Täydellinen nimi?
Mikä on sinun mielestäsi täydellinen nimi, se kaikkein paras? Minkä nimen antaisit lapsellesi, jos saisit ihan itse päättää?
Kommentit (6)
Minulla ei ole lapsia, mutta olen aina ajatellut, että en antaisi lapselle "kauneinta" tai "parasta" nimeä, enkä päättäisi nimeä etukäteen, vaan tutustuisin ensin lapsen olemukseen ja persoonaan ja sitten valitsisin siihen sopivan nimen. Tuntuisi hölmöltä, että olisin etukäteen valinnut nimen, vaikka Anna, ja sitten tulokas ei olisikaan yhtään Annan oloinen, vaan vaikka Tyyne tai Marianne.
En tiedä etukäteen, minkä nimen varmasti antaisin. Tiedän, että nimen antaminen tapahtuu yksimielisesti, koska meillä vanhemmilla on hyvin pitkälle sama maku, joten päätämme yhdessä ja itse. Toki googletamme ja tutkimme nimikirjoja. Kuitenkin olen todennut, että perinteisemmät nimet kestävät aikaa.
Nimi tulee olla sellainen, että se sopii kaikenikäisenä ja etenkin aikuisena. Sen tulee sopia kokonaisuuteen/sukunimeen ja tietenkin lapselle. Kannattaa unohtaa jotkut oudot päähänpistot ja miettiä, olisiko itse innoissaan kyseisestä nimestä? Ei kaikki "mummonimetkään" ole kauniita. Historiasta/suvusta tms. voi jonkun persoonallisen, sopivan nimen poimia nimirimpsuun.
En innostu "lapsellisista" enkä liian lähiönimistä, nimilyhenteistä enkä kutsumanimistä virallisina niminä. Kutsua ja hellitellä voi jälkeenpäin useilla nimillä.
Mietin, kuulostaako nimi fiksulta, persoonalliselta, napakalta, kauniilta, naiselliselta, miehekkäältä, enemmän aikuismaiselta kuin vauvanimeltä, onko se sukunimen kanssa samaa "sarjaa"?
Helposti annetaan niitä juuri nyt muodissa olevia nimiä. Väestörekisterikeskuksen etunimitilastosta näkee, mitkä nimet ovat kestäneet aikaa.
Mielestäni näin löytyy se kaikkein paras ja sopivin nimi - täydellisyydestä en tiedä.
Minulla ei varmaankaan ole yhtä "täydellistä" nimeä, vaan muutamia, useitakin ajattomia, kauniita nimiä, joista pidän.
Elizabeth on aina ollut suosikki, olkoot kuinka ulkomaalainen tahansa
Sofia