Elämästä vielä parempi

Olen opiskelupaikkakunnalla aika paljon yksin, mutta noh opinnot sujuvat hyvin ja talouskin on ok. Mun elämä tuntuu tyhjältä. Ei ole töitä tiedossa, mutta en mä sitäkään jaksa murehtia. Tai se ei ole tässä se pointti. Enemmän huolestuttaa mun sosiaalinen elämä, joka on aika minimalisista.

Mies on vaikka ei asuta yhdessä, suhteemme on latistunut ja miehestä kuuluu harvoin. Tai jos kuuluu se on peruskuulumisten vaihtoa. Erottu ei olla koskaan vielä ja siitäkin ollut puhetta. Kuten sanoin, mun sosiaaliset suhteet on vähäiset, sillä sukulaisista osa on läheisiä, osa etäisiä. Pari ystävää on vuosien varrelta jäänyt, mutten koskaa oo ollut mikää seurapiiripulmunen. Omaan vahvat mielipiteet ja oon muutenkin voimakas persoona, mutta hyvä ja empaattinen. Ja mun kaa tulee toimeen, kun ymmärtää mun omanlaisuuden. Opiskelupaikkakunnalla ei nimeksikään ole kavereita, pari tuttua vain. Osittain tähän vaikuttaa se, että oon paljon pois sieltä ja oon jonkin verran kurssikavereitani vanhempi.

Lapsia en oo ajatellut, eikä nykynen mieskään. Mietin vaan, että millä saisin mun elämästäni paremman? Masennuskin alkaa olla selätetty, ja fyysiset sairaudet (niitäkin on) alkavat olla mallillaan tai ainakin hallinnassa.

Mä mietin vaan, että heivaanko ukon pois, vai katsonko vielä, että tuleeko tästä vuosikymmenen rakkausstoori. Mitään intohimoa ei siis ole, mutta tunteita on varmasti, puoleen ja toiseen ja työllä tästä saadaan toimiva suhde.

Itsetuntokin on kunnossa, vaikka oon huonosta itsetunnosta kärsinyt.