Älkää piereskelkö

Seurustelin jokunen vuosi sitten hyvin miellyttävän naisen kanssa. Pidin hänestä todella paljon....ja pidän vieläkin. Luulen olleeni rakastunut. Suhteemme päättyi kuitenkin äkisti niin älyttömään tapaukseen, että häneltä pääsi eräässä tilanteessa (jossa olimme vain kahden kesken)..siis häneltä pääsi ns. paukku (kansanom. pieru). Se oli hyvin vähäinen eikä häirinnyt minua mitenkään ja olinkin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ei edes hajuja ilmennyt, vain selkeä äänihavainto.
Mutta tilanne ei ollut tälle naiselleni lainkaan helppo. Hän pahoitti mielensä, kun oli sillä tavalla käyttäytynyt huonosti. Hän suorastaan itki tapahtunutta onnettomuutta. Hän sanoi, että varmaan häpeän häntä lopun ikäni ja pidän häntä jotenkin "likaisena ihmisenä".
Yritin vakuuttaa, että hänen pikku vahinkonsa ei minua mitenkään haitannut enkä välitä siitä yhtään. Sanoin rakastavani häntä yhtä paljon, vaikka hän pieraisisi joskus toistekin. (Ei tietystikään ihan jokapäiväisenä tapana). Sanoin, että minäkin silloin tällöin pieraisen, se on aivan luonnollista vaikkakin ruma ja rahvaanomainen tapa.
Mikään puhe ei auttanut. Hän pakkasi laukkunsa ja lähti. (Hän asui silloin Valkeakoskella, minä Tampereella).Tapasin hänet vielä pari kertaa jäähallissa, mutta suhde ei koskaan palannut entiselleen. Lopulta hän ei halunnut tavata minua. Lähetin hänelle jopa työpaikalle kortin, jossa kerroin. että ei hänen piereskelynsä kiusaa minua, eikä se ole este seurustelun jatkumiselle. Romanssi, rakkaus, ehkä avioliitto, kaatui siis hyvin onnettomaan vaikkakin sinänsä pieneen tapahtumaan. Kaipaan häntä loputtomasti, jopa hänen pientä "paukaustaan". Mikä neuvoksi?