Ristiriita

Ei tarvitsisi kuin tehdä aloite ja tiedän, että hän lähtisi leikkiin mukaan. Tässä ei ole kyse siitä, että aloitteen teko jännittäisi, vaan siitä haluanko tehdä sen. Olen tässä pitkään pohtinut, että olisi mukavaa ensikertaa seurustella jonkun kanssa ja olenkin löytänyt miehen, jolta saan hienoista vastakaikua. Ei saisi heittää näin hyvää tilaisuutta hukkaan, joten nyt olisi toimittava.

Minua vaivaa hylätyksi tulemisen pelko, jonka syyt löytyvät lapsuudesta. En siksi päästä ketään lähelleni ja pessimistisyyttäni en suostu uskomaan, että mikään ihmissuhde voi oikeasti olla tasapainoinen ja kestävä. Ainoa parannuskeino tähän, mielestäni, on vain kävellä tulta päin ja tehdä juuri päinvastoin kuin vaisto käskee. Tehdä se aloite ja toivoa parasta. Pelkään myös sitä, että jos käy hyvin, niin tahallani pilaan sen jollakin päästäkseni takaisin tottumaani
yksinäisyyteen ja väittämään, ettei parisuhteet ja läheisyys kiinnosta. En viitsisi lähteä kokeilemaan, kun sitten pelissä on minun lisäksi myös sen toisen tunteet.

Onko tähän ratkaisua tai neuvoa?