Milloin raskaustesti?
Eli joku kuukausi sitten harrastin suojaamatonta seksiä. Kesti vain muutaman kevyen työnnön, koska haluttiin kokeilla miltä tuntuu. Tiedän, todella typerää. Aloitin kuitenkin e-pillerit ja lääkäri kehotti tekemään raskaustestin ensimmäisen liuskan loputtu vaiheilla varmuuden vuoksi. Voinko odottaa sinne asti vai kannattaako minun marssia heti huomenna raskaustesti ostamaan? Eihän ne paljoa maksa joten voisin ihan hyvin mennä, mutta pääsen kunnolla kauppaan vasta viikon päästä niin silloin sen tekisin. En ole tähän asti kauheasti asiaa stressannut, koska on ollut paljon muita asioita tehtävänä. Menkat alkoivat kunnolla seuraavana päivänä, joten voinko silti olla raskaana jos yhdyntä tapahtuu menkkojen alkuaikoina/aikana?
Onneksi raskautuminen on harvoin noin helppoa. Että odottele sinne loppuun vaan.