Yksin vai suhteessa?

Olen tässä suhteessa ollut 9 vuotta. Olen vähän alle 30, ei lapsia (kumpikaan ei halua), kihloissa. Suurin osa ajasta on mukavaa, mutta aina kun tulee pienikin riita tai erimielisyyksiä niin tekee mieli luovuttaa ja lähtee lätkimään. Monesti tuntuu, että olisi paljon helpompaa olla yksin. Olen aina ollut itsenäinen, viihdyn hyvin yksin ja pidän siitä, että voin tehdä asioita ilman kompromissia. Suhde on luonnollisestikin rajoittanut "vapauttani". Mies jotenkin tuntuu kaipaavan todella paljon yhteistä aikaa, hellyyttä yms. Se on joskus mukavaa, mutta joskus en tahdo, että minulle puhutaan, kosketetaan tai huomioidaan mitenkään. Lisäksi olen huomannut iloitsevani siitä jos mies lähtee reissuun v.lopuksi pois ja saan olla yksin kotona tekemättä mitään järkevää koko sen aikana ns. lataudun siksi aikaa, että jaksan taas olla "normaali" puoliso.

Jos ero nyt tulee, toisaalta pelkään, että alan kaipaamaan miestä sitten kun olen yksin ja katuisi, että olen heittänyt kaiken menemään. Haluankin miettiä tarkkaan valintani. Olen lukenut plussat/miinukset niin suhteesta olemisesta kuin sinkkuudestakin + katsonut videoita asiasta. Mut äh, miten sitä pitäis tietää. No kumminkin, tässä yksi video joka on jäänyt todella mieleen:

Mieheni on kaikin puolin kunnollinen (perhe ja kaveritkin tosi kivoja), mutta suhteessa oleminen on nyt jotenkin minua ahdistanut silloin tällöin viimeiset pari vuotta... Onko täällä samassa tilanteessa olevia? Tai joku, joka on lähtenyt suhteesta olemaan yksin loppuelämää, mutta onkin taas suhteessa? Mitä siinä kävi? Tai onko vapaaehtoisia sinkkuja? Miten teillä menee? Kertokaa.