Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

vie köyhän lapselta työpaikan”

Vierailija
07.06.2018 |

Kauppiaanrouva:

Meillä on tänä(kin) kesänä annettu nuorille, reippaille ja työnteosta kiinnostuneille mahdollisuus kokeilla siipiään. Yksi kokeilijoista on oma 13 vuotias tyttäreni. Hän ilmoitti jo viime kesän lomareissulla meidän HR-puolelle kiinnostuksensa kassatyöhön ja se laitettiin listoille. Pitkin syksyä ja kevättä on ilmaantunut muitakin kiinnostuneita ja reippaus on ollut suurin kriteeri meille työhön pääsyyn. Meilläkin on kuitenkin rajalliset resurssit ja fakta on, että nuori tarvitsee ohjausta sekä opastusta jotta hommiin sisälle pääsee. Paljon tuli mulle esim snäpissä kommenttia kuinka alle 18-vuotias ei saa kassalla työskennellä. ”Minunkaan lähikaupassa ei otettu töihin, koska en ole 18-vuotias”. Se, että jossain kaupassa kerrotaan työnteon olevan laitonta alaikäiselle, on minusta erittäin epäkunnioittavaa ja moraalitonta. Ymmärrän jos liikkeessä itsessään on sellainen politiikka etteivät he ota nuoria tai alaikäisiä töihin, mutta valehtelu lailla on minusta perusteetonta. Laki24.fi on minusta kertonut asian hyvin selkeästi. Jokainen halukas ansaitsee työpaikan.

Mun paikallinen K-Supermarket kauppias antoi mulle mahdollisuuden kun olin 16-vuotias. Olin niin sanotusti töihin tarvittaessa kutsuttava ja se oli elämäni yks parhaimmista kokemuksista. Olen aina tykännyt kassatyöskentelystä ja se oman rahan tienaaminen oli ihan parasta!

Huoltajien luvat ja Jade kirjoitti oman työsopparinsa. Meidän Jade saa tästä pätkästään ihan omaa rahaa ja on innoissaan, koska me lähdetään koko perheellä reissuun. Neljä lasta mukana niin omat ”mielenjohteet” saa jokainen kustantaa ihan itse. Me viedään ja kuskataan, tarjotaan liput Disneylandiin ja Universal Studioille sekä mitä nyt perheaktiviteetteja tehdäänkin, mutta muutoin omia tilpehöörejä varten jokaisella on oma kukkaronsa.

Kommentit (20)

Vierailija
1/20 |
07.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä jälleen yllätyin suunnattomasti joidenkin ihmisten mielen toiminnasta kun mun mieheni postas kuvan tästä meidän neidistä kesätöissään. Reaktiot on aina odotettavissa, mutta kommentit oli jopa mun tajuntaan hilpasen omituisia. ”Yrittäjä työllistää oman lapsensa, niin jää köyhän lapset ilmat työtä.” Siis mitähän idiotismia tämä on!?! Mun mieheni yrittäjänä pitäisi siis jättää oma perheenjäsen palkkaamatta, jotta vähäosaisemman lapsi pääsisi töihin? Meidän lasten ei tarvitse oppia työmoraalia tai rahan arvoa, koska ollaan yrittäjäperhe? Tietty logiikka tuokin.

Mä haluan opettaa mun tytöille miten paljon he joutuvat työtunteja laittamaan esimerkiksi lempimurojensa tai aamupalamehun eteen. He saavat toivoa meiltä kauppareissuilta mitä mieli milloinkin halajaa, mutta se ymmärrys montako tuntia töitä näihin toiveisiin tarvitaan, onkin sitten juttu erikseen.

Se, että vanhemmat ovat toimeentulevia, ei tarkoita sitä että lasten ei tarvitsisi tehdä mitään tai edes etteikö jokainen haluaisi oppia työn tekoa. Annetaan rahkeidemme mukaan nuorillekin mahdollisuus ja on hyvä muistaa ettei kukaan meistä ole ollut seppä syntyessään.

https://www.idealista.fi/kauppiaanrouva/2018/06/06/yrittajan-kakara-vie…

Vierailija
2/20 |
07.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Otsikko siis yrittäjän kakara vie köyhän lapselta työpaikan

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/20 |
07.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Niinhän tuo monesti menee että suhteilla pääsee helpommin töihin, varsinkin alaikäisenä.

Vierailija
4/20 |
07.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Niinhän tuo monesti menee että suhteilla pääsee helpommin töihin, varsinkin alaikäisenä.

Sama se on usein julkisella puolellakin. Myöhemmin nämä lapset ovat etulyöntiasemassa työpaikkojen haun suhteen koska ovat hankkineet jo työkokemusta. Pääsevät helpommin uusiin työpaikkoihin ilman suhteitakin. Sitten eivät millään ymmärrä miten muilla voi olla vaikeuksia päästä töihin.

Vierailija
5/20 |
07.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kysyn vähän aiheen ohi ja mielenkiinnosta, että saako muka alaikäinen myydä päihteitä kassalla?

Vierailija
6/20 |
07.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

No niinhän se juurikin menee, että toisille annetaan syntyessään suuhun erilainen lusikka kuin toisille.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/20 |
07.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kysyn vähän aiheen ohi ja mielenkiinnosta, että saako muka alaikäinen myydä päihteitä kassalla?

Saa valvonnan alla. 

Vierailija
8/20 |
07.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

No kyllä monella työpaikalla palkataan nimen omaan pelkästään niitä työntekijöiden lapsia. Ei tuossa siis ole mitään uutta. Ehkä tässä on yksi syy miksi työttömyys ja köyhyys periytyy, kun on niin vaikea saada se ensimmäinenkin työkokemus ja sen jälkeen moni putoaa jo kelkasta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/20 |
07.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minusta tuntuisi oudolta ja kylmältä, jos vanhemmat eivät suosisi omaa lastaan.

Vierailija
10/20 |
07.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

No kyllä monella työpaikalla palkataan nimen omaan pelkästään niitä työntekijöiden lapsia. Ei tuossa siis ole mitään uutta. Ehkä tässä on yksi syy miksi työttömyys ja köyhyys periytyy, kun on niin vaikea saada se ensimmäinenkin työkokemus ja sen jälkeen moni putoaa jo kelkasta.

Eikö se johdukaan köyhien laiskuudesta?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/20 |

Meillä oli pari vuotta sitten töissä muutama nuori, joiden vanhemmilla ei ollut mitään siteitä firmaan, ei olleet omien lasten kavereita tms. eli ihan omin avuin eli paikallisen etsivän nuorisotyön ohjaajan soiton ja käynnin jälkeen palkattiin. Ei olisi kannattanut, koska ikinä ei ole niin laiskoja nuoria nähty.

Vierailija
12/20 |

Vaatii vain lisää aktiivisuutta, meilläkin oli pari vuotta sitten tilanne kun alaikäinen poika ei saanut kesätöitä millään, lähetti useita kymmeniä hakemuksia, kävi paikan päällä monessa paikassa, ei tärpännyt. Pääsi 16- vuotiaana jakamaan mainoksia, 17- vuotiaana oli puhelinmyyjänä, 18- vuotiaana sitten hyvin suoritettujen koulun harjoitteluiden takia jo soiteltiin töihin (myös edellisen kesän puhelinmyynnistä) ja sai valita useista eri paikoista. Vanhempien tuki on todella tärkeää, en siis tarkoita paikkojen hakua lapsen puolesta vaan kannustamista ja auttamista esim. tiedonhaussa. Oma reippaus ja se että "mikä tahansa" homma kelpaa aluksi on tärkeää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/20 |
07.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä minusta olisi tosi kummallista, jos kauppias ei palkkaisi omaa lastaan, kun kiinnostusta kerta on. 

Vierailija
14/20 |
07.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No kyllä monella työpaikalla palkataan nimen omaan pelkästään niitä työntekijöiden lapsia. Ei tuossa siis ole mitään uutta. Ehkä tässä on yksi syy miksi työttömyys ja köyhyys periytyy, kun on niin vaikea saada se ensimmäinenkin työkokemus ja sen jälkeen moni putoaa jo kelkasta.

Eikö se johdukaan köyhien laiskuudesta?

Meillä oli pari vuotta sitten töissä muutama nuori, joiden vanhemmilla ei ollut mitään siteitä firmaan, ei olleet omien lasten kavereita tms. eli ihan omin avuin eli paikallisen etsivän nuorisotyön ohjaajan soiton ja käynnin jälkeen palkattiin. Ei olisi kannattanut, koska ikinä ei ole niin laiskoja nuoria nähty.

Ja tästä voidaan päätellä...ei niin yhtään mitään.

Tottakai nuorissa on laiskoja ja reippaita, se on ihan selviö. Meillä erityisesti pomon omat ja sukulaislapset ovat olleet todella laiskoja ja tulleet työpaikalle lähinnä kuluttamaan aikaa, mutta silti tajuan että kyse on yksittäistapauksista. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/20 |
07.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No kyllä monella työpaikalla palkataan nimen omaan pelkästään niitä työntekijöiden lapsia. Ei tuossa siis ole mitään uutta. Ehkä tässä on yksi syy miksi työttömyys ja köyhyys periytyy, kun on niin vaikea saada se ensimmäinenkin työkokemus ja sen jälkeen moni putoaa jo kelkasta.

Eikö se johdukaan köyhien laiskuudesta?

Meillä oli pari vuotta sitten töissä muutama nuori, joiden vanhemmilla ei ollut mitään siteitä firmaan, ei olleet omien lasten kavereita tms. eli ihan omin avuin eli paikallisen etsivän nuorisotyön ohjaajan soiton ja käynnin jälkeen palkattiin. Ei olisi kannattanut, koska ikinä ei ole niin laiskoja nuoria nähty.

No sorry nyt vaan, mutta etsivän nuorisotyön asiakkaat taitavat olla juuri niitä ongelmanuoria, joiden puolesta nuorisotyöntekijä toimii.

Vierailija
16/20 |
07.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Toinen puoli asiasta:

Kun perheenjäsen on täysi-ikäinen, ja jos jää työttömäksi, mutta perheessä on yrittäjä/yrittäjiä, niin katsotaan, että pitää työllistyä siihen yritykseen - huolimatta siitä, onko yrityksellä varaa palkata työntekijää.

Eli työtön jää ilman työttömyyskorvausta.

Ja julkisen (esim. valtion) puolen työpaikoista, haut ovat myös julkisia ks. valtiolle.fi - ja pätevyysvaatimukset on, ei sinne oteta jonon ohi suhteilla.

Vierailija
17/20 |

Meilläkin oli viime kesänä varastolla yksi poika etsivän nuorisotyön kautta. Ikinä ei ole niin reipasta kesähessua ollut. Täksi kesäksi soitettiin ja tarjottiin hommia mutta oli päässyt syksyllä opiskelemaan ja saanut omaa alaa liippaavan kesäduunipaikan :)

Vierailija
18/20 |
07.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Toinen puoli asiasta:

Kun perheenjäsen on täysi-ikäinen, ja jos jää työttömäksi, mutta perheessä on yrittäjä/yrittäjiä, niin katsotaan, että pitää työllistyä siihen yritykseen - huolimatta siitä, onko yrityksellä varaa palkata työntekijää.

Eli työtön jää ilman työttömyyskorvausta.

Ja julkisen (esim. valtion) puolen työpaikoista, haut ovat myös julkisia ks. valtiolle.fi - ja pätevyysvaatimukset on, ei sinne oteta jonon ohi suhteilla.

Kylläpä otetaan täsmäkoulutusta edellyttämättömiin kesätöihin. Saahan se haku olla olemassa, jos valituksi tulee kuitenkin se oikea tuttu tyyppi. Tämän itsekin kokeneena sekä valittuna että valitsematta jääneenä. Monet julkishallinnonkin laitokset kertovat, että ensin palkataan harjoittelijat, sitten ennenkin talossa olleet, sitten henkilökunnan lapset ja lopulta sitten ” ulkopuoliset”. Paikkoja saa olla melkoisesti, jos niitä ulkopuolisille riittää.

Vierailija
19/20 |
07.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihan normaalia, että yrittäjän lapsen ensimäinen kesätyöpaikka alaikäisenä on vanhempansa yritys. Joskus aiemmin on ollut ihan tavallista sekin, että joku yrittäjän lapsista opiskeli samalle alalle ja teki koko työuransa vanhempansa yrityksessä eli jatkoi yritystä vielä senkin jälkeen, kun vanhempi jäi eläkkeelle. Ensimmäinen kesätyöpaikkani 14-vuotiaana oli faijan firmassa ja samalla tavalla niin siskoni kuin omien lastenikin ensimmäiset kesäduunit ovat olleet vanhempiensa firmoissa. 

Vierailija
20/20 |
07.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No kyllä monella työpaikalla palkataan nimen omaan pelkästään niitä työntekijöiden lapsia. Ei tuossa siis ole mitään uutta. Ehkä tässä on yksi syy miksi työttömyys ja köyhyys periytyy, kun on niin vaikea saada se ensimmäinenkin työkokemus ja sen jälkeen moni putoaa jo kelkasta.

Eikö se johdukaan köyhien laiskuudesta?

Meillä oli pari vuotta sitten töissä muutama nuori, joiden vanhemmilla ei ollut mitään siteitä firmaan, ei olleet omien lasten kavereita tms. eli ihan omin avuin eli paikallisen etsivän nuorisotyön ohjaajan soiton ja käynnin jälkeen palkattiin. Ei olisi kannattanut, koska ikinä ei ole niin laiskoja nuoria nähty.

Hälytyskellojen olisi pitänyt soida jo heti alussa, koska ohjaaja soitti heidän puolestaan, eivätkä käyneet kysymässä paikkaa itse. Aktiivinen pitää itse olla. Itselläni oli aikoinaan useita vuosia yritys, johon palkkasin useita nuoria, sekä otin TET-harjoittelijoita. Päätin jo alusta asti, etten palkkaa tai ota ketään sellaista töihin, joka ei itse hae tai kysy paikkaa.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi yksi kaksi