Miten jakaa vauva/pikkulapsi äidin ja isän välillä, kun vanhemmat eivät ole yhdessä?

Alle vuoden ikäistä  ei pitäisi laittaa yökylään lainkaan, edes isän luo. Vuosikkaasta ylöspäin sitten 1 yö per ikävuosi kerrallaan.

Huom! Voisin vielä lisätä tähän toisen mielessä tällä viikolla pyörineen kysymyksen: Paljonko tälläsessä tilanteessa isälle pitää antaa sananvaltaa lapseen liittyvissä asioissa, esimerkiksi siinä mikä lapsen nimeksi tulee? Vaikka arvostan, että lapsen isä haluaa lapsen elämässä olla, mua jostain syystä harmittaa jos joudun kauheasti huomioimaan häntä tän kaltaisissa asioissa. Mulla on sellainen lapsellinen "se on mun lapsi"-fiilis. Varmasti eri asia olisi jos oltaisiin lapsen isän kanssa parisuhteessa.

Vaikkei liity otsikkoon niin tähänkin asiaan saa antaa kokemuksiaan/mielipiteitään. :)

Ap

Muutaman kk ikäisenä varmaan hyvä olla vain päivävierailulla isän luona, varsinkin jos on rinnalla.

Ihanaa, että isä haluaa olla läsnä.

Yhdessäkin varmaan voitte viettää aikaa?

En minäkään tuon ikäistä yökylään laittaisi. Voisiko isä käydä olemassa lapsen kanssa esim. kolme kertaa viikossa jolloin sinä voisit tehdä omia juttuja (lenkille, kauppaan, asioiden hoitamista jne.)

Olisiko asumisjärjestelyillä mahdollisuus vaikuttaa? Muutto esim. samaan taloyhtiöön tai muuten lähekkäin?

Juttelisin asiasta mieluummin neuvolassa, kuin vauvapalstalla. Tällaiset eivät mielestäni ole mitään mielipidekysymyksiä, vaan täytyy ottaa huomioon faktat, miten tuo tilanne vaikuttaa lapseen ja mikä on lapsen parasta.

Meillä ollut 6kk asti viikko-viikkosysteemillä, lisäksi viikon puolivälissä näkee myös toista vanhempaa,ettei olisi aivan niin pitkää erossaoloaikaa. Näin mennyt nyt vuoden todella hyvin ja lapsi sopeutui tähän oikeastaan heti. Toki jos alkaa jotenkin oirehtimaan niin sitten mietitään kuviot uusiksi. Itse olen sitä mieltä, että sopeutuminen tapahtuu näin päin helpommin, kuin jos lapsi olisi vaikka 3v. ja yhtäkkiä pitäisi alkaa viikkoviikkoasumiseen, kun siihen asti olisi ollut lähinnä äidillään. Isä on yhtä lailla pätevä vanhempi kuin äitikin. Itselle toki erossa olo ottaa koville, mutta siihenkin lähes tottuu.

Vierailija kirjoitti:

Huom! Voisin vielä lisätä tähän toisen mielessä tällä viikolla pyörineen kysymyksen: Paljonko tälläsessä tilanteessa isälle pitää antaa sananvaltaa lapseen liittyvissä asioissa, esimerkiksi siinä mikä lapsen nimeksi tulee? Vaikka arvostan, että lapsen isä haluaa lapsen elämässä olla, mua jostain syystä harmittaa jos joudun kauheasti huomioimaan häntä tän kaltaisissa asioissa. Mulla on sellainen lapsellinen "se on mun lapsi"-fiilis. Varmasti eri asia olisi jos oltaisiin lapsen isän kanssa parisuhteessa.

Vaikkei liity otsikkoon niin tähänkin asiaan saa antaa kokemuksiaan/mielipiteitään. :)

Ap

Saat mieheltä elarit ihan sama mitä teet joten ei siltä mitään tarvii kysellä.

Vierailija kirjoitti:

Muutaman kk ikäisenä varmaan hyvä olla vain päivävierailulla isän luona, varsinkin jos on rinnalla.

Ihanaa, että isä haluaa olla läsnä.

Yhdessäkin varmaan voitte viettää aikaa?

Joskus lapsen isä on käynyt täällä meillä pikaisesti kylässä, mutta jostain syystä ei vaikuta hirveän innostuneelta viettämään aikaa kovin pitkästi/kovin usein kolmisin. Olen aavistellut, että johtuisiko tyttöystävästään. 

Vierailija kirjoitti:

En minäkään tuon ikäistä yökylään laittaisi. Voisiko isä käydä olemassa lapsen kanssa esim. kolme kertaa viikossa jolloin sinä voisit tehdä omia juttuja (lenkille, kauppaan, asioiden hoitamista jne.)

Olisiko asumisjärjestelyillä mahdollisuus vaikuttaa? Muutto esim. samaan taloyhtiöön tai muuten lähekkäin?

Asumisjärjestelyt on mielestäni jo aika hyvät, välimatkaa meillä on noin 3-4 km. :)

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huom! Voisin vielä lisätä tähän toisen mielessä tällä viikolla pyörineen kysymyksen: Paljonko tälläsessä tilanteessa isälle pitää antaa sananvaltaa lapseen liittyvissä asioissa, esimerkiksi siinä mikä lapsen nimeksi tulee? Vaikka arvostan, että lapsen isä haluaa lapsen elämässä olla, mua jostain syystä harmittaa jos joudun kauheasti huomioimaan häntä tän kaltaisissa asioissa. Mulla on sellainen lapsellinen "se on mun lapsi"-fiilis. Varmasti eri asia olisi jos oltaisiin lapsen isän kanssa parisuhteessa.

Vaikkei liity otsikkoon niin tähänkin asiaan saa antaa kokemuksiaan/mielipiteitään. :)

Ap

Saat mieheltä elarit ihan sama mitä teet joten ei siltä mitään tarvii kysellä.

:D En halua kuitenkaan olla inhottava. Vaikka mulla onkin tuo "se on mun lapsi"-fiilis niin tiedostan sen olevan hölmö juttu, onhan se loppujen lopuksi yhtälailla hänenkin lapsensa. Sen takia mietityttää pitäiskö hänellä olla sananvaltaa siinä missä mullakin. Enkä halua kyllä riitaantuakaan hänen kanssaan, koska lapsen parhaaksi on varmasti se että hänellä on molemmat vanhemmat elämässään ja olisi kauheaa jos ajaisin isän pois olemalla liian itsekäs ja omiva.

Ap

On kyllä sairasta, että ihmiset ovat valmiita riskeeraamaan lapsensa kehityksen vain päästäkseen leikkimään vauvalla.

Saimme lapsen, mutta emme olleet yhdessä.

Isä kävi meillä tapaamassa kolmesti viikossa (säännöllisesti ti, to ja su) kolme tuntia kerrallaan. Etenkin ensikuukaudet olin aina läsnä, koska imetin ja vauva söi hyyyvin epäsäännöllisesti (ja usein).

Noin 6kk iässä aloin olemaan aina jonkun tapaamisen poissa, jotta vauva tottuisi olemaan pelkästään myös isän kanssa, mutta tutussa ympäristössä kotona.

Ekat päivätapaamiset isän luona olivat n. 7-8 kk iässä (yksi tapaaminen isän luona, loput kaksi meillä kotona). Ekan yön olin poissa kun lapsi oli 8kk (isä oli meillä yötä, itse lähdin illalla ja tulin aamulla, siksi meillä että vauva jälleen tottuisi isän hoitavan yöllä, mutta alkuun tutussa ympäristössä).

1-vuotiaana kaikki päivätapaamiset olivat isän luona (edelleen kolmesti viikossa, mutta aika oli n. 3-6 tuntia) ja mukaan tuli yökylät silloin tällöin isällä (yksi yö).

1v4kk iässä lapsi aloitti päivähoidon, jolloin hän oli säännöllisesti kerran viikossa yhden yön isällään ja kahtena iltapäivänä tapasivat kuten aiemminkin.

1v8kk iässä alkoivat kahden yön yökylät perätysten, siten, että oli joka toinen viikonloppu isällään ja välissä myös yhden yön.

2,5-vuotiaana alkoi olla 3 yötä (joka toinen vkl pe-ma ja välissä kaksi erillistä, yksittäistä yötä) ja nykyään, 4-vuotiaana, on lähestulkoon vuoroviikoin.

Oli hidasta, oli raskasta ja hetkittäin isästäkin turhauttavaa ravata meillä jne (ja itsellä oman ajan puute oli välillä tosi kuormittavaa), mutta nyt olemme kumpikin todella onnellisia, kun teimme kaiken rauhassa. Lapsemme on hyvin herkkä ja muutoksiin voimakkaasti reagoiva, joten olemme yhtä mieltä että tämä oli lapselle loistava juttu - hän on hyvin tasapainoinen ja saanut rauhassa totutella kahden kodin taktiikkaan :) Toisille toki voi toimia toisin, tämä toimi meillä hyvin, vaikka vaatikin meiltä vanhemmilta sopeutumista, säätämistä, muuttumiskykyä ja joustamista. Toki se myös hitsasi meitä yhteen vanhempina ja on vain lujentanut keskinäistä suhdettamme (joka siis on pelkästään vanhempien suhde, ei ole koskaan ollut romantiikkaa tai fyysistä, pl. toki lapsen teko).

Vierailija kirjoitti:

Saimme lapsen, mutta emme olleet yhdessä.

Isä kävi meillä tapaamassa kolmesti viikossa (säännöllisesti ti, to ja su) kolme tuntia kerrallaan. Etenkin ensikuukaudet olin aina läsnä, koska imetin ja vauva söi hyyyvin epäsäännöllisesti (ja usein).

Noin 6kk iässä aloin olemaan aina jonkun tapaamisen poissa, jotta vauva tottuisi olemaan pelkästään myös isän kanssa, mutta tutussa ympäristössä kotona.

Ekat päivätapaamiset isän luona olivat n. 7-8 kk iässä (yksi tapaaminen isän luona, loput kaksi meillä kotona). Ekan yön olin poissa kun lapsi oli 8kk (isä oli meillä yötä, itse lähdin illalla ja tulin aamulla, siksi meillä että vauva jälleen tottuisi isän hoitavan yöllä, mutta alkuun tutussa ympäristössä).

1-vuotiaana kaikki päivätapaamiset olivat isän luona (edelleen kolmesti viikossa, mutta aika oli n. 3-6 tuntia) ja mukaan tuli yökylät silloin tällöin isällä (yksi yö).

1v4kk iässä lapsi aloitti päivähoidon, jolloin hän oli säännöllisesti kerran viikossa yhden yön isällään ja kahtena iltapäivänä tapasivat kuten aiemminkin.

1v8kk iässä alkoivat kahden yön yökylät perätysten, siten, että oli joka toinen viikonloppu isällään ja välissä myös yhden yön.

2,5-vuotiaana alkoi olla 3 yötä (joka toinen vkl pe-ma ja välissä kaksi erillistä, yksittäistä yötä) ja nykyään, 4-vuotiaana, on lähestulkoon vuoroviikoin.

Oli hidasta, oli raskasta ja hetkittäin isästäkin turhauttavaa ravata meillä jne (ja itsellä oman ajan puute oli välillä tosi kuormittavaa), mutta nyt olemme kumpikin todella onnellisia, kun teimme kaiken rauhassa. Lapsemme on hyvin herkkä ja muutoksiin voimakkaasti reagoiva, joten olemme yhtä mieltä että tämä oli lapselle loistava juttu - hän on hyvin tasapainoinen ja saanut rauhassa totutella kahden kodin taktiikkaan :) Toisille toki voi toimia toisin, tämä toimi meillä hyvin, vaikka vaatikin meiltä vanhemmilta sopeutumista, säätämistä, muuttumiskykyä ja joustamista. Toki se myös hitsasi meitä yhteen vanhempina ja on vain lujentanut keskinäistä suhdettamme (joka siis on pelkästään vanhempien suhde, ei ole koskaan ollut romantiikkaa tai fyysistä, pl. toki lapsen teko).

Kiitos kun kerroit miten teillä asiat menivät. :) Tuli tästä mieleen, että tapasiko lapsi isän puolen sukulaisiaan alkuaikoina ollenkaan? Meillä sellanen tilanne, että lapsen isä tahtoo lasta päivätapaamisiin luokseen/ulos myös sen takia, että voisi omille vanhemmilleen, sisaruksilleen ja ilmeisesti myös tyttöystävälleen häntä tutustuttaa. Onhan se ymmärrettävää tietenkin että hekin ovat lapsesta kiinnostuneita ja kokisivat varmaan oudoksi jos pitäisi alkaa aina mun luona kyläilemään, kun en tunne heitä millään lailla.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saimme lapsen, mutta emme olleet yhdessä.

Isä kävi meillä tapaamassa kolmesti viikossa (säännöllisesti ti, to ja su) kolme tuntia kerrallaan. Etenkin ensikuukaudet olin aina läsnä, koska imetin ja vauva söi hyyyvin epäsäännöllisesti (ja usein).

Noin 6kk iässä aloin olemaan aina jonkun tapaamisen poissa, jotta vauva tottuisi olemaan pelkästään myös isän kanssa, mutta tutussa ympäristössä kotona.

Ekat päivätapaamiset isän luona olivat n. 7-8 kk iässä (yksi tapaaminen isän luona, loput kaksi meillä kotona). Ekan yön olin poissa kun lapsi oli 8kk (isä oli meillä yötä, itse lähdin illalla ja tulin aamulla, siksi meillä että vauva jälleen tottuisi isän hoitavan yöllä, mutta alkuun tutussa ympäristössä).

1-vuotiaana kaikki päivätapaamiset olivat isän luona (edelleen kolmesti viikossa, mutta aika oli n. 3-6 tuntia) ja mukaan tuli yökylät silloin tällöin isällä (yksi yö).

1v4kk iässä lapsi aloitti päivähoidon, jolloin hän oli säännöllisesti kerran viikossa yhden yön isällään ja kahtena iltapäivänä tapasivat kuten aiemminkin.

1v8kk iässä alkoivat kahden yön yökylät perätysten, siten, että oli joka toinen viikonloppu isällään ja välissä myös yhden yön.

2,5-vuotiaana alkoi olla 3 yötä (joka toinen vkl pe-ma ja välissä kaksi erillistä, yksittäistä yötä) ja nykyään, 4-vuotiaana, on lähestulkoon vuoroviikoin.

Oli hidasta, oli raskasta ja hetkittäin isästäkin turhauttavaa ravata meillä jne (ja itsellä oman ajan puute oli välillä tosi kuormittavaa), mutta nyt olemme kumpikin todella onnellisia, kun teimme kaiken rauhassa. Lapsemme on hyvin herkkä ja muutoksiin voimakkaasti reagoiva, joten olemme yhtä mieltä että tämä oli lapselle loistava juttu - hän on hyvin tasapainoinen ja saanut rauhassa totutella kahden kodin taktiikkaan :) Toisille toki voi toimia toisin, tämä toimi meillä hyvin, vaikka vaatikin meiltä vanhemmilta sopeutumista, säätämistä, muuttumiskykyä ja joustamista. Toki se myös hitsasi meitä yhteen vanhempina ja on vain lujentanut keskinäistä suhdettamme (joka siis on pelkästään vanhempien suhde, ei ole koskaan ollut romantiikkaa tai fyysistä, pl. toki lapsen teko).

Kiitos kun kerroit miten teillä asiat menivät. :) Tuli tästä mieleen, että tapasiko lapsi isän puolen sukulaisiaan alkuaikoina ollenkaan? Meillä sellanen tilanne, että lapsen isä tahtoo lasta päivätapaamisiin luokseen/ulos myös sen takia, että voisi omille vanhemmilleen, sisaruksilleen ja ilmeisesti myös tyttöystävälleen häntä tutustuttaa. Onhan se ymmärrettävää tietenkin että hekin ovat lapsesta kiinnostuneita ja kokisivat varmaan oudoksi jos pitäisi alkaa aina mun luona kyläilemään, kun en tunne heitä millään lailla.

Ap

Tapasi kyllä! Sukulaiset tosin kävivät ne ensimmäiset 7-8 kk meillä, eli vaati jälleen joustoa sekä minulta että heiltä. Mekään emme tunteneet millään tavalla, eli tutustuimme sitten siinä samalla - varmaan kaikkia vähän jännittäen.

Minunkin lapseni isä alkoi seurustelemaan lapsemme ollessa n. 3 kk (ja ovat yhä edelleen yhdessä, nainen on aivan ihana ja sydämeni sulaakin aina kun lapsi piirtää perheensä; siinä on aina äiti, isä, lapsi itse ja isän avovaimo

Ja täytyy sanoa, että olemme kaikki tosi hyvissä väleissä, vaikka isän kanssa ensimmäiset pari vuotta oli aika töyssyisiä. Nytkin lapsi itseasiassa on isän vanhemmilla mökkeilemässä ja he tuovat lapsen minulle ensi viikolla ja olen niin iloinen, että isän vanhemmat ovat "ottaneet minut omakseen", lapsen äitinä, vaikka heillä on ns. ""miniä"" jo olemassa.

Menipä avautumiseksi, mutta pointtina: meillä oli vaikea alku, kamalasti piti sopia ja säätää, tutustua kaikkiin tyhjästä, miettiä lapsen parasta ja omia fiiliksiä (mäkin olin aika "omiva" äiti, sitä yritin koko ajan kehittää) mutta nyt on niin mielettömän ihanaa että KAIKKI oli sen arvoista. Ihan kaikki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saimme lapsen, mutta emme olleet yhdessä.

Isä kävi meillä tapaamassa kolmesti viikossa (säännöllisesti ti, to ja su) kolme tuntia kerrallaan. Etenkin ensikuukaudet olin aina läsnä, koska imetin ja vauva söi hyyyvin epäsäännöllisesti (ja usein).

Noin 6kk iässä aloin olemaan aina jonkun tapaamisen poissa, jotta vauva tottuisi olemaan pelkästään myös isän kanssa, mutta tutussa ympäristössä kotona.

Ekat päivätapaamiset isän luona olivat n. 7-8 kk iässä (yksi tapaaminen isän luona, loput kaksi meillä kotona). Ekan yön olin poissa kun lapsi oli 8kk (isä oli meillä yötä, itse lähdin illalla ja tulin aamulla, siksi meillä että vauva jälleen tottuisi isän hoitavan yöllä, mutta alkuun tutussa ympäristössä).

1-vuotiaana kaikki päivätapaamiset olivat isän luona (edelleen kolmesti viikossa, mutta aika oli n. 3-6 tuntia) ja mukaan tuli yökylät silloin tällöin isällä (yksi yö).

1v4kk iässä lapsi aloitti päivähoidon, jolloin hän oli säännöllisesti kerran viikossa yhden yön isällään ja kahtena iltapäivänä tapasivat kuten aiemminkin.

1v8kk iässä alkoivat kahden yön yökylät perätysten, siten, että oli joka toinen viikonloppu isällään ja välissä myös yhden yön.

2,5-vuotiaana alkoi olla 3 yötä (joka toinen vkl pe-ma ja välissä kaksi erillistä, yksittäistä yötä) ja nykyään, 4-vuotiaana, on lähestulkoon vuoroviikoin.

Oli hidasta, oli raskasta ja hetkittäin isästäkin turhauttavaa ravata meillä jne (ja itsellä oman ajan puute oli välillä tosi kuormittavaa), mutta nyt olemme kumpikin todella onnellisia, kun teimme kaiken rauhassa. Lapsemme on hyvin herkkä ja muutoksiin voimakkaasti reagoiva, joten olemme yhtä mieltä että tämä oli lapselle loistava juttu - hän on hyvin tasapainoinen ja saanut rauhassa totutella kahden kodin taktiikkaan :) Toisille toki voi toimia toisin, tämä toimi meillä hyvin, vaikka vaatikin meiltä vanhemmilta sopeutumista, säätämistä, muuttumiskykyä ja joustamista. Toki se myös hitsasi meitä yhteen vanhempina ja on vain lujentanut keskinäistä suhdettamme (joka siis on pelkästään vanhempien suhde, ei ole koskaan ollut romantiikkaa tai fyysistä, pl. toki lapsen teko).

Kiitos kun kerroit miten teillä asiat menivät. :) Tuli tästä mieleen, että tapasiko lapsi isän puolen sukulaisiaan alkuaikoina ollenkaan? Meillä sellanen tilanne, että lapsen isä tahtoo lasta päivätapaamisiin luokseen/ulos myös sen takia, että voisi omille vanhemmilleen, sisaruksilleen ja ilmeisesti myös tyttöystävälleen häntä tutustuttaa. Onhan se ymmärrettävää tietenkin että hekin ovat lapsesta kiinnostuneita ja kokisivat varmaan oudoksi jos pitäisi alkaa aina mun luona kyläilemään, kun en tunne heitä millään lailla.

Ap

Tapasi kyllä! Sukulaiset tosin kävivät ne ensimmäiset 7-8 kk meillä, eli vaati jälleen joustoa sekä minulta että heiltä. Mekään emme tunteneet millään tavalla, eli tutustuimme sitten siinä samalla - varmaan kaikkia vähän jännittäen.

Minunkin lapseni isä alkoi seurustelemaan lapsemme ollessa n. 3 kk (ja ovat yhä edelleen yhdessä, nainen on aivan ihana ja sydämeni sulaakin aina kun lapsi piirtää perheensä; siinä on aina äiti, isä, lapsi itse ja isän avovaimo <3), eli myös tämän naisen piti alussa joustaa siinä, että hänen tuore poikaystävänsä vierailee (jopa öitä!) lapsen äidin luona - jälleen tilanne, jossa piti joustaa ja sopeutua. Mitään mustasukkaisuutta ei tosin ole (toivottavasti kellään) ollut, koska oli aivan päivänselvää että minulla ja lapsen isällä ei ole MITÄÄN tunteita eikä mahdollisuuttakaan niille.

Ja täytyy sanoa, että olemme kaikki tosi hyvissä väleissä, vaikka isän kanssa ensimmäiset pari vuotta oli aika töyssyisiä. Nytkin lapsi itseasiassa on isän vanhemmilla mökkeilemässä ja he tuovat lapsen minulle ensi viikolla ja olen niin iloinen, että isän vanhemmat ovat "ottaneet minut omakseen", lapsen äitinä, vaikka heillä on ns. ""miniä"" jo olemassa.

Menipä avautumiseksi, mutta pointtina: meillä oli vaikea alku, kamalasti piti sopia ja säätää, tutustua kaikkiin tyhjästä, miettiä lapsen parasta ja omia fiiliksiä (mäkin olin aika "omiva" äiti, sitä yritin koko ajan kehittää) mutta nyt on niin mielettömän ihanaa että KAIKKI oli sen arvoista. Ihan kaikki.

Ihana kuulla, että teillä meni lopulta kaikki noin hyvin. :) Aika haastavalta tää kaikki tosiaan tuntuu tällä hetkellä vaikka ihan hyvin toimeen tullaankin lapsen isän kanssa ja hän on mukava ihminen, ei siinä mitään. Tää kuitenkin antoi toivoa, että ehkä asiat saadaan sumplittua niin että lopulta kaikki on tyytyväisiä ja tosi hyvissä väleissä (mukaan lukien siis miehen tyttöystävä ja sukulaiset) kunhan vaan koitetaan nyt molemmat olla joustavia ja kärsivällisiä tän kaiken suhteen. 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saimme lapsen, mutta emme olleet yhdessä.

Isä kävi meillä tapaamassa kolmesti viikossa (säännöllisesti ti, to ja su) kolme tuntia kerrallaan. Etenkin ensikuukaudet olin aina läsnä, koska imetin ja vauva söi hyyyvin epäsäännöllisesti (ja usein).

Noin 6kk iässä aloin olemaan aina jonkun tapaamisen poissa, jotta vauva tottuisi olemaan pelkästään myös isän kanssa, mutta tutussa ympäristössä kotona.

Ekat päivätapaamiset isän luona olivat n. 7-8 kk iässä (yksi tapaaminen isän luona, loput kaksi meillä kotona). Ekan yön olin poissa kun lapsi oli 8kk (isä oli meillä yötä, itse lähdin illalla ja tulin aamulla, siksi meillä että vauva jälleen tottuisi isän hoitavan yöllä, mutta alkuun tutussa ympäristössä).

1-vuotiaana kaikki päivätapaamiset olivat isän luona (edelleen kolmesti viikossa, mutta aika oli n. 3-6 tuntia) ja mukaan tuli yökylät silloin tällöin isällä (yksi yö).

1v4kk iässä lapsi aloitti päivähoidon, jolloin hän oli säännöllisesti kerran viikossa yhden yön isällään ja kahtena iltapäivänä tapasivat kuten aiemminkin.

1v8kk iässä alkoivat kahden yön yökylät perätysten, siten, että oli joka toinen viikonloppu isällään ja välissä myös yhden yön.

2,5-vuotiaana alkoi olla 3 yötä (joka toinen vkl pe-ma ja välissä kaksi erillistä, yksittäistä yötä) ja nykyään, 4-vuotiaana, on lähestulkoon vuoroviikoin.

Oli hidasta, oli raskasta ja hetkittäin isästäkin turhauttavaa ravata meillä jne (ja itsellä oman ajan puute oli välillä tosi kuormittavaa), mutta nyt olemme kumpikin todella onnellisia, kun teimme kaiken rauhassa. Lapsemme on hyvin herkkä ja muutoksiin voimakkaasti reagoiva, joten olemme yhtä mieltä että tämä oli lapselle loistava juttu - hän on hyvin tasapainoinen ja saanut rauhassa totutella kahden kodin taktiikkaan :) Toisille toki voi toimia toisin, tämä toimi meillä hyvin, vaikka vaatikin meiltä vanhemmilta sopeutumista, säätämistä, muuttumiskykyä ja joustamista. Toki se myös hitsasi meitä yhteen vanhempina ja on vain lujentanut keskinäistä suhdettamme (joka siis on pelkästään vanhempien suhde, ei ole koskaan ollut romantiikkaa tai fyysistä, pl. toki lapsen teko).

Kiitos kun kerroit miten teillä asiat menivät. :) Tuli tästä mieleen, että tapasiko lapsi isän puolen sukulaisiaan alkuaikoina ollenkaan? Meillä sellanen tilanne, että lapsen isä tahtoo lasta päivätapaamisiin luokseen/ulos myös sen takia, että voisi omille vanhemmilleen, sisaruksilleen ja ilmeisesti myös tyttöystävälleen häntä tutustuttaa. Onhan se ymmärrettävää tietenkin että hekin ovat lapsesta kiinnostuneita ja kokisivat varmaan oudoksi jos pitäisi alkaa aina mun luona kyläilemään, kun en tunne heitä millään lailla.

Ap

Tapasi kyllä! Sukulaiset tosin kävivät ne ensimmäiset 7-8 kk meillä, eli vaati jälleen joustoa sekä minulta että heiltä. Mekään emme tunteneet millään tavalla, eli tutustuimme sitten siinä samalla - varmaan kaikkia vähän jännittäen.

Minunkin lapseni isä alkoi seurustelemaan lapsemme ollessa n. 3 kk (ja ovat yhä edelleen yhdessä, nainen on aivan ihana ja sydämeni sulaakin aina kun lapsi piirtää perheensä; siinä on aina äiti, isä, lapsi itse ja isän avovaimo <3), eli myös tämän naisen piti alussa joustaa siinä, että hänen tuore poikaystävänsä vierailee (jopa öitä!) lapsen äidin luona - jälleen tilanne, jossa piti joustaa ja sopeutua. Mitään mustasukkaisuutta ei tosin ole (toivottavasti kellään) ollut, koska oli aivan päivänselvää että minulla ja lapsen isällä ei ole MITÄÄN tunteita eikä mahdollisuuttakaan niille.

Ja täytyy sanoa, että olemme kaikki tosi hyvissä väleissä, vaikka isän kanssa ensimmäiset pari vuotta oli aika töyssyisiä. Nytkin lapsi itseasiassa on isän vanhemmilla mökkeilemässä ja he tuovat lapsen minulle ensi viikolla ja olen niin iloinen, että isän vanhemmat ovat "ottaneet minut omakseen", lapsen äitinä, vaikka heillä on ns. ""miniä"" jo olemassa.

Menipä avautumiseksi, mutta pointtina: meillä oli vaikea alku, kamalasti piti sopia ja säätää, tutustua kaikkiin tyhjästä, miettiä lapsen parasta ja omia fiiliksiä (mäkin olin aika "omiva" äiti, sitä yritin koko ajan kehittää) mutta nyt on niin mielettömän ihanaa että KAIKKI oli sen arvoista. Ihan kaikki.

Ihana kuulla, että teillä meni lopulta kaikki noin hyvin. :) Aika haastavalta tää kaikki tosiaan tuntuu tällä hetkellä vaikka ihan hyvin toimeen tullaankin lapsen isän kanssa ja hän on mukava ihminen, ei siinä mitään. Tää kuitenkin antoi toivoa, että ehkä asiat saadaan sumplittua niin että lopulta kaikki on tyytyväisiä ja tosi hyvissä väleissä (mukaan lukien siis miehen tyttöystävä ja sukulaiset) kunhan vaan koitetaan nyt molemmat olla joustavia ja kärsivällisiä tän kaiken suhteen. 

Ap

Kärsivällisyys, joustaminen, pysähtyminen ja syvään hengittäminen ovat (tai ainakin minulla oli) kaiken avain. Aika kuluu kyllä, vaikka juuri nyt se tuntuu hitaalta ja loputtomalta.

Ainakin minulta se vaati myös hurjasti itsetutkiskelua ja "sukeltamista" omiin tunteisiin - itseasiassa vauvavuonna pyysin lähetettä neuvolapsykologille, koska halusin apua itsekkyyteeni ja juuri tuohon omimiseen, enkä yksin oikein päässyt eroon siitä. Minulle oli siis vaikea "luopua" vauvasta (eikä normaalilla äidinvaisto-tavalla vaan juurikin kuvailemallasi lapsellisella tavalla) ja olin tavallaan "mustasukkainen" isästä (en siis parisuhdemielessä, vaan siitä, että hän saisi "MINUN" lapseni - typerää, eikös? MEIDÄNHÄN lapsi se on).

Töitä se siis vaati tosiaan kaikilta osapuolilta, itseni ehdottomasti mukaanlukien, eikä tosiaan aina ollut helpointa tai mukavinta. Mukaan mahtui ahdistusta ja turhautuneisuutta siinä missä iloa ja onneakin.

Oma vinkkini on siis ehdottomasti avoimuus ja hyvän keskusteluyhteyden säilyttäminen. Vauvavuosi on yhtä muutosten aikaa - sekä itselleen (äitiyden tuomat muutokset) että rutiineihin - vauva kasvaa silmissä ja kehitysvaiheita tulee ja menee niin että aivot menee umpisolmuun. Tämä luonnollisestikin muuttaa myös tapaamisia, esimerkiksi meillä vauvan ollessa n. 8 kk iski mieletön eroahdistus (tyypillinen aika sille) ja vauva itkeä parkui koko illan roikkuen minussa, kun oli ollut isällään viisi tuntia. Tämä vaati hetkellisen muutoksen (lyhyempi tapaaminen isän luona), joka tuntui silloin lähes maailmanlopulta - kunnes jo muutaman viikon päästä helpotti, ja vauva ei oireillutkaan enää yhtään kuudestakaan tunnista.

Tärkeää on siis pysyä kärsivällisenä, vaikka tilanne tukahduttaisi. Takapakkiakin voi tulla (kuten yllä kuvasin), mutta voin vakuuttaa, ettei lapsen tunteisiin reagoiminen ja itse joustamalla ole MITÄÄN hallaa, vaikka se voi tuntua kaikista osapuolista siltä, juuri sillä hetkellä.

Kun meillä lapsi oireili liiasta hyppimisestä (ihan vähän aikaa sitten) isän ja äidin kodin väliä, jätimme "väliyöt" pois ja länttäsimme kaikki perätysten (isällä 5 yötä putkeen, kun ennen oli 2 ja 2) - oireilu loppui heti. Kokeilemalla siis selviää ja voisinpa lähes vannoa, ettei tämäkään ratkaisu ole meillä pysyvä - muutoksia tulee ja saa tullakin, täytyy vaan itse pysyä elastisena ja elää muutosten mukana :)