Lue keskustelun säännöt.
Niin vaikea iloita rakkaan ystävän raskaudesta
29.04.2018 |
Itsellä takana 4 vuotta yritystä, sinä aikana 5 keskenmenoa. Viimeisin keskenmeno viime viikolla.
Olen onnellinen ystäväni puolesta, mutta aivan liian surullinen ja kateellinen pystyäkseni näyttämään sen vilpittömästi. Tuntuu etten kestä yhtään katsella hänen kasvavaa vatsaa ja kuunnella raskaushöpinöitä.
Huomaan kyllä että ystävääni ärsyttää, vaikka hän kovasti yrittääkin vakuuttaa toisin.
Suorastaan nolottaa omat tunteet. Vastaavan kokeneita?
Kommentit (14)
Mun mielestä todella itsekästä sulta, anteeksi nyt vaan. Pyörit niin oman navan ympärillä, että latistat toisen iloa.
Mieti tilanne toisinpäin? Sä olisit tullut raskaaksi, muttet voisi halaistua sanaa puhua asiasta, kun kaverisi alkaisi näyttää nyrpeää naamaa "minäminäminä, kun minä en saa lasta, niin ei kukaan muukaan saa saada eikä iloita".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän tunteen.
Keskenmenosi on vielä niin tuore että se voi vaikuttaa asiaan vielä normaalia enemmän. Anna itsellesi aikaa toipua ja mieti sitten vasta muuta.
No älä sitten iloitse. So simple is that. Ei tarvi.
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä todella itsekästä sulta, anteeksi nyt vaan. Pyörit niin oman navan ympärillä, että latistat toisen iloa.
Mieti tilanne toisinpäin? Sä olisit tullut raskaaksi, muttet voisi halaistua sanaa puhua asiasta, kun kaverisi alkaisi näyttää nyrpeää naamaa "minäminäminä, kun minä en saa lasta, niin ei kukaan muukaan saa saada eikä iloita".
Nyt ymmärsit väärin. Olen onnitellut ja iloinnut hänen kanssaan, koen sen vaan juuri jälleen keskenmenon kokeneena hyvin vaikeaksi. Tuntuu että osaksi vain "esitän" iloista ja omat tunteet hävettää. Mutta ymmärrän pointtisi, eihän tämä kovin kivaa ajattelua minulta ole.
Ap
Sait viime viikolla keskenmenon joten tuo on TÄYSIN NORMAALIA ajattelua. Älä siis huoli. Anna itsellesi aikaa toipua ja sitten ala vasta miettimään asiaa syvällisemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen raskaana, ja jos satut olemaan joku ystävistäni, niin toivon, että kerrot suoraan ja rehellisesti mitä tunnet. Että et pysty iloitsemaan raskaudestani koska sinulla on lapsettomuussuru. En minä siitä loukkaannu vaan ymmärrän hyvin enkä vaadi sinun iloitsemista.
Ehkä voisit puhua ystävälle tilanteestasi? Kertoa että olet onnellinen hänen puolestaan, mutta sinulla on niin vaikeita kokemuksia takana että tunnet noin vaikket haluaisikaan. Jos ystävä on aito ystäväsi hän yrittää ymmärtää sinua ja muistaa tukea sinua vaikka paljon energiaa meneekin tulevaan vauvaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan ymmärrettävää, hyväksy tunteesi. On helvetillistä kestää perättäisiä keskenmenoja. Ajan kanssa toivottavasti jaksat uskoa valoisaan huomiseen.
Sano sille että kyllä tilanne vähän kirpaisee? Ei tarvitse kummankaan esittää ja molemmat ymmärtävät parhaassa tapauksessa toisiaan. Ehkä voit jopa alkaa iloita toisen puolesta kun kerrot hänelle mikä mättää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä nyt on ohis, mutta ainakin sinulla on syy olla alakuloinen ystäväsi raskaudesta, minun ystäväni ovat kaikki veloja jotka eivät osaa samaistua tai ymmärtää miksi halusin toisen lapsen eikä siksi iloitse raskaudesta kanssani, sinuk syysi ymmärtäisin hyvin, jos olisit ystäväni.
Toivon sinulle kaikkea hyvää ja että raskautuisit pian itsekin! :)
Tuo nyt on täysin normaalia lapsettomalle. Tiedän tunteen, surun, katkeruuden ja kaiken muun. Kolme vuotta lapsettomuutta takana rankoilla jutuilla ja hoidoilla. Tällä kertaa se olen minä, jolla on jätti-iso vatsa ja joka höpöttää äitiysjuttuja. Joskus mielessä käy, että jos joku ympärillä käy läpi samaa polkua kuin minä kävin, hän ei asiasta aavistaisi mitään. Ajattelisi luultavasti, että taas yksi jota onnisti noin vain kepeästi...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä todella itsekästä sulta, anteeksi nyt vaan. Pyörit niin oman navan ympärillä, että latistat toisen iloa.
Mieti tilanne toisinpäin? Sä olisit tullut raskaaksi, muttet voisi halaistua sanaa puhua asiasta, kun kaverisi alkaisi näyttää nyrpeää naamaa "minäminäminä, kun minä en saa lasta, niin ei kukaan muukaan saa saada eikä iloita".
Vai oliskohan se kaveri tässä tapauksessa enemminkin se "minäminä- tyyppi", jos oikeasti olettaisi juuri keskenmenneen saaneen ja lapsettomuudesta kärsivän kaverin iloitsevan puolestaan. Se on jo täysin epäempaattista ja suorastaan kylmää. Raskaus on vähän eri asia, kun se pyöristyvä maha on koko ajan läsnä muistuttamassa siitä mikä itselle on vielä saamatta.
Ap, ei sun tarvitse iloita kaverin puolesta, eikä edes esittää sitä. Jos kaverilla on vähääkään ymmärrystä niin hän kyllä käsittää asian. Voithan ottaa vähän etäisyyttä kaverista, kunhan saat omia tunteitasi käsiteltyä. Ehkä sitten, kun vähän aikaa kuluu niin pystyt paremmin hyväksymään kaverisi raskauden mutta ei sun silti tarvitse mitenkään erityisen iloinen hänen puolestaan olla. Siis tarkoittaen, että ei sun tarvitse väkisin yrittää ihastella hänen tulevaa uutta elämänmuutosta ym. Neutraali suhtautuminen on ihan ok. Eiköhän kaverilla ole muitakin henkilöitä joiden kanssa voi jakaa niitä onnenhetkiä raskaudesta ja tulevasta vauvasta, esim. se oma mies.
Ennen kuin tänne tulee miljoona ”Ei se toisen onni ole sinulta pois” värssyä (joka muuten todellakin on pois silloin kun se aiheuttaa niin sanoinkuvaamatonta pahaa oloa) niin haluan kertoa, että tiedän tarkalleen mistä puhut.
Kaikki ristiriitaiset tunteet joka kerta kun taas joku ystävistä on onnistuneesti raskaana.
Yhä vaikeampaa se on aidosti iloita, mutta minusta se on inhimillistä. Miten sitä voi iloita kun tuntuu kuin tikarilla pistettäisi sydämeen joka ikinen kerta kun joku ilmoittaa raskausuutisestaan.