Kyläily =so last season
Onneksi tällä viikolla kävi vain yksi (tietenkin etukäteen sovittu) kyläilyporukka. Onko mitään järkeä tunkeutua toisen kotiin, istuskella tyhjän panttina, höpöttää turhanpäiväisiä asioita, tuijottaa kahvikuppia ja miettiä mitä sanoisi seuraavaksi? Senkin ajan itsekukin voisi vaikka siivota, kuntoilla, tehdä töitä.
Kommentit (4)
Mä en tajua, miksi tästäkin aiheesta pitää valittaa. Ei tarvitse olla ihmisten kanssa tekemisissä, jos ei halua. Ymmärtäkää nyt kuitenkin se, että toiset haluavat.
Juu, ei vois vähempää kiinnostaa joku kyläily, ei kumpaankaan suuntaan.
Sama se silti mulle on, jos joku sitä harrastaa alvariinsa, kunhan ei mua valjasta harrastukseensa.
Jos joku luuraa koko ajan jossain, mulle tulee mieleen, ettei viihdy omassa luukussaan tai vaihtoehtoisesti haluaa siivestää muiden passattavana.
Oma koti on mulle ensisijaisesti rauhan ja levon paikka, jonka ei tartte olla koko ajan edustuskunnossa jonkun ihmisen paikalle pöllähtämisen takia.
Mä en ole kutsunut ketään kotiini varmaan kymmeneen vuoteen. Edes oma äitini ei ole käynyt meillä. Ehkä outoa mutta totta.
Olen aivan samaa mieltä! En tykkää vieraista yhtään enkä myöskään kyläilystä. Ei jaksa lätistä turhanpäiväistä jorinaa ja kökkiä vieraiden kanssa!! Tosiaan paljon mielummin lenkkeilen, käyn uimassa, luen rauhassa jne