikäänsä.

Minut tämä samainen mulkkutaho sai uskomaan, ettei minun kanssani kukaan halua olla eikä minusta välitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo tosiaan ja niin se taitaa olla muittenkin vastaavien kanssa. Paras valita seuransa paremmin ettei joudu kärsimään ikäänsä.

Minut tämä samainen mulkkutaho sai uskomaan, ettei minun kanssani kukaan halua olla eikä minusta välitä.

Sitten menin terapiaan ja se oli suurin häpeäni, eikä se mulkvisti-terapeutti sitä nähnyt, eikä osannut muuttaa, koska mä uskoin itse siihen, terapeutin ois pitänyt osata se osoittaa vääräksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo tosiaan ja niin se taitaa olla muittenkin vastaavien kanssa. Paras valita seuransa paremmin ettei joudu kärsimään ikäänsä.

Minut tämä samainen mulkkutaho sai uskomaan, ettei minun kanssani kukaan halua olla eikä minusta välitä.

Sitten menin terapiaan ja se oli suurin häpeäni, eikä se mulkvisti-terapeutti sitä nähnyt, eikä osannut muuttaa, koska mä uskoin itse siihen, terapeutin ois pitänyt osata se osoittaa vääräksi.

Ja on mulla se uskomus vieläkin, koska se mulkvisti-terapeutti ei osannut asiaansa.

Mä olen ollut tuollainen. Nykyisin olen mukava, koska se on mulle joku periaatekysymys. Maailma on niin paha paikka, etten halua pahentaa sitä lisää. Kieltäydyn olemasta ikävä ihminen. Pikkuhiljaa olen myös muuttunut jotenkin sellaiseksi, ettei kukaan enää juuri kaada sontaa mun niskaani. Eli kai se on toiminut tavallaan. Ehkä ikä on tuonut jotain auktoriteettiä. Ja kai sen huomaa, että mikään ei enää juuri hetkauta mua kuitenkaan.

Mulla oli esim. töissä sellainen "vihollinen". Hän sabotoi mun töitä, oli aina todella hapan ja ilkeä yms. Mä kuitenkin olin aina hänelle kohtelias ja huomaavainen. Lopulta hän rupesi avautumaan mulle asioista ja olemaan melkein mukava. Mä suhtauduin asiaan niin, että hän oli mulle ikäänkuin projekti. Oikeastaan hän vaikutti tyytyväisemmältä kun juteltiin lopulta enemmän. Hän ei ensin suostunut edes tervehtimään mua. En tiedä, mikä mussa vaivasi häntä, mutta hän pääsi siitä yli lopulta.

Vierailija kirjoitti:

Mä olen ollut tuollainen. Nykyisin olen mukava, koska se on mulle joku periaatekysymys. Maailma on niin paha paikka, etten halua pahentaa sitä lisää. Kieltäydyn olemasta ikävä ihminen. Pikkuhiljaa olen myös muuttunut jotenkin sellaiseksi, ettei kukaan enää juuri kaada sontaa mun niskaani. Eli kai se on toiminut tavallaan. Ehkä ikä on tuonut jotain auktoriteettiä. Ja kai sen huomaa, että mikään ei enää juuri hetkauta mua kuitenkaan.

Mulla oli esim. töissä sellainen "vihollinen". Hän sabotoi mun töitä, oli aina todella hapan ja ilkeä yms. Mä kuitenkin olin aina hänelle kohtelias ja huomaavainen. Lopulta hän rupesi avautumaan mulle asioista ja olemaan melkein mukava. Mä suhtauduin asiaan niin, että hän oli mulle ikäänkuin projekti. Oikeastaan hän vaikutti tyytyväisemmältä kun juteltiin lopulta enemmän. Hän ei ensin suostunut edes tervehtimään mua. En tiedä, mikä mussa vaivasi häntä, mutta hän pääsi siitä yli lopulta.

Sukulaisella saati vanhemmalla onkin usein erilailla valtaa ihmiseen halutessaan tälle pahaa kuin työkaverilla.

Onneksi sukulaisten kanssa ei ole pakko olla tekemisissä jos he ovat epämiellyttäviä. Paitsi tietenkin jos on masokisti ja nauttii kiusatuksi tulemisesta ja mielen pahoittamisesta.

Äiti nyt ainakin on sen sortin kivi, että täytyy varmaan ottaa vieläkin enemmän etäisyyttä vaikka onneksi olen päässyt muuttamaan sopivan kauas kotikaupungista. On kyllä ollut mestari mitätöimään kaikkea mitä olen saavuttanut ja ei ole ikinä kannustanut mihinkään muutakuin korkeintaan itsemurhaan.

Pitkästä aikaa olin kylässä ja vein tervetulolahjan, ei sanonut mitään. Itse laitoin aamupalatkin ja olin lähes koko ajan oman pienen lapsen kanssa ja oltiin ulkona etten aiheuttaisi liikaa vaivaa ja kävin kaupassa. Ruoista kiitin aina, mutta ei mitään vastausta katsoi vaan silmiin. Nyt toivotin tekstarilla hyviä eläkepäiviä ja juhannustakin, mutta näihinkään ei mitään vastausta tullut takaisin... 

Ei tuosta oikein enää voi loukkaantua, tragikoomista lähinnä mutta ei tarvitse ihmetellä miksei kiinnosta pitää yhteyttä. Pitäkööt myös jatkossa keskusteluyhteyttä vaimoni kautta niinkuin aina tekee. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen ollut tuollainen. Nykyisin olen mukava, koska se on mulle joku periaatekysymys. Maailma on niin paha paikka, etten halua pahentaa sitä lisää. Kieltäydyn olemasta ikävä ihminen. Pikkuhiljaa olen myös muuttunut jotenkin sellaiseksi, ettei kukaan enää juuri kaada sontaa mun niskaani. Eli kai se on toiminut tavallaan. Ehkä ikä on tuonut jotain auktoriteettiä. Ja kai sen huomaa, että mikään ei enää juuri hetkauta mua kuitenkaan.

Mulla oli esim. töissä sellainen "vihollinen". Hän sabotoi mun töitä, oli aina todella hapan ja ilkeä yms. Mä kuitenkin olin aina hänelle kohtelias ja huomaavainen. Lopulta hän rupesi avautumaan mulle asioista ja olemaan melkein mukava. Mä suhtauduin asiaan niin, että hän oli mulle ikäänkuin projekti. Oikeastaan hän vaikutti tyytyväisemmältä kun juteltiin lopulta enemmän. Hän ei ensin suostunut edes tervehtimään mua. En tiedä, mikä mussa vaivasi häntä, mutta hän pääsi siitä yli lopulta.

Sukulaisella saati vanhemmalla onkin usein erilailla valtaa ihmiseen halutessaan tälle pahaa kuin työkaverilla.

Niin on. Olen siksi hyvin vähän kontaktissa useisiin sukulaisiin ja multa on mennyt välit täysin yhteen vanhempaan. Yritin parhaani, mutten kestänyt myrkkyä.

Totta puhuen mulla on vaikeuksia päästää ihmisiä lähelle juuri sen takia, koska sitten heillä on enemmän valtaa muhun ja sitten he tietävät musta niin paljon, että voivat satuttaa. Työstän sitä asiaa. Olen löytänyt muutamia ihmisiä, jotka ovat turvallisia pääosin.

Vaikeinta on olla itselleen mukava ja vetää rajoja.

11

Sukulaismulkvisteille ei voi mitään, ne ei muutu. Mutta jos uusi tuttavuus (esim työssä tai harrastuksessa) tuntuu mulqlta, niin silloin omalla käytöksellä voi vaikuttaa asiaan. Ehkä. Ainakin kannattaa yrittää.

Vierailija kirjoitti:

Onneksi sukulaisten kanssa ei ole pakko olla tekemisissä jos he ovat epämiellyttäviä. Paitsi tietenkin jos on masokisti ja nauttii kiusatuksi tulemisesta ja mielen pahoittamisesta.

Eihän sitä ajattele, että tulee kiusatuksi, kun etkö nyt tajunnut aloitusta, että se toinen nimenomaan on saanut sinut uskomaan, että sinussa on vikaa, kun ette tule toimeen.

ap

Miksi muuttuisi mukavaksi tuolla tavalla?

Ihminen on varmimmin mukava toiselle, jolta hän tarvitsee jotakin.

Vierailija kirjoitti:

Miksi muuttuisi mukavaksi tuolla tavalla?

Ihminen on varmimmin mukava toiselle, jolta hän tarvitsee jotakin.

Kuulostaa aika masentavalta. Varsinkin jos puhutaan sukulaissuhteista.