Sain ahmimiskohtauksen :( Onko joku parantunut bed:istä?

No onpa paljon.

Oletko kokeillut mindfulnessia, meditaatiota, hypnoosia? Esim. Youtubesta voi aloittaa, jos ymmärrät englantia. Siellä on paljon hyviä self help -videoita. Kuulostaa ehkä hihhuloinnilta, mutta nämä voivat oikeasti auttaa, jos on asennoitunut oikein.

Oikeasti tuo ei ole vielä paljon.

Mutta keski-iässä huono olo ahmimisten jälkeen pahenee, joten on paljon helpompi kontrolloida.

Tällä kertaa ei ollut paljon, mutta on kokemusta niistäkin kerroista kun olen tuhonnut puolet leipäpussista, 300 g sipsipussin ja kokonaisen suklaalevyn putkeen. Hassua kun joillekin tärkeintä näkyy olevan määrä, itse olen vaan onnellinen, että jäi tähän.

ap

Vierailija kirjoitti:

Tällä kertaa ei ollut paljon, mutta on kokemusta niistäkin kerroista kun olen tuhonnut puolet leipäpussista, 300 g sipsipussin ja kokonaisen suklaalevyn putkeen. Hassua kun joillekin tärkeintä näkyy olevan määrä, itse olen vaan onnellinen, että jäi tähän.

ap

Edelleenkin: tuo ei ole paljon jos on BED.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tällä kertaa ei ollut paljon, mutta on kokemusta niistäkin kerroista kun olen tuhonnut puolet leipäpussista, 300 g sipsipussin ja kokonaisen suklaalevyn putkeen. Hassua kun joillekin tärkeintä näkyy olevan määrä, itse olen vaan onnellinen, että jäi tähän.

ap

Edelleenkin: tuo ei ole paljon jos on BED.

Ei kai tämä nyt ole mikään kilpailu? Saan kai tuntea oloni huonoksi vaikka sinun mielestäsi en ole ahminut paljoa! Hieman kummastuttaa, että mikä se raja on, koska mainitsemani määrät ei todellakaan ole normaalia syömistä. Keskustelu meni kyllä ihan kummalliseksi...

ap

Joo, tämä ei ole kilpailu ja täällä nyt yleensäkin on tapani kääntää asia kuin asia negatiiviseksi, joten älä ap välitä.

En vastaa varsinaiseen kysymykseesi, mutta tiedän, mistä moinen käytös aiheutuu.

Ihminen tuntee tyhjyyttä tai pahaa ahdistusta. Mieti, kumpaa sinä tunnet, vai tunnetko molempia. Ennenkaikkea, pysähdy nyt miettimään tunteitasi, miltä sinusta tuntuu, vielä ahmisenkin jälkeen. Ainoastaan tunteitaan kuuntelemalla ja tunnistamalla voi parantua syömishäiriöistä, monille auttaa myös keskustelua asiasta. Samoin esim. liikunta.

Tsemppiä, ap!

Oon parantunut eli toivoa on.

Meni vuosia sairastaessa ja bedin takia tuli lähes 40 kg painoa.

Nykyään olen normaalipainoinen taas ja ahmimishäiriö ollut hallinnassa vuosia. Nautin elämästä eikä enää tule ahmimiskohtauksia.

Piti lopettaa tiukat laihdutuskuurit, ravitsemusterapiasta ja terapiasta oli apua.

Piti lopettaa herkkujen isojen määrien osto kotiin ja rajoittaa ne aina yksittäispakkauksiin alussa. Mä siis ahmin aina herkkuja. Sitten syödä terveellisesti, monipuolisesti ja säännöllisesti ja lopussa luopua ajatuksesta joku ruoka on yksiselitteisesti kielletty, milloin olen repsahtanut (milloin tuli ajatus että no sama sitten ahmia lisää). Mulla oli siis, ironista kyllä, myös ortorektisia piirteitä ajattelussani. Bed puhkesi rankoista laihdutuskuureista ja mustavalkosesta ajattelusta mulla. Eli laihdutusta seurasi aina paasto.

Ei enää ole ruokahimoja niin suuria, että kai mulla saatto olla jotain vitamiininpuutoksiakin jojoilusta ja epäterveellisestä elämästä.

1) Lopeta laihduttaminen!

2) Ala syömään kolmen tunnin välein virallisterveellisesti.

3) Hae apua vaikka ravitsemusterapeutilta tasapainoisen ruokavalion suunnitteluun.

Keskity syömiseen. Ota se hetki itsellesi. Älä ole puhelimella, koneella, telkkarin ääressä, äläkä lue.

Mulla auttaa myös se, että katan pöydän. Yhtä leipää varten isot puitteet. Saan syödä vain sen, mitä esille olen ottanut.

Tänään oli aamukahvi, sämpylä härpäkkeillä, muutama mansikka ja rivisuklaata. Mielihän teki lisää, mutta sain pidettyä itseni kaidalla tiellä toistaiseksi. Ilta jännittää, olis ylioppilasjuhlat.

Pystyykö tästä parantumaan? Olen ajatellut, että tämä on koko elämän prosessi, hyvine ja huonoine aikoineen.

Onnistui mutta ainoastaan terapian + oikean ruokavalion kautta. Täällä on vähän samanlaisia vinkkejä annettu. Minulla tosin oli bulimia ja bed, eli jaksoja kun oksensi ja sitten taas jaksoja kun en ahminut. Huom muuten nuorille, en koskaan laihtunut vaan lihoin bulimian takia sekä menetin yhden hampaan ja hiukset. En ihan oikeasti suosittele. 

Mutta ahmiminen yleisemmin alkoi kahdesta syystä: Joko en ollut syönyt hyvin tai pitkään aikaan, jolloin keho oli nälkäinen ja tuli ahmittua. Toinen oli kun ahdisti menneisyyden traumat ja jotenkin sain hyvää oloa ahmimalla ja sain nuo ajatukset pois sen avulla. Vasta kun aloin puhumaan terapiassa niistä traumoista on ahmiminen hellittänyt ja niin myös ahdistuneisuus. Lopulta ahminta alkoi loppua kokonaan kun alkoi myös syödä oikein ja ruokkimaan kehoa. Tottakai keho haluaa ahmia jos sitä ei ruoki kunnolla, joten kun kehoa ruokkii niin ei tule ahmittua.

Aika monesti syömishäiriöissä ei ole kyse pelkästään vain huonoista ruokatavoista, vaan nuoruuden traumoista tai huonosta minäkuvasta. Siksi kehotukset siitä, miten pitäisi keskittyä syömään tai ajattella jotain muuta kuin ruokaa ei pidemmän päälle auta, jos psyykkisia ongelmia ei ole hoidettu.

"Eli laihdutusta seurasi aina paasto."

Siis ahmimista seurasi lähes aina paasto.

Tällaista oli mun elämä BEDiä sairastavana.

Ahmiminen. Seuraavana päivänä paasto. Tiukkoja laihdutuskuureja, kiduttavaa liikuntaa ja heikko olo. Sitten kun jossain vaiheessa ei enää jaksanut tuommoista itsekuritusta, saatoin mennä kauppaan ja ostaa tyyliin pussin sämpylöitä. Sitten vinksahtaneessa päässäni söin sen ja syytin itseäni repsahduksesta. Sitten oli aivan sama kaikella, olin kuin alkoholisti ja menin kauppaan ja ostin kaikkea kiellettyä. Sipsejä, karkkia, jäätelöä, kaikkea mättöä. Ahmin itseni morkkikseen asti, iski kamala turvotus ja sitten taas seuraavana päivänä laihdutus. Mun ajatus laihduttamisesta oli aivan hullun tiukka ja epäterveellinen, olin itseäni kohtaan todella ankara. Olin itseni pahin vihollinen. Mulla oli epärealistinen kuva, kuinka laihdutan itseni tuollaisella kidutusdieetillä hoikaksi, kaikki ne BED kilot pois ja päälle vielä muutama ylimääräinen.

Jossain vaiheessa olin jo niin depiksessä, että en enää laihduttanutkaan. Silloin alkoi kamala lihoaminen. Häpesin itseäni ja aloin välttelemään mielummin sosiaalisia tilanteita ellei ollut aivan pakko mennä. Häpesin sitä että olin lihonut kymmeniä kiloja. Inhosin itseäni.

Haluaisin varottaa pikadieeteistä, koska koko homma alkoi mulla sellaisilla. Tietenkin alunalkujaan se lähti tyytymättömyysestä itseeni vaikka olin ihan normaalipainoinen. Kannattaa olla varovainen pikadieettien kanssa, jos yhtään on ahmimishäiriöön taipuvainen.

Mikä harmillista, en alussa kehdannut edes hakiessa masennukseen apua myöntää ahmimishäiriötä. Mulle siis laukesi masennus ahmimishäiriön myötä, kun eristin itseäni sen takia. Kesti vuosia, kun sain kunnon apua, mutta onneksi se apu auttoi.

Kts OA tai Syömishäiriöliitto

Oletko syönyt niukasti?

Jos oon ite ollut dieetillä ja pahasti miinuskaloreilla niin tulee joskus niin järkyttävä nälkä.

Syö säännöllisesti.

Ap; onko lääkäri asettanut sinulle BED-diagnoosin? Minkä alan lääkäri?

Millaista hoitoa olet saanut?

Olen toipunut kyseisestä syömishäiriöstä