Mieheni yltiöuskovainen perhe

Taustatiedoksi: asun ulkomailla, olen parisuhteessa (jo 6 vuotta) etelä-eurooppalaisen miehen kanssa. Hän asui perheineen pitkät pätkät nuoruusvuosistaan Keski-Euroopassa, joten sai onneksi sieltä hyvät eväät hieman tasa-arvoisempaan ajatteluun kuin mitä hänen omassa kotimaassaan olisi opetettu.

Perheensä on kuitenkin hyvin konservatiivinen ja uskonnollinen. En aluksi kokenut tätä ongelmana - minusta kukin saa itse päättää, mihin uskoo tai on uskomatta, kunhan sitä ei tyrkytä toisille. Viime vuosina olen kuitenkin hieman häiriintynyt eräistä näiden perheenjäsenien ulostuloista. Lastenteko on nyt tapetilla, vaikka olemme jo muutamia vuosia sitten kertoneet aivan avoimesti, että emme aio hankkia lapsia. Tuleva anoppi (emme siis ole vielä naimisissa) kuitenkin jatkuvasti lähettelee somessa ties mitä vauvavideoita ja jakelee niitä muutenkin tasaisella syötöllä. Hän on sellaista vanhempaa koulukuntaa, eli lapsettomuus on vain yksinkertaisesti jotenkin käsittämätön päätös. Mieheni veli on myös tiukasti uskovainen, ja tietää, että olen ateisti. Minkäänlaista kunnioitusta en näihin päätöksiini kuitenkaan perheeltä saa; päinvastoin. Veli myös somessa jakaa ties minkälaisia, loukkaaviakin tekstejä & videoita, joissa "selitetään loogisesti" kuinka ateistit ovat typeriä, yksinkertaisia ja tietenkin armottoman väärässä.

Äiti oli myös jakanut taannoin tekstin (jostain syystä englanniksi, vaikka itse ei juuri kieltä puhu...) jossa perusteltiin miehen päätöstä erota ateistinaisesta sillä, että ateisti raahaa uskovaisenkin miehen mukanaan helvettiin. Mieheni siis on uskossa, mutta aivan eri kaliiberia kuin muut perheenjäsenensä; on seksuaalivähemmistöjen oikeuksien puolella, ei vastusta aborttia jne. Koin postauksen erittäin loukkaavana.

Joka tapauksessa, nyt lähikuukausina nämä perheenjäsenten ulostulot (jotka koen osoitetuksi itselleni, sillä heillä ei ole muita ateisteja/veloja lähipiirissä lainkaan) ovat alkaneet häiritä. Perhepäivällisillä koen oloni tukalaksi, sillä heidän käyttäytymisensä saa minut ajattelemaan, että en ole tervetullut perheeseen; ja että minussa on jotain perustavanlaatuisesti väärin. Muutaman kerran olen onnistunut luimimaan näiltä kyläilyiltä jonkin tekosyyn muodossa, mutta en myöskään halua loukata partneriani: hän tietenkin rakastaa perhettään ja haluaa, että vietämme heidän kanssaan aikaa.

Partnerini ei joko ole huomannut näitä some-päivityksiä ym., tai sitten vain ei välitä. En tiedä, miten tästä hänelle sanoisin loukkaamatta. En halua viettää aikaa sellaisten ihmisten kanssa, joiden tiedän jatkuvasti tuomitsevan, ja jotka ilmeisesti myös toivoisivat että mieheni jättäisi minut, sillä olen vähän turhankin liberaali heidän mielestään. Kuinka voisin ottaa asian puheeksi? Voinko edes, vai pitääkö hampaita kiristellen aina raahautua näihin "hauskoihin illanviettoihin?" En voi olla oma itseni hänen perheensä seurassa, vaan tuntuu siltä että vedän koko ajan jotain roolia, etten nyt vain vahingossakaan shokeeraisi liikaa. Kenelläkään samankaltaisia kokemuksia & miten otitte asian puheeksi, vai otitteko?