Lue keskustelun säännöt.
Mt-ongelmaiset : mistä haaveilette?
15.06.2018 |
Suurin osa miettii teininä ja nuorena aikuisena mitä haluaa elämältään; toiveammatteja ja muita isompia haaveita. Itse toivoin elämältä ainoastaan kuolemaa, en nähnyt edessäni minkäänlaista tulevaisuutta. Niin kuitenkin kävi, että lopulta epätoivo kävi liian syväksi, pääsin pohjalle ja koin viimein jonkinlaisen käänteen. Paranemisprosessi on ollut pitkä ja tuskainen, mutta nyt koen jo olevani lähes normaali ihminen.
Tosin minulta puuttuu kaikki suunnitelmat, toiveet, unelmat ja tavoitteet. Viimeksi kun mietin mitä haluan tehdä isona, halusin olla intiaani. En keksi lainkaan mistä haaveilen. Nyt kun tiedän, että riitän tällaisenä kuin olen, en voi olla ihmettelemättä, että no kuka helvetti mä nyt sitten olen? Kaikki tuntuu olevan ok, mutten tiedä mihin suuntaan lähteä, miten tutustua itseeni.
Mistä te muut mt-ongelmaiset unelmoitte? Pystyttekö vielä unelmoimaan? Näettkö itsellänne tulevaisuuden? Osaako kukaan antaa vinkkejä miten tästä pääsisi johonkin suuntaan?
Olen 25-vuotias, käynyt lukion ok papereilla (EEEEM), en tiedä mitä muuta itsestäni kertoisin.
Kommentit (20)
Rauhoittavista, b-lausunnosta terapiaan ja siitä, että olisi joku lääkäri, joka tutkisi somaattisia ongelmiani ilman, että mt-ongelmat vedetään syyksi. Mutta haaveita vain, eivät ne toteudu vaikka kuinka pyydän ja perustelen.
Yksi haave on myös kuolema, se on vahvin tällä hetkellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on ainoastaan keskivaikea masennus, mutta mieltäni piristäisi nähdä kaikkien uskovaisten naamat, kun he ymmärtävät, ettei Jumalaa ole olemassa.
Pidän peukkuja, että saat sen B-lausunnon. Sitten maltat etsiä HYVÄN terapeutin. Elämäsi
saattaa olla aivan erilaista parin vuoden päästä. Minulle kävi niin. Toivoa on!
T. Ex-onneton
Rahasta jatkoterapiaan, omasta kuolemasta, muiden kuolemasta jne
Vierailija kirjoitti:
Mulla on ainoastaan keskivaikea masennus, mutta mieltäni piristäisi nähdä kaikkien uskovaisten naamat, kun he ymmärtävät, ettei Jumalaa ole olemassa.
Ei ole jumalaa, mutta luoja on.
Sinkkumies
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Että joku aamu saisi herätä niin että tuntisi elämällä olevan tarkoitus. Nyt olen kuin robotti.
Eniten toivon että oma lapsi olisi onnellinen. Ettei ikinä sairastuisi mt-ongelmiin.
Kovin samanlaisia ajatuksia siis. Onko kenelläkään ideoita miten löytää mielenkiinnonkohteita/harrastuksia/ystäviä/jonkinlainen käsitys mitä sitä lähtisi tekemään (töitä/opiskelemaan)?
Alkuviikosta kävin kirjastossa. Haahuilin ympäriinsä tietokirjaosastolla, katselin eri alojen kirjoja ja koitin saada jonkinlaisen mielenkiinnon heräämään. Silloin tuntui, että kyllä tämä tästä, kyllä näitä mielenkiintoisia asioita on maailmassa vaikka kuinka! Kotiin päästyäni en enää muistanut mistä olin kiinnostunut, en mistään tarpeeksi.
Nyt jo keksin yhden haaveenkin: oma hevonen. Nyt täysin mahdoton ajatus, mutta ehkä jonain päivänä? En oikein ole varma haluanko tätä edes enää. Miten ihmeessä ihmiset osaavat ja uskaltavat toivoa asioita itselleen?
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Että selviydyn rauhoittavien ahdistavista vieroitusoireista hengissä ja en kuole ahdistukseen mitä purku aiheuttaa. Kamalia lääkkeitä.
En haaveile enää mistään muusta kuin henkisestä tasapainosta ja terveestä mielestä. Sellaisesta olosta, että elämä tuntuisi mukavalta ja elämisen arvoiselta. Mitään konkreettisia opiskelu- tai muita haaveita ei ole, en osaa ajatella mitään sellaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Että pääsisi eläkkeelle ja saisi elää omassa rauhassa, saada iloa pienistä asioista ja ehkä ottaa kissan seuraksi.
Haluan saada rauhan menneisyyteni ja itseni kanssa. Hartain toiveeni sen lisäksi olisi kokea rakkaus ja ehkäpä parisuhdekin. Nykyhetkessä olisi hienoa jos ei tarvitsisi stressata rahasta vaan voisi keskittyä toipumiseen - omat panokset vaan ei edes riitä terapiaan, joten alennetulla toimeentulolla on pärjättävä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä rauhoittavia tuo yksi on syönyt?
Että jaksan ja uskallan muuttaa elämääni ja rakkaudesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haaveilen virkkaavani tuomiokirkon kupolille peitteen!
Haluaisin saada mukavan työpaikan jossa pystyisin käymään ja sitten ehkä rakentaa itselleni pala palalta jonkinlaista elämää. Haluaisin joku päivä taas kokea ihmissuhteita joista nautin. Että elämä tuntuisi muulta kun vaan kärsimykseltä.
Vierailija kirjoitti:
Että selviydyn rauhoittavien ahdistavista vieroitusoireista hengissä ja en kuole ahdistukseen mitä purku aiheuttaa. Kamalia lääkkeitä.
Niin ovat.
Mua ei ole diagnosoitu, kun en ole masennukseni kanssa koskaan lääkäriin asti kehdannut/uskaltanut mennä, mutta olen kyllä hyvin masentunut ollut pitkiäkin aikoja (vuosia).
Ja tunnistan enemmän kuin hyvin tuon, ettei osaa edes haaveilla enää mistään.
Itselleni kun on vielä käynyt niin, että ne mistä joskus haaveilin, kun sain ne, eivät ne olleetkaan niin kivaa mitä luulin/ tajusin etten haluakaan niitä asioita eikä ne tuo mulle onnea, ehkä tuoneet päinvastoin onnettomuutta. Nyt mulle on siis vahvasti tullut sellainen etukäteispelko, että jos päätän kovasti haluta jotan, sen saatuani taas koenkin vain valtavan pettymyksen.
(Esim. haaveilin hoikkuudesta, kun saavutin sen, en silti koskaan ollut tyytyväinen kehooni ja sain syömishäiriön. Ja kun haaveilin nuorempana miesten huomiosta, kun sain sen "puhjettuani kukkaan", tulinkin vain hyväksikäytetyksi ja petetyksi useamman kerran. Ja kun aikuisempana halusin vaihtaa alaa, ja luulin löytäneeni oman alani, meninkin ojasta allikkoon ja koen nykyään työuupumusta ja lähestulkoon vihaan työtäni. Ja kun halusin erota surkeasta avioliitosta, luulin tulevani onnelliseksi, enpä tullutkaan ja menetin lisäksi itse lähivanhemmuuden, joka on ollut/on edelleen ja aina kova pala mulle)
Nykyään oikeastaan haaveilen vaan sapattivuodesta, ja säästän rahaa sitä varten. Haaveilen, että sapattivuoden aikana saan levättyä, löydän uudelleen täyden vapauden kautta elämäniloni ja kiinnostuksen asioihin. Toisaalta pelkään, ettei näin käykään, vaan petyn vuoteeni, masennun lisää, olen käyttänyt kaikki säästöni, enkä löydäkään enää uusia töitä...
Joskus haaveilen kulkurin elämästä. Olisi vapaus liikkua paikasta toiseen, mikään ei sitoisi mihinkään, saisi nähdä paljon eikä tarvitsisi viipyä missään kauaa.
Lyhyen tähtäimen suunnitelmina haaveilen mattolaiturille menemisestä viikonloppuna. Mäntysuovan tuoksu, toisilleen tuntemattomat ihmiset tekemässä yhdessä hiljaa, mutta reippaasti samaa hommaa.
Ja haaveilen tekeväni pitkän pyöräilylenkin kesäyössä maalaismaisemissa. Nämä kyllä myös toteutan.
Haaveilen, että saan jatkaa nykyisessä työpaikassa mahdollisimman pitkään ja samaten toivon saavani asua nykyisessä asunnossa. Haaveilen, että mieli pysyy rauhallisehkona, kuten se on nyt viimeiset puoli vuotta ollut. Kaipaan elämääni ihastusta ja seurustelukumppania, mutta toisaalta en, koska tiedän, että se horjuttaisi mielenrauhaani. Haaveilen myös, että saavuttamani fyysinen terveys (sairauden remissiovaihe) kestäisi tällä kertaa kauan.
Koskaan en ole osannut kuvitella elämääni pidemmälle kuin käsillä oleva hetki. Nyt aikuisena en osaa myöskään kuvitella mitään kovin lennokkaita asioita, joita kaipaisin. Haaveilen kai vain arjesta, ja koen olevani onnellisempi kuin koskaan.
Sama täällä. Haaveillut lopullisesta rauhasta niin kauan että puoli elämää on jäänyt elämättä, nyt en tiedä mitä tehdä, minne mennä, ei mitään suunnitelmia tai unelmia, pelkkää tyhjää.